Alas jäävät pellot ja talot. Sitten loittonevat puiden latvustot ja vilkkaasti liikennöidyt tiet. Ihmiset maallisine murheineen kutistuvat nuppineulan kokoisiksi. Maailman äänet hiljenevät.
“Kuin levitaatiounessa. Maisema vaihtuu, muttei tunnu missään.”
Näin lentäjä Markku Sipinen kuvailee lentämisen tunnetta hetki ennen kuin kuumailmapallon rottinkinen kori vaappuu muutaman kerran sivulta toiselle ja köyden irrottamisen jälkeen kohosi tasaisesti ilmaan.
Sipinen ei valehtele.
Tänään on tarkoitus purjehtia pallolla ilmateitse Kangashäkin kylältä Sipisten kodin lähistöllä olevalle Jyväskylän Tikkakosken lentokentälle. Kuumailmapallon kyydissä ei ole kuitenkaan kiveen kirjoitettua, että päätyisi juuri sinne, mihin aikoo.
On unohdettava kaikkivoipaisuus. Hyvällä valmistautumisella saa aikaan paljon, mutta lopulta sopeuduttava siihen, mitä luonto tarjoaa. Kuvainnollisesti olemme kaikki olleet viime aikoina samassa korissa. Tuuliajolla kohti tuntematonta. Pieneen tilaan pakattuina läheistemme kanssa ja harvinaisen tietoisina siitä, että ilman yhteistyötä emme selviä yöksi kotiin.
50 ilmassa vietettyä vuotta ole onnistuneet karkottamaan Sipisen lentämisintoa. Sen näkee miehen leveästä hymystä.
Innostus palaa yhtä vahvana kuin pojalla, joka katsoi vaahteran oksalta, kuinka suihkuhävittäjät lensivät kotikylän yli ja kaksitasokoneet harjoittelivat pakkolaskuja läheiselle pellolle.
– Onpahan sen ajan muusta pahanteosta pois kun lentää. Se on elämäntapa. Vakava luonnehäiriö. Siitä ei meinaa päästä eroon.
Päivä, jona ei saanut lentää
Polttimessa koko ajan palava pilottiliekki muuttuu puhisten 6-metriseksi tulipatsaaksi, kun Markku Sipinen painaa venttiilin auki.
Lempeä tuhisija kohoaa yhä ylemmäs.
– Tänään ei ole kova tuuli. Ilmakehä on rauhallinen.
Sipinen istui purjekoneen ohjaimiin ensi kertaa jo 15-vuotiaana. Mopo olisi siihen aikaan maksanut saman verran kuin purjelentokurssi. Ilmailu oli valinta.
– Ensimmäinen lentopäiväni oli sunnuntai. Purjekoneella ilmaan noustessa tuntui pitkään aina sunnuntaipäivältä.
Moottorikoneen ansiolentäjän lupakirjan hän suoritti armeijaiässä.
Ihmisellä on jo kautta aikojen ollut kaipuu lentää vapaana kuin taivaanlintu.
Ensimmäinen miehitetty kuumailmapallolento tehtiin Ranskassa 1783. Kyseessä onkin maailman vanhin lentämisen laji.
– Jos ei vastat kädessä saunan katolta hyppelijöitä lasketa, Sipinen huomauttaa.
– Ilmailu on hightechiä. Ei mennyt kuin runsas puolensataa vuotta ihmisen lentämästä ensimmäisestä moottorilennosta, oltiin käyty kuussa ja tultu poiskin.
Nyt odotetut ulkomaanmatkat on peruttu, joten moni voi samaistua vanhaan iskelmään: “Vanki olen maan.”
– On mullistuksia ollut ennenkin. 1970-luvulla energiakriisi lopetti koko harrasteilmailun valtioneuvoston päätöksellä kuin seinään. Herättiin päivään, ettei saa lentää. Toivottavasti tilanne ei toistu.
Intohimoinen imailuperhe
Ilta-aurinko maalaa maiseman oranssiksi. Seija Sipinen kurottaa ottamaan kuvan.
Kuumailmapallossa on kaksi toisistaan riippumatonta poltinta, jotka ottavat energiansa kaasusäiliöstä.
