Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Viron-matkustajille aukeaa koronatestipiste Länsisatamaan vasta syyskuussa – viivästys johtuu muun muassa näytteenottajapulasta

Uusi piste palvelee myös helsinkiläisiä.

Lars Sonckin suunnittelema L3-makasiinirakennus valmistui vuonna 1924.
Koronanäytteenottopiste avataan 7.9. Länsisatamaan johtavan kadun varrelle entiseen makasiinirakennukseen. Kuva: Vesa Marttinen / Yle
  • Ari Tuhkanen

Helsingin Länsisataman lähelle suunnitellun Jätkäsaaren koronanäytteenottopisteen avaaminen viivästyy Ylen saamien tietojen mukaan erityisesti näytteenottajien puuttumisen vuoksi.

– Kun ilmeni, että se ei henkilökunnan puolesta toteudu, päätettiin ottaa asiassa pari viikkoa aikaa lisää, sanoo uusien pisteiden käyttöönottamista Helsingin kaupungilla valmisteleva Minni Minkkinen.

Tällä hetkellä Jätkäsaaren näytteenottopisteen avaamispäiväksi suunnitellaan maanantaita 7. päivää syyskuuta.

Kaupungin terveysviranomaiset kaavailivat heinäkuussa ja vielä tämän kuun alussa, että maailman vilkkaimman matkustajasataman tuntumaan avataan testipiste elokuun aikana.

Suunnitelmia on viime viikkoina muuttanut muun muassa sairaanhoitopiirinkin yllättänyt testeihin hakeutuvien ihmisten suuri määrä. Uusia näytteenottopisteitä Helsingissä on kuitenkin pystytty avaamaan.

– Näytteenottajista on pulaa. Kysymys on nyt siitä, mihin näytteenottoa halutaan saada. Viimeksi aukesi Vironkadun piste. Se laitettiin sataman edelle, sanoo diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen HUSista.

Lehtonen katsoo, että kokonaisuuden kannalta väestön sijasta olisi järkevämpää testata matkustajia, mutta ymmärtää, että kaupungilla on tällä hetkellä painetta järjestää testiaikoja myös kaupunkilaisille.

– Näkemykseni on, että satamat pitäisi olla korkealla prioriteetilla, sanoo Lehtonen HUSista.

Helsingin kaupunki perustelee Kruununhaassa Vironkadulla sijaitsevan pisteen avaamista ennen Jätkäsaarta sillä, että kaupunginosasta löytyi nopeasti sopivat tilat.

– Avasimme Kruununhakaan näytteenottopaikan ennen Jätkäsaarta siksi, että tila oli helpommin käyttöönotettavissa sekä turvallisuusnäkökulmasta että tietoteknisten systeemien osalta, arvioi Minkkinen Helsingin kaupungilta.

Jätkäsaaren näytteenotto on walk-in

Jätkäsaaren näytteenottopiste tulee Clarion-tornihotellin vieressä sijaitsevaan punatiiliseen L3-makasiinirakennukseen osoitteeseen Tyynenmerenkatu 6.

Rakennus soveltuu näytteenottotoimintaan kaupungin mukaan hyvin siksi, että sinne saadaan sijoitettua turvallisesti useita näytteenottopisteitä.

– Siellä on paljon ovia, mikä mahdollista käynnit tyyliin toisesta ovesta sisään ja toisesta ulos, kertoo näytteenottoa järjestelevä Minni Minkkinen Helsingin kaupungilta.

Uudesta pisteestä tulee Minkkisen mukaan walk-in-periaatteella toimiva, eli näyte otetaan asiakkaalta sisätiloissa eikä autossa istuessa, kuten useissa paikoissa pääkaupunkiseudulla.

– Aluksi testipisteen kapasiteetti on 200–300 näytettä päivässä, mutta se on tarvittaessa mahdollista tuplata, sanoo Minkkinen.

Jätkäsaaren näytteenottopisteen on tarkoitus palvella sataman oireisten matkustajien lisäksi myös muita Helsingin asukkaita, jotka voivat varata aikoja pisteeseen, kuten muihinkin kaupungin näytteenottopaikkoihin.

Lue lisää:

Helsingin satamiin on tulossa koronatestipisteitä – nyt pohditaan, kuka testiin ohjataan, kun laiva saapuu turvalliseksi luokitellusta Virosta

Koronatestaus vajaakäytöllä Helsinki-Vantaalla: joinakin päivinä ei ole testattu ainuttakaan matkustajaa

Millaisia oireita koronan sairastaneilla lapsilla on ollut, ja kahdeksan muuta kysymystä HUSin lasten infektiolääkärille

Korjattu 25.8.2020 kello 16.50: Korjattu otsikkoon syyskuu, aiemmin siinä luki lokakuu.