Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Paikallisyrittäjät vetoavat Mikkelin kaupunkiin elinkeinoyhtiö Miksein säilyttämiseksi – "Miksi muuttaa jotain sellaista mikä toimii?"

Allekirjoituksia kerrotaan kertyneen vuorokauden aikana yli 30.

VANHA KUVA / ÄLÄ KÄYTÄ
Kuva: Juha Kiiskinen / Yle
  • Juho Liukkonen

Paikalliset yrittäjät ovat huolissaan mikkeliläisen elinkeinoyhtiö Miksein Oy:n kohtalosta.

Internetissä julkaistiin eilen vetoomus, jossa toivotaan ettei Mikkelin kaupungin päättäjät ja viranhaltijat sulauttaisi Miksein toimintoja Mikkelin kaupunkiorganisaatioon.

Aiemmin kesäkuun lopulla kaupunginhallituksen käsiteltävänä oli selvitys Mikkelin kaupungin konsernirakenteen tehostamisesta. Selvityksessä ehdotetaan esimerkiksi elinkeinoyhtiö Miksei Oy:n lakkauttamista ja yhtiön toimintojen siirtämistä kaupungin omaksi toiminnaksi.

Vetoomuksen tehnyt mikkeliläinen valokuvaaja Anna-Katri Hänninen kertoo, että allekirjoituksia on kertynyt jo yli 30.

Hänninen kertoo tehneensä vetoomuksen muistuttaakseen päättäjiä siitä, ettei tehostamistoimilla tuhottaisi paikallisille tärkeää palvelua. Hän myös korostaa, ettei halua vetoomuksellaan luoda vastakkainasettelua.

– Miksi muuttaa jotain sellaista mikä toimii? Jos tehdään tämä muutos, niin toivoisin että palvelujen taso ja vasteaika pysyisivät sellaisena mitä ne oli myös Miksein toiminnassa.

– Esimerkiksi koronaepidemian alettua Mikseistä oli ainakin itselleni suurta hyötyä.

Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen kertoo lukeneensa läpi vetoomuksen. Hän korostaa, että valmistelujen tarkoituksena ei ole huonontaa nykyisiä palveluita vaan herätellä keskustelua siitä kuinka mahdollisimman tehokkaasti parannettaisiin kaupungin elinvoimaisuutta.

Halonen myös korostaa, ettei mitään peruuttamatonta ole vielä tehty eikä myöskään ole ratkaistu kuinka asiassa asiassa tullaan lopulta menettelemään.

Mikäli elinkeinoyhtiö aikanaan sulautettaisiin Mikkelin kaupunkiin se voisi Halosesta aikaisintaan tapahtua vuonna 2022.

Lue myös:

Mikkeli joutuu tekemään vaikeita päätöksiä taloudellisesti – "Joudutaan puntaroimaan ruton ja koleran välillä, että kumpi tässä uskalletaan valita"

Mikkeli yrittää pakon edessä saada säästöjä aikaan – kaupunki muokkaa toimintaansa ja rakennuksia menossa myyntiin