Jenni Hannula ystävystyi Annika Pehkosen kanssa pikkutyttönä. Uusi luokkatoveri oli jo tuolloin sairastunut ykköstyypin diabetekseen. 26-vuotiaana runsas viisi vuotta sitten hänellä todettiin myös munuaisen vajaatoiminta. Nuori nainen kohtasi jatkuvasti uusia vastoinkäymisiä, hän kävi jopa lähellä kuolemaa.
– Kärsimystä oli vaikea seurata kädet levällään, kun en voinut tehdä mitään. Näin, että toinen ei voi hyvin, nyt 32-vuotias Jenni Hannula kuvaa tuntojaan ystävänsä rinnalla.
Kahden alakoululaisen lapsen äiti päätti toimia: hän halusi luovuttaa munuaisen ystävälleen.
Matkassa oli monta mutkaa. Merkittävin niistä oli, ovatko ystävysten elimet ja kudokset yhteensopivia. Myös taivuttelua tarvittiin: Pehkonen ei heti ottanut ystävänsä ehdotusta riemusta kiljuen vastaan.
Elimen luovutus ystävältä ystävälle on ollut mahdollista vasta viime vuoden maaliskuusta lähtien. Tuolloin kudoslaki muuttui niin, että luovuttajan ei tarvitse enää olla lähiomainen tai puoliso.
Elinsiirtopotilaita Helsingin yliopistollisessa sairaalassa (HUS) hoitava nefrologian erikoislääkäri Ilkka Helanterä kertoo, että munuaisten vajaatoimintaa sairastavien määrä on lisääntynyt viime vuosina.
Samalla munuaisensiirtojen tarve on kasvanut. Pääosin tämä johtuu väestön ikääntymisestä ja siitä, että esimerkiksi diabetesta sairastavia on yhä enemmän.
– On erittäin tärkeää, että kudoslaki saatiin muutettua. On paljon ystäviä ja kaukaisempia sukulaisia, jotka haluavat auttaa ja luovuttaa munuaisen. Näin saadaan lisättyä munuaisensiirtojen määrää Suomessa.
Suomessa tehtiin Munuais- ja maksaliiton mukaan viime vuonna 293 munuaisensiirtoa. Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä siirtoja on tehty 176.
Kahdeksan tuntia letkussa
Annika Pehkonen sairastui ykköstyypin diabetekseen, kun hän oli vasta aloittanut ekaluokan. Hoitotasapaino oli pitkään huono ja sokeriarvot heittelivät. Kun ne vihdoin saatiin tasaantumaan, hänellä todettiin diabeteksen aiheuttama munuaisen vajaatoiminta.
– Ironista, Pehkonen sanoo.
Vatsakalvodialyysi aloitettiin kotihoitona keväällä 2016. Pehkonen kytki itsensä joka yö kahdeksaksi tunniksi dialyysilaitteeseen, alle kahden metrin letkuun, jota ei ollut tulehdusriskin takia toivottavaa irrottaa kesken hoidon. Uni ei yöllä tullut. Raskas hoito sotki myös arjen kuviot.
Vatsakalvodialyysi osoittautui Pehkoselle tehottomaksi hoitomuodoksi. Lisäksi hän kärsi jatkuvista vatsakalvontulehduksista. Kahden vuoden sinnittelyn jälkeen kotihoito vaihdettiin dialyysiyksikössä tehtävään hemodialyysihoitoon.
Nuori nainen suuntasi neljästi viikossa dialyysiyksikköön Haapajärvelle, jonne ystävysten kotipaikkakunnalta pohjoispohjalaisesta Nivalasta on 30 kilometrin matka.
Hoitomuutos tehtiin nopeasti erään kontrollikäynnin yhteydessä: Pehkonen alkoi turvota nopeasti ja vesi tihkui hänen sääristään läpi. Kontrollikäynti muuttui usean vuorokauden sairaalassa oloksi. Potilaasta imettiin parin päivän aikana nestettä kahdeksan litraa.
Nurkan takana Pehkosta odotti munuais- ja haimasiirto, niin sanottu kombisiirto. Suunnitelma kuitenkin kaatui komplikaatioihin syksyllä 2018: hänen sydänpussissaan havaittiin nestettä. Kun sydänpussia tyhjennettiin, naisen sydän pysähtyi hetkellisesti. Se oli viedä häneltä hengen. Lisäksi hän sai verenmyrkytyksen, keuhkokuumeen ja aivoverenkiertohäiriöitä.
Annika Pehkonen ei olisi kestänyt isoa kombisiirtoa. Lupa munuaisensiirrolle kuitenkin heltisi.
Riemua ja paniikkia
Ensimmäisen kerran Jenni Hannula ehdotti ystävälleen munuaisensa luovuttamista jo silloin, kun se ei lain mukaan ollut vielä mahdollista. Kun laki muuttui, Hannula otti asian kanssa uudestaan puheeksi vuosi sitten kesällä.
