Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kymsote suunnittelee kolmen hoivakodin sulkemista – Muuraskodin, hoivaosasto Suvannon ja Mäkikylän hoivakodin kohtalo ratkeaa marraskuussa

Kymsote on päättänyt vähentää tehostettua palveluasumista ja lisätä kotihoitoa.

Vanhus kävelee rollaattorilla.
Kymenlaaksossa on Kymsoten mukaan ollut liian vähän palveluasumista, jolloin ihmisiä on joutunut liian helposti tehostettuun palveluasumiseen. Kuvituskuva. Kuva: Daniela Salo / Yle
  • Juulia Tillaeus

Sote-kuntayhtymä Kymsote kaavailee kolmen hoivakodin lakkauttamista.

Suunnitelmat koskevat Mäkikylän hoivakotia Kouvolassa ja Muuraskotia Haminassa sekä lyhytyaikaishoitoon erikoistunutta hoivaosasto Suvantoa Haminassa.

Taustalla on Kymsoten viime vuonna tekemä päätös vähentää tehostetun palveluasumisen paikkoja ja lisätä kotihoitoa. Ajatuksena on, että nykyistä useampi vanhus pystyisi asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään.

Tänä vuonna Kymsote vähentää 270 tehostetun palveluasumisen paikkaa. Ensi vuonna tavoitteena on vähentää Kymsoten omasta tuotannosta ja ostopalveluista yhteensä 150 paikkaa.

– Meiltä on puuttunut kevyempiä asumisratkaisuja. Palveluasumista on ollut keskimäärin liian vähän Kymenlaaksossa, jolloin ihmisiä on joutunut liian helposti tehostettuun palveluasumiseen, Kymsoten koti-, asumis- ja hoivapalvelujen johtaja Jorma Haapanen sanoo.

Taustalla myös säästötarve

Hoivakotien lakkauttamisaikeiden taustalla on myös Kymsoten säästötarve.

– Minun on hyvin vaikea nähdä, että saavuttaisimme taloudellisia tavoitteita tai palvelurakenteen keventämistä ilman, että luovumme jostain yksiköstä kokonaan. En näe mahdollisena sellaista vaihtoehtoa, että vähentäisimme jokaisesta yksiköstä vähäsen paikkoja. Siitä ei saada taloudellista hyötyä vastaavalla tavalla. Jos päätös on, että ei vähennetä mitään, kunnat joutuvat maksamaan enemmän suuremmasta paikkamäärästä, Jorma Haapanen sanoo.

Tehostetun palveluasumisen kustannukset asiakasta kohden ovat 44 000 euroa vuodessa ja tavallisessa palveluasumisessa 23 000 euroa vuodessa.

Haapasen mukaan Kymsote aikoo luoda uudenlaista tuettua asumista, josta esimerkki on viime vuonna Korian asuntomessualueelle Kouvolaan valmistunut Virkkulankylä. Niin sanotussa senioreiden kyläyhteisössä on kahdeksan pientaloa, joissa jokaisessa on neljän asunnon lisäksi yhteiset oleskelutilat.

Uudenlaisen tuetun asumisen kustannukset ovat 2 000 euroa vuodessa asiakasta kohden.

Asukkaille etsitään uudet hoivapaikat

Jos hoivakoteja lakkautetaan, Kymsote etsii tehostetun palveluasumisen asukkaille uudet, vastaavat hoivapaikat toisesta yksiköstä.

– Jos esimerkiksi Muuraskoti päätetään sulkea, päätöksestä on usempi kuukausi siihen, että yksikkö oikeasti tyhjenee. Näiden kuukausien aikana meillä vapautuu kyllä tosi paljon tehostetun palveluasumisen paikkoja joka puolelta Kymenlaaksoa. Tähän astisten kokemusten mukaan korvaavien paikkojen etsiminen on mennyt erittäin tyylikkäästi ja hyvässä yhteisymmärryksessä omaisten ja asukkaiden kanssa. Kukaan tällä hetkellä tehostetussa palveluasumisessa oleva ei palaa omaan kotiinsa, vaan he ovat tehostetun palveluasumisen asukkaina elämänsä loppuun saakka.

Hoivakotien mahdollisista lakkautuksista päättää Kymsoten yhtymävaltuusto budjetin yhteydessä marraskuussa. Alustavien suunnitelmien mukaan Muuraskoti olisi tarkoitus lakkauttaa alkuvuodesta 2021, Suvanto kesäkuuhun 2021 mennessä ja Mäkikylän hoivakoti vuoden 2021 loppuun mennessä.

Henkilökuntaa ei enää lisätä

Kymsote on tänä vuonna vakinaistanut kymmeniä vuosiloman sijaisia asumispalveluihin ja kotihoitoon.

Muilta osin henkilökuntaa ei lisätä, vaan Kymsote pyrkii vastaamaan kotihoidon kasvaneeseen tarpeeseen muilla tavoin.

Haapanen antaa esimerkiksi Kymsoten käyttöön ottamat lääkkeenjakoautomaatit, jotka vapauttavat hoitajien työpanosta muuhun työhön. Automaattien avulla pystytään Kymsoten mukaan vähentämään lähes 8 000 lyhyttä käyntiä kuukaudessa.

Jorma Haapanen vakuuttaa, ettei kyse ole siitä, että ihmisiä pakotettaisiin asumaan kotona.

– Silloin kun ihminen tarvitsee tehostetun palveluasumisen paikan ja täyttää myöntämisen kriteerit, hän myös saa paikan.

Hoivakotien lakkautusaikeista kertoivat ensin Haminan hoivakotien osalta Kymen Sanomat ja Mäkikylän hoivakodin osalta Kouvolan Sanomat.

Lue lisää:

Automaatti alkaa jakaa kotihoidon lääkkeitä Kymenlaaksossa – hoitajille jää enemmän aikaa muuhun hoitotyöhön

Kymsote kokeilee uusia digitaalisia välineitä kotihoidossa – uudenlainen turvapuhelin hälyttää apua asiakkaan kaatuessa

69-vuotias Pirkko Koponen muutti erikoiseen kylään, jonka jokainen asukas aloittaa "kolmannen elämän" – opiskelijat auttavat