Usein käy niin, että sama hyvä idea tulee monelle samaan aikaan.
Esimerkiksi sellainen, että nyt on juuri oikea aika tehdä Tove Janssonista elämäkertaelokuva.
Suomen elokuvasäätiö nosti kätensä pystyyn lukuisien tukihakemusten kanssa ja kehotti tekijät Janssonin perintöä vaalivan Moomin Charactersin -yhtiön pakeille. Ilman sen siunausta ei pitkälle päästäisi.
Lähestymistapa, jolle ikonisen taitelijan jälkipolvi lämpeni, oli käsikirjoittaja Eeva Putron.
Putron tarina sijoittuu Janssonin kymmeneen sodanjälkeiseen nuoruusvuoteen. Silloin menestys vielä odotti itseään, taiteilijaidentiteetti muovautui ja rakkaus oli kiihkeää ja kipeää.
– Ne asiat, jotka eniten itseäni koskettavat Toven elämässä, kipukohdat rakkauden ja elämänvalintojen suhteen, tapahtuivat silloin. Ei elokuvaa kannata tehdä ilman draamaa, perustelee Putro rajaustaan.
Viisi vuotta käsikirjoitustyön alkamisesta Tove on valmis. Elokuva kertoo elämännälkäisestä nuoresta kuvataiteilijasta, joka etsii identiteettiään, kokee köyhyyttä, juhlii villisti ja rakastaa sekä naimisissa olevaa miestä että saavuttamatonta naista.
Lisäksi Tove tanssii. Hän tanssii sekä konkreettisesti että vertauskuvallisesti ihan omalla tyylillään elokuvan alusta loppuun.
Janssonin elämänasenne ohjasi elokuvantekoa
Tove käsittelee vaikeita teemoja hyväksynnän kaipuusta, oman äänen löytämisestä sekä rakkauden ja vapauden välisestä suhteesta. Se sijoittuu aikaan, jolloin naisen vapaus oli pitkälti puolison tai isän armollisuuden varassa.
Silti tarinassa on keveyttä ja ilmaa. Käsikirjoittaja Eeva Putron mukaan se tuli Tove Janssonilta itseltään.
– Hänen elämänasenteessaan oli jotain hirveän riemukasta. Hänen anteeksipyytelemätön tapansa elää ja tehdä omia valintojaan rohkeasti on aina ollut minulle esikuva sekä taiteilijana että ihmisenä. Se johdatti kirjoittamisessa.
Jonkinlaista johdatusta – ja ennen kaikkea rohkaisua – sai suoraan Janssonilta myös koko elokuvan työryhmä. Tove-elokuvan tekijöiden mottona oli lainaus taitelijan ex libriksestä: "Tee työtä ja rakasta".
Uskallusta tarvittiin, sillä lähes puhkirakastetun taiteilijan elämään tarttuminen tuntui halvaannuttavan pelottavalta. Kaikilla on hänestä jo mielikuva.
Kun ohjaaja Zaida Bergrothia pyydettiin mukaan, hän arveli, että tehtävässä ei voi oikeastaan kuin epäonnistua.
Lopulta juuri se ajatus vapautti.
Perikunta antoi vapaat kädet
Zaida Bergrothin suhde Tove Janssoniin oli ennen elokuvantekoa samankaltainen kuin luultavasti monen muun suomalaisen.
– Mietin, miten ihmeellinen, hieno taiteilija hän on. Se kuva oli jotenkin särötön ja eheä, täydellinen. Hän tavallaan hymyili etäältä.
Lopullinen niitti Toven kyytiin hyppäämiselle tapahtui Bergrothin tapaamisessa Janssonin veljentyttären, Moomin Charactersin taiteellisen johtajan Sophia Janssonin kanssa.
Tapaamisessa elokuvan tekijät saivat käytännössä vapaat kädet.
Ainoa asia, jolle Janssonin taiteellisen perinnön vaalijoilta pyydettiin erikseen lupaa, oli tosielämän aikajanan rukkaaminen. Sen suhteen otettiin vapauksia dramaturgisten tarpeiden takia.
– Sophia Jansson sanoi, että hänelle on tärkeintä, ettemme tee mitään “wikipediaelokuvaa”, jossa käydään läpi Toven elämän tapahtumat. Hän toivoi, että saamme Toven etäältä lähemmäs, ja pois jalustalta. Se oli ihana lupa tehdä lähes millainen elokuva tahansa.
Elokuvan Tove hakee hyväksyntää
Zaida Bergroth itse pääsi lähemmäs Janssonia löytäessään taiteilijan elämäkerrasta ja Eeva Putron käsikirjoituksesta railakkaan, elämän- ja rakkaudenjanoisen nuoren naisen.
– Halu olla vapaa ja riippumaton sekä ihmissuhteissaan että taiteilijana sekä näiden asioiden yhdistäminen tuntuivat läheisiltä teemoilta. Toven valtava rohkeus tehdä omannäköisiä valintojaan etenkin sen ajan Suomessa oli valtavan insipiroivaa.
Erityisen paljon Bergrothia puhutteli nuoren Tove Janssonin kipuilu taiteilijuutensa kanssa.
Jansson halusi olla ja koki olevansa ennen kaikkea taidemaalari. Vaikka Jansson maalasi, teki pilakuvia ja kirjoitti, hän on kuitenkin edelleen monen mielessä yhtä kuin luomansa muumihahmot.
– Luulen, että katsojista on kiinnostavaa, miten Tove alkuun kärsi siitä, että muumit alkoivat saada niin paljon jalansijaa.
Elokuvassa käsitellään Tove Janssonin keskeisiä, kiihkeitä ja kompleksisia ihmissuhteita. Yksi niistä on omaan isään.
