Yhdysvaltain Meksikonlahden rannikolla asuvat ihmiset varautuvat parhaillaan kahteen voimakkaaseen myrskyyn, jotka ovat saapumassa alueelle peräkkäin tämän viikon aikana. Kahden myrskyn osuminen samalle seudulle lähes samaan aikaan on poikkeuksellinen tapahtuma.
Rannikkoa piiskaa jo trooppinen myrsky Marco. Sen tuulen voima oli eilen sunnuntaina hurrikaanin tasoa, mutta on sittemmin hieman laantunut.
Marcon ennustetaan saapuvan mantereelle Louisianan kohdalla huomenna päivällä paikallista aikaa.Sen reitti viistää rannikkoa länteen päin ja keskiviikkona sen ennustetaan saapuvan Texasiin.
Myrsky tuo mukanaan kovaa, mutta ei hirmumyrskyn voimalla puhaltavaa tuulta. Vettä sataa keskimäärin 75 – 125, paikoin jopa 250 milliä. Seurauksena on paikallisia tulvia.
Laura tuo hurrikaanin
Heti Marcon väistyttyä Meksikonlahdelta on tulossa seuraava myrsky, Laura. Se on tällä hetkellä Kuuban eteläpuolella, mistä sen reitti tuo sen keskiviikkoillaksi Louisianan osavaltion länsiosaan.
Karibianmerellä Laura on jo ehtinyt aiheuttaa kuolonuhreja. Dominikaanisessa tasavallassa ja Haitissa myrskyn nostamissa tulvissa kuoli ainakin 11 ihmistä.
Lauran ennustetaan voimistuvan ja olevan 2. asteen trooppinen hirmumyrsky, eli hurrikaani saapuessaan mantereelle. Sen tuulet puhaltaisivat jopa 42 metrin sekuntinopeudella.
Yhdysvaltain kansallisen sääpalvelun meteorologi Benjamin Schott pitää kahden trooppisen myrskyn peräkkäistä saapumista ainutlaatuisena.
– Modernin meteorologian historiassa ei ole ollut tapausta, että kaksi mahdollista hurrikaania iskisi muutaman mailin päähän toisistaan kahden vuorokauden sisällä, hän toteaa uutiskanava CNN:lle.
Laura-myrsky pudottaa suuret vesimassat samalle alueelle, jonka Marco on juuri jättämässä tulvan alle. Pelastushenkilökunnalla voi olla suuria vaikeuksia auttaa ahdinkoon joutuneita, koska myrskyjen välissä ei juurikaan ole aikaa. Presidentti Donald Trump on jo julistanut seudun hätätila-alueeksi, jotta sinne saadaan liittovaltion apua.
Lauran reitti suuntautuu näillä näkymin Louisianasta kohti pohjoista.
Weather.com-sääsivuston meteorologi Orelon Sidney kertoo, että myrskyjen liikkeiden ennustaminen on poikkeuksellisen hankalaa, koska niihin saattaa liittyä niin sanottu Fujiwharan efekti. Se tarkoittaa sitä, että lähekkäin olevat myrskyt sulautuvat osittain toisiinsa ja etenkin suurempi myrsky vaikuttaa pienemmän liikkumiseen.
Sidneyn mukaan näyttää siltä, että voimakkaampi Laura vetää heikompaa Marcoa hieman itään, kun taas Lauran reitti siirtyisi hieman kauemmas länteen. Tämä merkitsisi Sidneyn mukaan, että Texasiin tulisi erittäin suuri sademäärä.