Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Koronatestiin ohjattu Helsingin satamista vain kaksi tai kolme oireista ihmistä – terveysjohtaja: "Ei me tarkkailla matkustajia siten, että sinulla on yskää, älä tule Suomeen"

Länsisatamaan tänään avattu uusi näytteenottopiste palvelee vain helsinkiläisiä.

Koronavirustestausasema Helsingissä.
Koronatestausta Helsingissä elokuussa 2020. Kuvituskuva. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Ari Tuhkanen

Helsingin satamista on neuvottu noin kolmen viikon aikana menemään koronavirustestiin oireiden vuoksi vain muutamia ihmisiä.

Kaupungin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen kertoo, että 17.8. avattujen satamien terveysneuvontapisteiden kautta on ohjattu koronatestiin kaksi tai kolme matkustajaa.

– Oireiseksi katsotut henkilöt on ohjattu Hernesaaressa sijaitsevaan Mehiläisen koronatestiin, koska sieltä saa tuloksen nopeammin, kertoo Turpeinen.

Testattujen alhaista määrää johtaja Turpeinen pitää yllättävänä. Hänen mukaansa on mahdollista, että satamien kautta tulee maahan uusia tartuntoja.

– Se on vapaaehtoisuuteen perustuva. Toivotaan, että kaikki oireiset siihen hakeutuvat, mutta voihan siitä mennä ohi oireinenkin. Ei me tarkkailla matkustajia siten, että sinulla on yskää, älä tule Suomeen.

Länsisataman uuteen pisteeseen pääsee vain ajanvarauksella

Jätkäsaareen aukesi tänään uusi koronatestauspiste. Vanhassa makasiinirakennuksessa toimiva näytteenottopiste palvelee ajanvarauksella vain helsinkiläisiä.

– Piste toimii samalla periaatteella kuin muutkin kaupungin näytteenottopaikat. Kapasiteetti on aluksi noin 200-300 näytettä päivässä, kertoo pisteen avaamista valmistellut Minni Minkkinen Helsingin kaupungilta.

Näytteenotto suoritaan rakennuksen sisällä eli kyseessä ei ole niin sanottu drive-in piste.

Oireiset laivamatkustajat aiotaan myös jatkossa ohjata johtaja Turpeisen mukaan Jätkäsaaren uudesta pisteestä huolimatta Hernesaaressa sijaitsevaan yksityisen terveysyrityksen näytteenottopaikkaan.

Terveysviranomaiset pohtivat kuitenkin parhaillaan sitä, miten terveysneuvonta kohdennettaisiin satamissa tehokkaammin, kertoo terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.

Lue lisää:

Viron-matkustajille aukeaa koronatestipiste Länsisatamaan vasta syyskuussa – viivästys johtuu muun muassa näytteenottajapulasta

Helsingin satamiin on tulossa koronatestipisteitä – nyt pohditaan, kuka testiin ohjataan, kun laiva saapuu turvalliseksi luokitellusta Virosta

Suomi aloittaa maahan saapuvien lentomatkustajien koronavirustestaukset lähipäivinä – tauti aiotaan pysäyttää myös Helsingin satamissa