Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Räppäri Soul Valpio opettaa hiphopin alkeita kotikaupunkinsa ihmisille – arvokkaan hiphip-kokoelman siirto toi alakulttuuriväen kaupunginkirjastoon

Suomen ensimmäinen hiphop-kirjasto vahvistaa Jyväskylän asemaa alakulttuurin keskiössä.

Ossi Valpio.
Jyväskyläläinen Ossi Valpio on räp-artisti ja dj, mutta myös kokenut kouluttaja. Kuva: Jaana Polamo / Yle
  • Mikko Maasola

Jyväskylän pääkirjaston yhteyteen on syyskuussa avautunut Suomen ensimmäinen hiphop-kirjasto.

Sen harvinaisimmat teokset ovat peräisin paikallisen vuonna 2013 perustetun kulttuuriyhdistys TUFFin kokoelmista. Joukossa on muun muassa jättikokoinen teos New Yorkin graffiteista, jonka arvo on jopa tuhat euroa.

Subway art -kirjan juhlapainos.
Kokoelman arvokkain teos esittelee newyorkilaisia graffiteja. Kuva: Jaana Polamo / Yle

TUFF on toiminut jo vuosia Jyväskylän Veturitalleilla. Siellä on säilytetty yhdistyksen harvinaisia kirjoja ja levyjä sekä järjestetty monipuolista työpajatoimintaa.

Kun Veturitallien kahvilanpitäjä lopetti toimintansa, tiloissa ei ollut enää ketään, joka valvoisi arvokkaiden teosten säilymistä. Yhdistys otti yhteyttä pääkirjastoon ja asiat etenivät nopeasti.

Aapo Ruuttunen.
Informaatikko Aapo Ruuttunen toivoo työpajojen tuovan nuoret kirjastoon. Kuva: Jaana Polamo / Yle

– Meille tuli tarjous TUFFilta, että voisiko kokoelman siirtää tänne pääkirjastolle ja sanottiin aika nopeasti, että kyllä vaan, toteaa Jyväskylän pääkirjaston informaatikko Aapo Ruuttunen.

Jyväskylä on ollut jo pitkään hiphop-kulttuurin keskuksia Suomessa. Gettomasa sai tänä vuonna vuoden rap-artistin Emman. Lauri Haavin esikoislevyä puolestaan hehkutettiin medioissa keväällä. Esimerkkejä menestyksestä on riittänyt.

Tulevan talven aikana Kulttuuriyhdistys TUFF järjestää kerran viikossa kirjastolla ilmaisen työpajan, jossa voi opiskella räp-lyriikan tekoa, freestyleräppiä, dj-toimintaa, tuottamista tai graffitien tekoa. Uusia tekijöitä on siis luvassa.

Riimejä hip hop -kurssilla.
Syyskuun räp-lyriikkapajoissa oli paljon ensikertalaisia, rohkeimmat räppäsivät jopa ääneen. Kuva: Jaana Polamo / Yle

TUFFin toiminnanjohtaja ja räp-artisti Ossi Valpio pitää Jyväskylän salaisuutena kulttuurintekijöiden kannustavaa yhteishenkeä ja toisten auttamista.

– Aloittelijat ovat aina saaneet apua vanhemmilta tekijöiltä. Konkarit ovat Jyväskylässä olleet anteliaita.

Omaehtoisen alakulttuurin tuominen nyt osaksi virallista kirjastolaitosta ei herätä tekijöissä ristiriitaisia tunteita.

– Kirjastohan on mitä parhain paikka. Kun saadaan ihmisiä meidän työpajoihin, niin samalla koulutetaan heidät löytämään myös ne oikeat kirjat helpommin, Valpio tiivistää.

Hip hop -kurssilla harjoitellaan riimejä.
Syyskuussa räp-lyriikkatyöpajan nuorin osanottaja oli yksivuotias. Kuva: Jaana Polamo / Yle

Jyväskylän pääkirjaston musiikkiosaston informaatikko Aapo Ruuttunen ei myönnä, että hiphop-kirjastossa olisi kyse mainostempauksesta, jolla kirjaston imagoa saataisiin nuorekkaammaksi. Hiphop-kirjasto on pysyvä järjestely.

Ruuttusta tosin harmittaa, että ihmiset eivät tiedä, mitä kaikkea kirjastosta voi löytää.

– Jos saadaan jollain lailla ihminen, nuori tai vanha, tänne kirjastoon sisälle, niin hän saattaa törmätä aarteisiin, joita ei koskaan kuvitellutkaan löytävänsä.