Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Suomalaisia patistellaan sinnittelemään työelämässä entistä pidempään, jotta eläkepommi ei räjähdä tai järjestelmä luhistu.
Ja keppi-porkkana -yhdistelmä toimii. Eläketurvakeskuksessa (ETK) saadaan riemuita tiedoista, joiden mukaan eläkkeellesiirtymisikä on noussut selvästi.
Eläkkeellesiirtymisiän odote on noussut vuodessa 0,2 vuotta nuoremmalla väellä ja 0,3 vuotta hiukan vanhemmalla. ETK käyttää mittarina eläkkeellesiirtymisiän odotetta, jota ikäluokkien koon vaihtelut eivät heiluttele.
Mutta samaan aikaan, kun töissä jaksetaan entistä pidempään, myös elinikä pitenee. ETK laski Ylen pyynnöstä, mikä on kahden eritahtisen kehityksen lopputulos.
ETK:n laskelmassa käytetään odotteita: 15-vuotiaan töissä olemisen odotetta ja elinajan odotetta.
Laskelman mukaan viime vuonna 15-vuotiaalla suomalaisella on elämää jäljellä runsas 67 vuotta. Hänen odotetaan siis elävän 82- vuotiaaksi. Työelämässä hänen odotetaan olevan loppuelämänsä aikana 36 vuotta. Loppuelämän vuosista siis 54 prosenttia tulee kulumaan työelämässä. Se on enemmän kuin vuosiin, mutta vähemmän kuin vuonna 1990.
Suomalaiset elävät yhä vanhemmiksi ja kehitys on nopeaa: Elinajan odote on noussut seitsemän vuotta vuoden 1989 jälkeen.
Tosin töissäkin painetaan entistä pidempään. Odotus työssä vietettävien vuosien määrästä on noussut 34,7 vuodesta 36,0 vuoteen.
Työvuosien määrän kasvu on siis hitaampaa kuin elinvuosien lisääntyminen, kuten alla oleva kuva kertoo.
Vuonna 1989 Suomessa elettiin kuumaa taloussuhdannetta ja töitä kyllä riitti ottajille. Työllisyystilastot kukoistivat. Työttömyyden häviäminen lähes kokonaan nosti keskimääräisen työvuosien osuuden elinkaaresta tasolle, jota ei ole vieläkään saavutettu, yli 57 prosenttiin.
Käänne alaspäin olikin sitten karmivan jyrkkä. 1990-luvun lamassa työttömyys ponkaisi lähes puoleen miljoonaan ja niinpä työssäolovuosien osuus elämästä romahti vauhdilla. Sen jälkeen työvuosien osuus elämästä on ollut lähes jatkuvassa kasvussa vuosien 2008-09 finanssikriisiä lukuunottamatta.
Nelipäiväinen työviikko toisi kuusi vuotta lisää työputkeen
Suomessa on siis pystytty pitämään yllä nykyistä elintasoa, vaikka työhön käytetään entistä pienempi osuus elinvuosista. Kertooko se, että pärjäämme ainakin keskimäärin varsin mukavasti, vaikka työvuosien osuus elämänkaaresta jäisi nykyiselleen?
ETK:n johtaja Jaakko Kiander ei oikein usko tähän visioon.
– Ongelmana on se, että kaikissa länsimaissa tuottavuuden kasvu on hidastunut. Siksi työajan lyhentämisessä ei voida enää ottaa yhtä reippaita askelia kuin 1900-luvulla.
1900-luvulla työn tuottavuus kasvoi keskimäärin 2,5 prosenttia vuodessa. Silloin oli hyvinkin varaa lyhentää työaikaa keskimäärin puoli prosenttia vuosittain.
– Tuottavuuden jakovaraa oli silloin paljon. Tällä hetkellä työn tuottavuuden kasvu on ehkä puoli prosenttia vuodessa. Siinä ei ole kovin paljon käytettäväksi työajan lyhentämiseen.
Nelipäiväinen työviikko, kuusi vuotta lisää työputkeen
Kiander laskee, että nelipäiväisen työviikkoon siirtyminen tarkoittaisi noin kuutta vuotta lisää työuraan, jos nykyinen elintaso ja palvelut halutaan säilyttää. Hänen mielestään se ei kuulosta realistiselta.
Mutta asia ei ole aivan mustavalkoinen.
– Aikaa myöten käy niin, että osa-aikatyötä ja lyhennettyä työaikaa tekevien määrä kasvaa ja siten keskimääräinen työaika voi lyhentyä, Kiander ennustaa.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Elina Pylkkänen puolestaan muistuttaa, että taloudessa eivät ratkaise tunnit vaan tulokset.
– Töihin kirjautuminen ei ratkaise mitään, vaan tuottava työ, hän selventää.
Pylkkänen on huolestunut työn tuottavuuden junnaamisesta. Suomessa pitäisi saada enemmän hyötyä digitalisaatiosta ja datan hyödyntämisestä.
Juuri nyt käynnissä onkin ennennäkemätön tuottavuustesti. Suomi on siirtynyt suurelta osin etätyöhön. Pian nähdään miten käy tuottavuuden. Voisiko olla niin, että työpaikoilla tehty työ ei olekaan niin tehokasta kuin työnantajat ja -tekijät kuvittelevat?
– Ehkä etätyö paljastaa, onko tuottavuutta lisättävissä ja pystyvätkö ihmiset tiivistämään työpäivää niin, että tunnit vähenevät, mutta tuotos ei, Pylkkänen pohtii.
Konttorien joutoaika joutuu nyt läpivalaisuun. Tosin juuri se joutoaika voi olla avainasemassa firman tai konttorin yhteishengen ja tulevaisuuden kehittämisen kannalta. Tuottavuuden lyhyt ja pitkä kehitys saattaa vaatia eri rakennusaineet.
60 prosentin tavoite karkaa
Nyt töissä ollaan siis lähes 54 prosenttia aikuisiän vuosista. Onko se paljon vai vähän?
– Onhan se aika pieni luku, sanoo Kiander.
– Ehkä olisin arvannut, että osuus olisi ollut vielä pienempi, kun tiedetään, miten elinikä on kasvanut. Mutta työtunnit jakaantuvat epätasaisesti: monet ovat syrjäytyneet kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle.
Kianderin mielestä olisi hyvä pyrkiä siihen, että aikuisiän työvuosista 60 prosenttia kuluisi töissä. Siihen on tätä menoa pitkä matka.
Työtuntien osuus elämästä on ollut pienessä, mutta yhtämittaisessa kasvussa viisi vuotta. Nyt Kiander uskoo, että kehitys pysähtyy koronan tuoman talouskriisin takia.
Kunhan siitä toivutaan, keskimääräinen työssäolokin lisääntyy. Mutta yhä, eliniän pidentymisen odotetaan jatkuvan tätä nopeampana.
– Ehkä 20 vuoden jälkeen suhteellinen työssäoloaika on lyhentynyt edelleen, Kiander päättää laskutoimituksen.
Uudelle tuottavuusloikalle, uudelle nokialle, olisi nyt kysyntää.