Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Koronatartunnat jatkavat kasvuaan Länsi-Balkanilla – yhteensä lähes 90 000 tartuntaa

Suomen hallitus keskustelee tänään Turun ja Pohjois-Makedonian Skopjen välisten lentojen keskeyttämisestä.

Koronaviruspotilasta siirretään ambulanssilta sairaalaan heinäkuussa Pohjois-Makedonian pääkaupungissa Skopjessa.
Koronaviruspotilasta siirretään ambulanssilta sairaalaan heinäkuussa Pohjois-Makedonian pääkaupungissa Skopjessa. Kuva: Robert Atanasovski / AFP
  • Jani Parkkari

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Koronavirustartuntojen määrä jatkaa kasvuaan Länsi-Balkanilla.

22 miljoonan asukkaan alueella on todettu yhteensä 88 248 koronavirustartuntaa, käy ilmi Johns Hopkins -yliopiston koronaseurannasta. Asukaslukuun suhteutettuna tartunnat ovat Länsi-Balkanilla 2,5 kertaa yleisempiä kuin Suomessa.

Pohjois-Makedonian pääkaupungista Skopjesta Suomeen saapuneilta lennoilta on todettu viime viikkoina kymmeniä koronavirustartuntoja.

Länsi-Balkanin muodostavat Serbia, Kroatia, Bosnia ja Hertsegovina, Pohjois-Makedonia, Albania, Montenegro ja Kosovo.

Väkiluvultaan suurimmassa maassa Serbiassa vahvistettiin maanantaina sata uutta tartuntaa. Yhteensä koronaviruksen on saanut maassa liki 30 000 ihmistä, joista 677 on kuollut.

Länsi-Balkanin maiden tartuntatilannetta voi katsoa alla olevasta grafiikasta, kun valitsee ensin maanosaksi Euroopan.

Tartuntojen määrä on ollut kesän aikana kasvussa myös Kosovossa. Tällä hetkellä 1,8 miljoonan asukkaan maassa on varmistettu noin 11 275 koronatartuntaa. Arviot kuolleista vaihtelevat 250–400:n välillä, Johns Hopkinsin -yliopiston mukaan menehtyneitä on 390.

Kosovon koronatilanne vaikuttaa myös Suomeen, sillä maiden välillä on jonkin verran matkustajaliikennettä muun muassa Pohjois-Makedoniassa sijaitsevan Skopjen lentokentän kautta.

Kaksi nallekarhua piti paikkoja varattuna ravintolassa, jotta turvavälit säilyisivät Pristinassa heinäkuussa.
Kaksi nallekarhua piti paikkoja varattuna ravintolassa, jotta turvavälit säilyisivät Kosovon pääkaupungissa Pristinassa heinäkuussa. Kuva: Armend Nimani / AFP

Talous sakkaa

Koronaviruksen vaikutukset näkyvät myös Balkanin taloustilanteessa. Koronarajoitusten myötä ihmiset kuluttavat nyt vähemmän, ja alueelle tärkeät ulkomaiset turistivirrat ovat tyrehtyneet.

Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki on arvioinut, että Länsi-Balkanilla bruttokansantuote tulee laskemaan noin kahdeksan prosenttia tänä vuonna.

Balkanin niemimaan eteläkärjessä koronatilanne on hieman parempi. Vajaan 11 miljoonan asukkaan Kreikassa on nyt todettu yhteensä yli 7 222 koronavirustartuntaa ja 228 kuolemantapausta.

Luvut ovat kuitenkin alkaneet kasvaa myös siellä kiihtyvällä vauhdilla. Kreikassa raportoitiin viime viikolla ennätysmäärä uusia tartuntoja. Keskiviikkona todettiin 262 uutta COVID-19-tapausta, mikä on suurin päiväkohtainen nousu koko pandemian aikana.

Lue lisää:

Suurimmalla osalla Skopjen-koneessa matkanneista koronatartunnan saaneista sukujuuret Balkanilla – johtava lääkäri: hurja prosenttiosuus matkustajista sairaana

Uusimmat tiedot koronaviruksesta