– Minulla on muutama terveysside kaapissa, ja niitäkin käytän harvoin. Muuta kertakäyttöistä en kyllä keksi, mitä kotoani löytyisi, Hannele Kemppainen sanoo.
Hän tekee itse kosmetiikkaa ja tiskiainetta sekä muokkaa kierrätettyjä vaatteita ompelukoneella.
Hän käyttää vanulappuja, jotka voi pestä ja käyttää uudelleen niin monesti kuin haluaa. Hän siivoaa kotinsa etikalla.
Kemppainen on nollahukkaaja. Hän haluaa taistella omassa arjessaan sen puolesta, että maailmassa olisi vähemmän jätettä.
Nollahukka eli zero waste on Yhdysvalloista alkunsa saanut ilmiö, jossa pyritään minimoimaan yksilön tuottaman jätteen määrä. Erityisesti poltettavaksi menevää sekajätettä halutaan välttää.
Se tarkoittaa tarkkoja kulutusvalintoja ja ahkeraa kierrättämistä. Osa jopa kompostoi itse biojätteensä ja käyttää sitä viherkasvien multana.
Kemppaisella kuukauden sekajätteet mahtuvat pieneen leipäpussiin.
– Esimerkiksi lääkeliuskoja ei voi kierrättää. Siksi pyrin nykyään etsimään lääkkeettömiä vaihtoehtoja vaivoihin.
Suomessa zero wasten ympärille on kehittynyt viime vuosina tuhansien ihmisten someyhteistöjä, blogeja ja verkkokauppoja. Kaksi vuotta sitten aatteen levittämiseksi perustettiin yhdistyskin.
Suurin osa zero wasten aktiivisista harjoittajista on nuoria naisia. Mutta mikä saa ihmisen tekemään niin vaativan elämänmuutoksen, ja onko siitä ympäristön kannalta oikeasti hyötyä?
Ylen audiossa kysymykseen vastaavat Hannele Kemppaisen lisäksi kulutustutkija Terhi-Anna Wilska, yhteiskuntafilosofian tutkija Lauri Lahikainen sekä ympäristöministeriön erikoisasiantuntija Sarianne Tikkanen.
Haastatteluissa selvisi, että zero waste on käytännössä koko yhteiskunnan tavoite, mutta se ei ole välttämättä kaikille mahdollinen.