– Ei missään nimessä! Se oli minun ensimmäinen ajatukseni jo ennen kuin hän sai sanottua lauseensa loppuun. Pelkäsin niitä riskejä, joita hänellä siinä on. Ajatus kiersi kehää päässä jatkuvasti, oli sitten yö tai päivä, Annika Pehkonen kertoo.
Hän mietti myös ystävänsä perhettä, aviopuolisoa ja lapsia: entä, jos perheenäiti ei selviäisikään leikkauksesta.
Hannulalle oli täysin selvää, että hän luovuttaisi munuaisensa ystävälleen, jos se vain olisi sopiva.
– Filosofiani on, että jos voin auttaa, autan. Jos se ei onnistu, olen ainakin yrittänyt.
Hannula sai ylipuhuttua ystävänsä prosessiin, ja matka munuaisenluovutusta kohti eteni askel askeleelta. Siihen kuului muun muassa terveystutkimuksia ja keskusteluja psykiatrin kanssa.
Jenni Hannula opiskelee sairaanhoitajaksi, joten hän tunsi leikkauksen riskit hyvin – ja myös sen, että terve ihminen pärjää yhdellä munuaisella. Hän kävi munuaisenluovutukseen liittyvät uhkatekijät tarkasti läpi kuitenkin myös lääkärin kanssa.
Matkan varrella oli monta karikkoa, joihin koko homma olisi voinut tyssätä. Aina, kun yksi etappi oli saavutettu, hän riemuitsi.
Annika Pehkonen ei uskaltanut juhlia. Hän sanoo ehkä myöntyneensäkin luovutukseen sillä ajatuksella, että ystävän munuainen ei kuitenkaan kelpaa ja että leikkauspöydälle asti ei ikinä mennä.
Sitten tuli odotettu tieto: ystävä on sopiva ja terve luovuttaja.
– Minä ajattelin, että jes! Se oli semmoinen epätodellisen hieno hetki, Hannula sanoo.
Pehkoselle tuli luovutustiedosta paniikki: apua, nyt se tapahtuu. Vasta leikkauspäivänä hänen jännityksensä hävisi.
"Palanen minussa"
Leikkauspäivä oli tunteikas. Kun ystävykset erkanivat toisistaan Helsingin yliopistollisen sairaalan eri osastoille, ilmassa oli iloa ja jännitystä, myös kuolemanpelkoa.
– Annika taisi sanoa, että olet rakas. Minä sanoin: älä kuole, Jenni Hannula muistelee herkistyen.
Syyskuun alkupuolella ystävykset istuvat Hannulan kotisohvalla. Korona siirsi leikkausta noin kuukaudella, mutta nyt operaatio on onnellisesti ohi.
Kaksikko kertoo tarinaansa yhteistä taivaltaan muistellen ja toinen toistaan yksityiskohdista muistuttaen. Nuorilla naisilla on syystä nauru herkässä – välillä myös tunteet pinnassa.
Siirretty munuainen toimii: molemmat voivat hyvin.
– Lääkitystä on vähennetty, mutta kortisonia edelleen menee, mikä valvottaa ja turvottaa. Olen kuitenkin jo saanut luvan lähteä liikkumaan ja lenkille. Kahden viikon sisään alkavat salitreenit, Pehkonen kertoo tyytyväisenä.
Erityisen iloinen hän on siitä, että nyt hän saa juoda normaalisti. Aiemmin rajoitus oli kahdeksan desiä nestettä vuorokaudessa.
Jenni Hannula sanoo, että hän ei edes tietäisi luovuttaneensa munuaista, jos leikkauksesta ei olisi arpea muistuttamassa. Arki soljuu kuin ennenkin.
– Kyllä kannatti, hän tiivistää.
Nuorelta äidiltä on kysytty, mitä jos hänen oma lapsensa joskus tarvitsee munuaista ja hän onkin jo luovuttanut omansa pois. Jenni Hannula kuitenkin katsoo, ettei hän voi säilöä munuaistaan. Ja voihan olla, ettei hänen munuaisensa mahdollisen tarpeen tullessa edes sopisi jälkikasvulle, hän huomauttaa.
Jenni Hannula haluaa olla suunnannäyttäjä, jotta muutkin rohkaistuisivat munuaisenluovutukseen. Hän muistuttaa, että luovuttajan on itse oltava aktiivinen: siirrettä odottava ei tule munuaista pyytämään.
– Minusta on niin siistiä, että Jennistä on palanen minussa. Aina mukana, Annika Pehkonen hehkuttaa.
Katso myös Yle Areenassa: Lahjaksi elämä
Voit keskustella aiheesta 7.9. kello 23:een saakka!