Sipisen kolmilapsisen perheen ilmailuharrastusta voisi verrata kaasusäiliöön, käyttövoimaan. Markku ja Seija Sipinen taas ovat toisistaan riippumattomat, ja eritaajuisilla äänillä puhaltavat, mutta yhdessä toimiessaan lyömättömät polttimot.
Markku Sipinen tartutti osan pilottiliekistään Seijaan jo ensikohtaamisella vuonna 1974, missäpä muuallakaan kuin Tikkakosken lentoasemalla. Nuori Seija kiinnitti huomionsa nuoreen pienkoneen pilottiin, joka lähti lennättämään häntä ja hänen ystäväänsä Kuopioon.
– Se oli ensimmäinen lentoni. Siitä asti on sitten lennetty, Seija Sipinen sanoo.
Kuumailmapallot tulivat osaksi pariskunnan ilmailuharrastusta vuonna 1984.
Pakettiautolla peräkärry perässä ryttyyttäminen on tullut Seija Sipiselle tutuksi. Aktiivisina harrastevuosina kyydissä isää taivaalta odottamassa olivat myös perheen lapset.
Kaikki hetket, jotka erityisluokanopettajana työskennelleen Markun ja perhepäivähoitajana toimineen Seijan vapaa-ajasta liikenivät, vietettiin ilmailun parissa.
– Kiersimme ahkerasti Suomea. Lapset pyörivät mukana purjelentokonehallissa ja pellon reunoilla. Isäntä lensi ja me odotimme. Muistan yhdenkin kerran, kun palasimme väsyneinä reissusta kotiin ja poika kysyi Tikkakosken risteyksessä, joko lähdettäisiin uudelleen, Seija Sipinen kertoo.
Pariskunta perusti kuumailmapallolentoja järjestävän yrityksen, Aeronautin, vuonna 1989. Heitä ennen Suomessa toimi vain yksi pallolentämiseen erikoistunut yritys. Toiminta on ns. mikroyritystoimintaa.
– Tuttavat ja tuntemattomat kyselivät, miten pääsisi kyytiin. Se oli sysäys yritystoiminnallemme. Pohdimme, että jos tällaista voi tehdä laillisesti, ja siitä saa korvauksenkin, niin mikä ettei.
Lentotoiminnan lisäksi Aeronaut maahantuo palloja muille harrastajille, järjestää lentokoulutusta sekä korjaa kuumailmapalloja.
Työnjako on tällä pariskunnalla selkeä. Markku Sipinen operoi ja lapsenlapset ovat hyväntahtoisesti vitsailleet, että kännykkä on kasvanut kiinni Seija-mummon korvaan. Hän hoitaa siis asiakkaiden kontaktoinnin ja toimiston tehtävät.
– Käydään katsomassa maisemia. Nostetaan korkeutta 800 metriin, Markku Sipinen huikkaa.
Pallo nousee puuskuttaen, mutta vaivattomasti. Ilmailuradio rätisee. Kaukana horisontissa näkyvä pienkone kertoo päästävänsä matkaan laskuvarjohyppääjiä.
Madagaskarin peltoja ja Tansanian savanneja
Kuumailmapallo ei tunne ilmakuoppia.
– Tuuli ei vingu ikkunoissa, koska ei ole ikkunoita. Kun Leenu, Liinu ja Tiinu lähtevät lentämään Aku Ankassa, tukka hulmuaa ihan huolella. Reaalimaailmassa näin ei ole.
Lentäminen sujuu kyytiläisen näkökulmasta kuin tanssi.
Tosiasiassa yksittäisen lennon valmistelemisessa on suuri työ.
– Se on vaivalloista lentämistä, joten siitä ei ole tullut kenellekään vakituisempaa työmatkakulkuneuvoa. Pitäisi pomolle soitella, että tulossa ollaan, mutta voi pari viikkoa mennä.
Ennen lentoa pallo täytyy huoltaa, siivota ja tankata. Lisäksi jatkuvasti pitää olla kartalla tuulten suunnasta ja nopeuksista sekä kartoittaa lähtö- ja laskeutumispaikkoja. Oma hommansa on myös viranomaisten vaatimassa paperityössä.
