– Kotiliedessä tapahtui jotain, kun sota alkoi.
Toimittaja Seija Aunila selasi työnsä takia vanhoja Kotiliesiä ja havaitsi muutoksen, jota lehden päätoimittaja Alli Wiherheimo oli kuvannut kalevalaisin vertauksin:
"Ensin Kotiliesi oli Louhi, vahva ja itsellinen. Kun sota syttyi, alkoi uhrautuvan Lemminkäisen äidin kausi."
Kotiliesi oli talvisodan syttyessä maan laajalevikkisin lehti.
Sen päätoimittaja oli tehnyt opinnäytteensä Goebbelsin propagandasta ja hallitsi vaikuttamisen keinot.
Kun Kotiliesi käänsi kurssiaan, sillä oli merkitystä. Kotiliesi muokkasi kotirintaman mielialoja.
– Se, mitä nainen sai ajatella ja tuntea, mitä mieltä asioista piti olla - mallia ei luotu puolustusvoimien tiedotustoimistossa. Se luotiin Kotiliedessä, lehdessä, joka oli kuin ystävä ankarassa arjessa, Aunila kuvailee.
Aunila aloitti seitsenvuotisen tutkimusmatkan, jonka lopputulos, väitöskirja_ "Kuinka naistenlehdestä tuli osa sotapropagandaa",_ tarkastetaan lauantaina Jyväskylän yliopistossa.
Järkiperäisen kotihoidon puolesta
WSOY:n toimitusjohtajalla Jalmari Jäntillä oli kiire. Oli välittömästi käynnistettävä toimet Suomen ensimmäisen naistenlehden perustamiseksi, tai muut ehtivät ensin.
Elettiin vuotta 1922. Maailmalla naistenlehtiä oli ilmestynyt jo pitkään ja Jäntti haki mallia erityisesti ruotsalaisesta Husmodern-lehdestä. Oli luotava perheenemäntien ammattilehti, joka vaali hyvää kotikulttuuria.
Lehteä luotsaamaan palkattiin WSOY:n kielentarkastaja Alli Wiherheimo. Wiherheimolla ei ollut juurikaan toimittajakokemusta, mutta hän oli kielitaitoinen ja hänellä oli näkemys siitä, millainen lehti voisi olla.
Lehden nimestä käytiin keskustelua. Joidenkin mielestä Kotiliesi vei ajatukset liiaksi keittiöön ja kodin piiriin. Lehdelle toivottiin vahvaa yhteiskunnallista painotusta.
– Lehden slogan oli: Järkiperäisen kodinhoidon puolesta. Ajettiin verotuksellisia uudistuksia, kannustettiin kouluttautumaan, vaikuttamaan omiin asioihin, Seija Aunila kertoo.
Kotiliesi veti niin tiukkaa asialinjaa, että kustantaja päätti lopulta perustaa toisenkin naistenlehden. Hopeapeilin rooliksi tuli tarjota naisille seikkailuja ja päiväunia.
Myynnistä kustantajan ei tarvinnut olla huolissaan. Kotilieden tilaajamäärät kasvoivat vuosi vuodelta niin, että 1930-luvun lopussa se ohitti Suomen Kuvalehden maan luetuimpana aikakauslehtenä.
Sitten alkoi sota.
Kunnon perheessä on kuusi lasta
Kotiliesi myöhästyi talvisodasta.
Aikakauslehden saaminen toimituksesta painon kautta julkaisuun ja lukijan pöydälle kesti neljä viikkoa. Kotilieden ensimmäinen "sotanumero" ilmestyi vasta joulun alla 1939.
Se, mikä lähdössä menetettiin, korvattiin pian ankaralla sisällöllä.
Lehti alkoi saarnata sodan oikeutuksen, kansakunnan säilymisen ja uhrimielen puolesta. Poikkipuoliset näkemykset katosivat.
Päätoimittaja Alli Wiherheimo perusti tuekseen neuvottelukunnan, johon hän kutsui hengenheimolaisia muun muassa kirkon piiristä.
Yksi keskeinen vaikuttaja oli vastaperustetun Väestöliiton varapuheenjohtaja Elsa Enäjärvi-Haavio.
– Lehdessä järkytyttiin miestappioista. Suomen kohtalo näytti todella huonolta. Tarvittiin lisää kansalaisia, tutkija Seija Aunila selittää ilmapiiriä.
Kotiliedessä alkoi ilmestyä lapsiluvun lisäämiseen kannustavia artikkeleja. Monilapsisuuden pääarkkitehtina toimi Enäjärvi-Haavio.