Jansson sekä pyristeli esiin arvostetun kuvanveistäjäisänsä varjosta että janosi tämän hyväksyntää.
– Itseäni jotenkin kiehtoi se, miten taiteen tekeminen yhdisti Tovea ja hänen isäänsä. Meidän tarinassamme Tove joutuu kohtaamaan sen, mistä hänen motiivinsa kumpuavat ja miksi hän niin kovasti kaipaa tunnustusta, Bergroth kuvailee.
Kansainvälinen lehdistö kiittelee
“Aistillisesti filmille kuvattu. Vangitseva elämäkertaelokuva. Lumoava pääosasuoritus.”
“Lämpimästi hehkuva elokuva, joka langettaa lumoavan loitsun”. “Elokuva kuroo kiinni maailmankuulujen muumien ja heidän melko tuntemattoman tekijänsä välistä kuilua.”
Tove sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla 9.9. 2020. Kansainvälisen lehdistön, muun muassa arvostetun yhdysvaltalaisen Varietyn, ensiarviot ovat olleet jopa hullaantuneita. Niissä ylistetään sekä elokuvaa, pääosan esittäjä Alma Pöystiä että viidennen pitkän fiktionsa ohjanneen Zaida Bergrothin elokuvallisia taitoja.
Elokuva on jo ennakkoon myyty muumifanien kansoittamaan Japaniin, ja odotukset kansainvälisestä menestyksestä ovat korkealla.
Suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto maksoi kahden keskivertosuomalaiselokuvan verran, 3,5 miljoonaa euroa. Se on kallein kotimainen elokuva sen jälkeen, kun uusin Tuntematon sotilas valmistui.
Ohjaaja Zaida Bergrothille kunnollinen budjetti tarkoitti muun muassa mahdollisuutta naamioida Turku Pariisiksi, maalata digitaalisesti pommitusten jälkeisen Helsingin katukuvia ja rakentaa Janssonin ateljee studioon.
– Oli ihanaa, että sai rakentaa huolella tiettyjä tärkeitä interiöörejä. Niitä on vaikeaa ja kallista tehdä.
Arvokkainta mitä rahalla sai, oli kuitenkin aika. Se mahdollisti tavallista pidemmän harjoittelujakson.
Se oli erityisen olennaista elokuvalle, jossa ollaan toistuvasti intiimeissä tilanteissa ja jonka päähenkilö on lähes koko ajan lähikuvassa.
TOVEn tekeminen vaati paljon luottamusta
Alma Pöysti sukelsi Tove Janssonin nahkoihin jo muutama vuosi sitten Svenska Teaternin roolissa.
Pöysti sanoo kantaneensa teatteriroolin kokemuksen mukanaan Toveen, mutta elokuvan näkökulma on toinen kuin näytelmän.
Toinen on myös roolityön mittakaava. Näyttämöllä tunteiden pitää välittyä viimeiseen riviin, iholle tuleva kamera taas paljastaa pienimmänkin mikroilmeen.
– Oivalsin, että teatterilavalla mun pitää tulla omasta ujoudestani aika kauaskin, mutta elokuvaa tehdessä voin päästää kameran mun ujouteeni sisään. Oli tärkeää, että emme tee Tovesta karikatyyria. Halusimme saada hänen sielunmaisemansa elämään enemmän sisäisen kautta kuin ulkoisen.
Toven tekeminen vaati paljon luottamusta.
– Yhteistyö etenkin kuvaaja Linda Wassbergin kanssa oli todella maagista. Meillä oli hirveän vahva kontakti. Koko työryhmällä oli sydän niin mukana tässä, ja tuimme koko ajan toisiamme. Oli sellainen olo, että en ole yksin tässä, Pöysti kuvailee.
Tove Jansson oli Pöystille tuttu paitsi oman työn kautta, myös lapsuudesta. Janssonin tarinoita luettiin hänelle ahkerasti lapsena, ja taiteilija kuului Pöystin isovanhempien ystäväpiiriin.
– Hän oli ihmisenä sellainen samalla etäinen ja läsnäoleva figuuri. Elokuvaroolin kautta tutustuin häneen enemmän kuitenkin taidemaalarina. On uskomatonta, miten monta sisäistä maailmaa hänessä oli, ja miten paljon taitoa. Hän oli pasifistinen supersankari.
Tove Jansson oli utelias työssä ja rakkaudessa
Tove Jansson oli paitsi uuttera sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolustaja, myös pioneeri seksuaalivähemmistöjen tasa-arvon edistäjänä.
Hän oli esimerkiksi aikoinaan ensimmäinen suomalainen, joka tuli linnan juhliin samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa.
Tove-elokuvassa Janssonin pitkäaikaisin parisuhde Tuulikki Pietilän (Joanna Haartti) kanssa etenee vasta tutustumisasteelle. Nuoren taiteilijan seksuaalista uteliaisuutta sen sijaan kuvataan rehellisesti ja kauniisti. Jansson on vimmaisen rakastunut Vivica Bandleriin (Krista Kosonen) ja suhteessa myös naimisissa olevaan sosialistikansanedustaja Atos Wirtaseen (Shanti Roney).
Käsikirjoittaja Eeva Putron mielestä oli tärkeää näyttää, miten utelias ja rohkea Tove Jansson oli paitsi työssään, myös rakkaudessaan. Jansson oli parisuhteessa naisen kanssa aikana, jolloin se oli lailla kiellettyä.
– Ehkä senkin takia tämä elokuva on minulle niin tärkeä, että Tove osoitti esimerkillään, että rakkaus sinällään on kaunista. Ei ole niin väliä keneen se kohdistuu.
