Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Pompeo Iran-pakotekiistasta: Euroopan maat ovat ajatollahien puolella

Yhdysvallat ajoi Iranin asevientikiellolle jatkoa YK:n turvallisuusneuvostossa viime viikolla, mutta kärsi kirvelevän arvovaltatappion asiaa koskevassa äänestyksessä.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo.
Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon mukaan Yhdysvallat aikoo tehdä kaikkensa, jotta Iranin asevientikieltoa jatketaan. Kuva: Chris Kleponis / EPA
  • Inka Haukka

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo arvostelee kovin sanoin eurooppalaisia liittolaisia Iranin pakotteita koskevassa kiistassa.

Britannian, Ranskan ja Saksan mukaan Yhdysvalloilla ei ole laillista oikeutta määrätä uudelleen pakotteita Iranille, koska maa irrottautui Iranin ydinsopimuksesta presidentti Donald Trumpin johdolla vuonna 2018.

Pompeon mukaan Yhdysvallat aikoo tehdä kaikkensa, jotta asevientikieltoa jatketaan. Hän kuvaili toimittajille, että Euroopan maat valitsivat olevansa kiistassa ”ajatollahien puolella".

Yhdysvallat on käynnistänyt nyt virallisesti YK:n turvallisuusneuvostossa kiistellyn sopimusteknisen mekanismin, jonka tarkoituksena on määrätä uudelleen pakotteita Iranille. Kyseistä mekanismia ei ole käytetty koskaan aikaisemmin.

Yhdysvallat päätti ryhtyä poikkeukselliseen toimenpiteeseen sen jälkeen, kun maa kärsi viime perjantaina kirvelevän arvovaltatappion YK:n turvallisuusneuvoston äänestyksessä.

Asevientikiellon puolesta äänestivät ainoastaan Yhdysvallat ja Dominikaaninen tasavalta. Kiina ja Venäjä vastustivat kiellon jatkamista. Muut 11 jäsenmaata pidättäytyivät äänestämästä.

Asevientikiellon on määrä raueta lokakuun puolivälissä. Asiasta sovittiin ydinsopimuksessa, jonka Iran solmi YK:n turvallisuusneuvoston viiden pysyvän jäsenen - Britannian, Kiinan, Ranskan, Venäjän ja Yhdysvaltojen - sekä Saksan kanssa vuonna 2015.

Vuoden 2015 ydinsopimuksessa Iran sitoutui muun muassa rajoittamaan rikastamansa uraanin määrää. Vastineeksi sopimuksen muut osapuolet luopuivat suuresta osasta Iranin-vastaisia talouspakotteita.

Aiheesta muualla:

BBC: Iran nuclear deal: European nations 'siding with ayatollahs' - Pompeo

Lue myös:

YK:n turvallisuusneuvosto tyrmäsi Yhdysvaltojen vaatiman jatkon Iranin asevientikiellolle – "Tämä ei loppunut tähän"