Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Pariterapiaan on jo poikkeuksellinen 8 kuukauden jono Helsingissä: viimeisenä palvelua saavat parit, jotka eivät pysty osallistumaan etävastaanotoille

Seurakuntien perheneuvontaan pääsee kaupungin palveluita huomattavasti nopeammin.

Kaksi henkilöä auringonlaskussa katselevat toisiaan.
Useat parit hakevat nykyään apua suhteensa ongelmiin terapiasta. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP
  • Ari Tuhkanen

Koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi pariterapiajonot ovat venähtäneet Helsingissä lähes ennätyspitkiksi.

Kaupungin lapsiperheiden vanhemmille tarjoamaan terapiaan pääsyä saattaa joutua odottamaan peräti 8 kuukautta.

– Onhan tämä poikkeuksellista. Pariskunnat eivät ole joutuneet odottamaan perheneuvontaan pääsyä näin pitkään ainakaan viiteen vuoteen, arvioi Helsingin kaupungilta johtava psykoterapeutti Sirpa Salonen.

Kaupungin terapiajonossa on tällä hetkellä noin 430 paria. Koronakevät kasvatti jonoja Salosen mukaan ehkä eniten.

Jonon viimeisiksi ovat joutuneet pienten lasten vanhemmat, jotka eivät ole pystyneet järjestämään terapiaistuntoja etänä.

– Keväällä kun me tarjosimme asiakkaille videovälitteisiä vastaanottoja lähivastaanottojen tilalle, osa kieltäytyi ja he ovat nyt jonon viimeisiä.

Etävastaanotto ei ole sopinut osalle asiakkaista siksi, että pari ei ole kyennyt järjestämään rauhallista hetkeä, koska lapset ovat olleet poikkeusolojen vuoksi koko ajan kotona.

Jotkut parit ovat puolestaan saaneet ajan terapiaan Salosen mukaan nopeammin siksi, että heille on käynyt videovastaanotto.

Koronakeväänä patoutunut kysyntä näkyy myös seurakuntien palvelussa

Myös Helsingin seurakuntien perheneuvonnassa riittää asiakkaita, mutta sieltä kriisiytyneet pariskunnat saavat apua tällä hetkellä kaupungin palveluita nopeammin. Perheneuvoja Veli-Matti Helminen Helsingin seurakunnista kertoo, että keskusteluapua jonottaa runsaat sata paria.

– Meillä on 17 perheneuvojaa, joten jono kyllä liikkuu, mutta jotkut parit voivat joutua odottamaan paikkaa muutamia kuukausia, arvioi perheneuvoja Helminen.

Seurakuntien neuvontaan tulee Helmisen mukaan yleensäkin kesän jälkeen paljon uusia yhteydenottoja, mutta poikkeusolot ovat saattaneet patouttaa kysyntää.

– Koronakevään jälkeen on tavallaan uutta painetta päästä käsittelemään asioita terapian keinoin tai ehkä on jo pidempään kasautunutta pahoinvointia, joka liittyy suhteisiin parin ja perheen piirissä.

Kaupunki perkaa jonoa soittamalla asiakkaille

Kaupungin johtava psykoterapeutti Sirpa Salonen katsoo, että pariterapian kysyntä kasvaa myös sen takia, että perheneuvontaan hakeudutaan aiempaa herkemmin.

– Se on luonnollisempi asia. Osa pareista haluaa lähteä neuvottelemaan asioista vielä uudestaan ja pohtia sitä, että olisiko vielä jotain tehtävissä ennen kuin päädytään eroon.

Entä mitä kaupunki tekee ennätysjonojen purkamiseksi ja avun saamiseksi nopeammin sitä hakeville pareille?

– Olemme tiivistämässä pariterapiaprosesseja ja peruutuskäytäntöjä. Soitamme jonon hännillä oleville, että onko asia vielä ajankohtainen. Kun jono on pitkä tapahtuu sitä, että osa tippuu pois ja menee jonnekin muualle, kuten kirkon perheneuvontaan tai yksityiselle tai tilanne on vain mennyt ohi, sanoo johtava psykoterapeutti Salonen.

Voit keskustella aiheesta 1.9.2020 kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 7: Parisuhdeajokortti kaikille pakolliseksi!

Avioerojen määrä laski Helsingissä koronakesänä yllättäen puoleen – pandemian jälkeen voi tulla eroaalto, pelkää asiantuntija