Hänen luomaansa ihanneperheeseen kuului kuusi lasta, joten lapsenteko oli syytä aloittaa nuorena. Opiskeluun ei ollut aikaa, vaan siihen alettiin suhtautua karsaasti.
Sen sijaan nuoria naisia kannustettiin avioitumaan sotainvalidien kanssa. Kaikki haluttiin mukaan talkoisiin.
Kaupunkilaiseen elämänmuotoon Kotiliesi oli aina suhtautunut varauksella – sotavuosina naisen ideaaliksi hahmoteltiin pienviljelijäperheen emännyys, jolloin ruokahuolto hoituisi omavaraisperiaatteella.
Vähälapsisia perheitä syytettiin itsekkyydestä ja pelkuruudesta.
– Häkki nuorten naisten ympärillä alkoi olla tosi tiukka, Aunila pohtii Kotilieden sodanaikaista naiskuvaa.
Goebbelsin jalanjäljissä
Sota on poikkeustila, jolloin lehdistönvapauden rajat kaventuvat.
Seija Aunilan mukaan Kotiliesi on kuitenkin poikkeusilmiö Suomen sodanaikaisessa lehdistössä. Siitä tuli osa sotapropagandaa, kuten hän väitöstutkimuksensa otsikossa kertoo.
– Näin kattavaa ja tiukkaa ohjeistusta ei näy muussa lehdistössä.
Erityisen jyrkkä ero on Kotilieden ja kahden muun naistenlehden, Hopeapeilin ja Eevan, välillä.
– Etenkin Eeva ja Kotiliesi olivat kuin yö ja päivä. Eeva käänsi selkänsä sodalle ja kertoi eskapistisia tarinoita eksoottisissa maissa seikkailevista sankarittarista.
Kustantaja ei painostanut Kotiliettä, päinvastoin: sen puolesta lehti olisi saanut olla kepeämpi.
Tiukka linja lähti toimituksesta, sen tukena olleesta neuvottelukunnasta ja lopulta päätoimittaja Alli Wiherheimosta.
Wiherheimo oli harras kristitty. Hän näki sodan uskonnotonta Neuvostoliittoa vastaan paitsi taisteluna itsenäisyydestä, myös länsimaisen sivistyksen ja kulttuurin kohtalonkysymyksenä. Kotiliedessä aiheesta saarnasivat erityisesti papit.
Wiherheimo haki mallia natsi-Saksasta, jossa naisen tehtävä oli lähinnä puhdasveristen lasten synnyttäminen.
Wiherheimo oli tehnyt opinnäytteensä propagandaministeri Joseph Goebbelsistä ja hän vieraili Saksassa useasti. Wiherheimo ihaili saksalaista tehokkuutta ja sama asenne välittyi lehden sivuille.
Yksityisesti hän kuitenkin epäili tulevaa.
– Hän tunnistaa natsien epäkristillisyyden. Hän näkee juutalaisvastaisuuden. Hän arvaa Suomen jäävän arjalaiseksi alusmaaksi, jos Saksa voittaa. Hänet valtaa outo ja epämiellyttävä tunne, Seija Aunila sanoo.
Kriittisyys jäi Alli Wiherheimon päiväkirjoihin, lehteen asti se ei päässyt.
"En ole hauska, eikä lehtikään ole hauska"
Kun sota päättyi, Kotiliesi muuttui taas.
Alli Wiherheimo kutsui sodan jälkeistä aikaa "Ainon ja Kyllikin kaudeksi", itseään toteuttavien naisten ajaksi.
– Kun sota päättyy, se todella päättyy lehdessä. Se oli sota, kansi kiinni, nyt jatkamme eteenpäin, Seija Aunila kuvailee.
Kotilieden naiskuva muuttui moniarvoisemmaksi, vaikkakin heti sodan jälkeen suhtautuminen naisten kouluttautumiseen säilyi kriittisenä.
– Opiskelupaikat oli jätettävä rintamalta palaaville miehille.
Alli Wiherheimo epäili kykyään johtaa Kotiliettä rauhan oloissa.
– Hän tunnisti olevansa karu, ei lainkaan hauska. Lehtikään ei hänen mielestään ollut hauska.
Wiherheimo jatkoi kuitenkin Kotilieden päätoimittajana vielä parikymmentä vuotta aina eläköitymiseensä asti vuonna 1964.
Myös Kotiliesi jatkaa yhä. Lehti täyttää 100 vuotta kahden vuoden päästä.
Sodanaikaisesta missiosta tai Alli Wiherheimon maailmasta lehdessä ei ole enää mitään jäljellä.
– Ne ovat eri lehdet, vaikka nimi on sama, Seija Aunila sanoo.
Lue myös:
Tuhannet siviilit raportoivat toistensa mielialoista sota-aikana