– Iso kiitos kuuluu apuväellemme. Lapsenlapsemme Jemina on lähes aina kanssamme valmistelemassa lentoa ja lopuksi keräämässä pallon sekä korin takaisin kyytiin, Seija Sipinen sanoo.
Vaikka työrupeama on valtava, lentäminen maksaa kaiken vaivan takaisin. Ylhäältä avautuva Suomen luonto on erityinen.
Sipiset ovat lentäneet yhdessä Madagaskarin eksoottisissa maisemissa, juhlistamassa sadan pallon tapahtumaa Romaniassa ja matkanneet ilmailuharrastuksen ansiosta ympäri Eurooppaa.
Lisäksi Markku on nähnyt geologisilla lennoillaan lentokoneen ohjaamosta Tansanian savannit ja mangrovemetsät sekä lentänyt yhdessä ystävänsä kanssa kaasupallolla Gordon Bennett Cupissa vuorokaudessa 800 kilometriä Britanniasta Etelä-Ranskaan.
Silti kotimaa sykähdyttää kaikkina vuodenaikoina.
– On mahdollisuus lentää pitkiä lentoja kesäyönä ja nähdä samalla reissulla auringonlasku ja -nousu.
Laji ei lakkaa yllättämästä nytkään, hiljalleen hämärtyvänä alkusyksyn iltana. Tuulet ovat päättäneet, että lentokentälle laskeutuminen jää haaveeksi. Kaarramme liikaa oikealle.
– Sitten uutta paikkaa etsimään, kapteenimme tuumaa rauhallisesti.
Luonnossa luonnon ehdoilla
Ihmisen osa on sopeutua luonnon oloihin ja käyttää niitä siinä määrin hyväkseen kuin osaa. Nämä Markku Sipisen sanat pitävät kutinsa.
– Jos kuvittelee hallitsevansa luonnonvoimia, pettyy. Lentäessä pitää ymmärtää mihin ollaan menossa, eikä lähteä hölmöilemään. Sama pätee merellä, tunturissa ja suolla, hän jatkaa.
Kevytilmailulajeista kuumailmapallo on ensimmäinen, joka jää maahan kun olosuhteet ovat tuuliset. Muut lentolajit voivat toimia kovemmassakin viimassa.
– Kuten kaikki ilmailu, tämä on luonnossa liikkumista luonnon ehdoilla.
Lentäjän tärkein työkalu on lentosääoppi. Sen läpikotaisella tuntemisella Sipisen on onnistunut saavuttaa kuumailmapallolentämisen Suomen ennätykset korkeus-, pituus- ja aikalennossa.
– Ennätyksiä tehdessä pyritään käyttämään sääolot ja laitteen ominaisuudet maksimissa. Osataan lentää palloa niin, että se toimii niin hyvin kuin voi toimia.
Sipisen mukaan ennätykset on tehty ennen kaikkea alan kehittymistä silmällä pitäen ja rikkomista varten.
– Ilmeisesti ne ovat olleet hyviä, kun niitä joku on yrittänyt rikkoakin, onnistumatta. Pitää varmaan alkaa tormistautua itsekin, hän tuumaa.
Hengissä ja terveenä
Kapteeni on löytänyt sopivan laskeutumispaikan lähistöllä olevasta hiekkamontusta. Hän varoittaa, että kuusten ja mäntyjen latvukset saattavat pian kahista korin pohjassa.
Tömähdämme sulavasti maahan ja unenomainen lentomatka päättyy.
Juhlistamme sitä kuin 1700-luvun loppupuolen ranskalaiset.
– Arvoisa juhlaväki, silloin kauan sitten kun laji oli nuorta, oli oikeasti iso asia päästä pois taivaalta hengissä ja terveenä. Sitä juhlittiin aina kovasti. Helppohan se oli Ranskassa. Ilmasto mukava, eikä ollut kiirettä. Hakuauton keksimiseen oli sata vuotta tai enemmän, kapteeni julistaa hymynkare huulillaan.
Sipinen on jälleen oikeassa. Hengissä ja terveenä säilyminen on lahja.
Hän ei pidä myöskään ilmailuvuosien aikana saamaansa henkistä pääomaa itsestäänselvyytenä.
– Olen saanut enemmän kuin olisin voinut kuvitella.