Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Katastrofaalinen kauden aloitus sekä tallilta että henkilökohtaisesti – Sebastaian Vettel kiistää turhautumisen, mutta myöntää olleensa "ilosemmissakin paikoissa"

Ferrarin saksalaiskuskin Sebastian Vettelin kauden aloitus on huonoin sitten vuoden 2008.

Charles Leclerc ja Sebastian Vettel 31102019
Charles Leclerc (vas.) on ajanut tällä kaudella toistaiseksi paremmin kuin Sebastian Vettel. Monacolainen johtaa saksalaista tallitoveriaan 29 pisteellä kuljettajien MM-sarjassa. Arkistokuva.
  • STT Urheilu

Formula ykkösten nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel on aloittanut kauden huonommin kuin kertaakaan sitten vuoden 2008, mutta Ferrari-kuljettaja ei myönnä turhautumista omiin ja tallinsa vaikeuksiin.

Silti kokenut saksalainen myöntää, että paremminkin on mennyt.

Vettel on kauden kuudessa kisassa päässyt parhaimmillaan vasta kuudenneksi, ja tallitoveri Charles Leclercillä on etumatkaa Vetteliin jo 29 pistettä (45-16). Alku on 33-vuotiaan Vettelin kehnoin 12 vuoteen.

Ferrarilla ei mene tallinakaan yhtään sen paremmin: talli on tällä hetkellä valmistajien MM-sarjassa vasta viidentenä.

Kaudella 2008 Vettel tuskaili Toro Rossolla pisteille vain kerran kauden kuudessa ensimmäisessä kisassa.

Ferrarin kauden päätteeksi jättävä ja F1-jatkonsa kanssa yhä kysymysmerkkinä oleva Vettel kuitenkin vakuuttaa luottavansa tallin kykyyn selvitä kuiville tylystä alusta.

– En ole turhautunut, mies painottaa Autosportin mukaan.

Samalla hän kuitenkin toteaa, että "rakastaa taistella kärkisijoista". Muuta ei voine odottaakaan mieheltä, jolla on tilillään mestaruuksien ohella 53 GP-voittoa.

– Olen ollut iloisemmissakin paikoissa. Rakastan taistella kärkisijoista, totta kai. Rakastan voittamista ja sitä tunnetta, että pystyy saavuttamaan hienoja tuloksia. Ja siihen emme ole vielä päässeet (tällä kaudella).

– Vaikeaa se on tällä paketilla, joka meillä on, mutta Charles (Leclerc) on näyttänyt, että hyviin kisoihin voi yltää. Sopivasta paikasta pääsy palkintopallille on mahdollista. Ja näin se on aina ollut. Minä olen monesti löytänyt itseni paremmasta porukasta, vaikka viime aikoina en juurikaan, Vettel pohtii.

– Kokonaisuutena tämä ei ole paras alkuni kaudelle. Mutta turhautunut? En sanoisi niinkään.

Lue myös:

Suomalaisille merkittävässä F1-tallissa tehtiin kivulias päätös – lajilegendan kanssa töitä tehnyt Ylen asiantuntija: “Tämä on todella iso uutinen”

Williamsin perheomistukselle loppu – vaikeuksissa olevan F1-tallin uusi omistaja on yhdysvaltalainen sijoitusfirma

Kommentti: Valtteri Bottaksen hehkutettu huippumahdollisuus mestaruuteen on sulanut lähes täysin – neljä ongelmaa on noussut esiin