Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Uuden-Seelannin moskeija-ampujalle elinikäinen vankeustuomio – ei mahdollisuutta ehdonalaiseen

51 ihmistä kuoli Christchurchin moskeija-iskussa viime vuoden maaliskuussa.

moskeija-ammuskelu Christchurch Uusi-Seelanti oikeuskäsittely
Uhrien omaisia saapui oikeuteen Christchurchissa maanantaina. Kuva: Martin Hunter / EPA
  • Sakari Nuuttila
  • STT

Uudessa-Seelannissa viime vuonna iskun kahteen moskeijaan tehnyt mies on tuomittu elinikäiseen vankeusrangaistukseen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen, kertovat kansainväliset uutistoimistot.

Tuomittu on 29-vuotias australialaismies. Häntä syytettiin 51 murhasta ja 40 murhan yrityksestä sekä terroristisesta teosta. Mies tunnusti syyllistyneensä kaikkiin syytekohtiin.

Tuomio oli syyttäjän vaatima, ja ensimmäinen lajiaan Uudessa-Seelannissa.

51 ihmistä kuoli viime vuoden maaliskuussa Christchurchissa, kun mies hyökkäsi kahteen moskeijaan perjantairukouksen aikaan automaattiaseen kanssa.

Ampuja on kuvaillut itseään valkoisen ylivallan kannattajaksi. Hän julkisti iskujen yhteydessä äärioikeistolaisen ja islaminvastaisen manifestin.

Ardern: Terroristin nimeä ei syytä mainita

Maan pääministerin Jacinda Ardernin mukaan tuomio on tervetullut, kertoo Stuff-verkkomedia.

– Mikään ei poista kipua, mutta toivon, että tunsitte Uuden-Seelannin käsivarret ympärillänne koko prosessin ajan, hän kertoi Stuffin mukaan ja toivoi tämän jatkuvan vastaisuudessakin.

Ardern arvioi, ettei viime vuoden maaliskuulta peräisin oleva trauma parane nopeasti, mutta hän toivoo, ettei tämän päivän jälkeen olisi enää syytä kuulla tai lausua iskujen takana olleen terroristin nimeä. Ardernin mukaan australialaismies ansaitsee vain äärimmäistä hiljaisuutta.

Pääministerin suosio on ollut korkealla osittain myös sen vuoksi, miten hän luotsasi maataan vajaan puolentoista vuoden takaisten moskeijaiskujen jälkimainingeissa.

Tuomari: Teot olivat epäinhimillisiä

New Zealand Heraldin mukaan syytetty ei vastustanut tuomiota. Hän väitti tuomiota edeltävässä raportissa, ettei hän ole rasisti tai muukalaisvihamielinen. Hän hyväksyi tekonsa olevan terrori-isku. Syyttäjän mukaan teko oli selvästi ideologinen ja syytetty "vaarallinen narsisti", kertoo uusseelantilaislehti.

Tuomari Cameron Manderin mukaan syytetyn kieroutuneen ideologian takana oli "pohjaviha", joka johti hänet hyökkäämään puolustuskyvyttömiä miehiä, naisia ja lapsia vastaan.

– Oikeuden velvollisuutena on vastata tavalla, joka torjuu määrätietoisesti tällaisen säälimättömän pahantahtoisuuden, Mander sanoi ilmoittaessaan tuomiosta.

Vaikka syytetty oli Manderin mukaan epäonnistunut pyrkimyksessään edistää oikeiston ääriaatteita, maksoi Uuden-Seelannin muslimiyhteisö siitä huolimatta tuomarin mukaan kauhistuttavan hinnan.

– Se oli julmaa ja enemmän kuin sydämetöntä. Teot olivat epäinhimillisiä, Mander linjasi.

Juttua päivitetty klo 6.51. Lisätty pääministerin ja tuomarin kommentit.

Lue lisää:

Uuden-Seelannin moskeijaiskujen tekijä halusi iskeä vielä kolmanteenkin moskeijaan

Uuden-Seelannin moskeija-ampujalta odottamaton tunnustus – myöntää syyllistyneensä kaikkiin rikoksiin, joista häntä syytetään

Uudessa-Seelannissa terrori-isku, kahdessa moskeijassa ammuskeltiin – 28-vuotias australialaismies sai murhasyytteen veriteosta