Itämeren huono tila on ollut tiedossa. Nyt tutkijoille on myös selvinnyt, kuinka huonosti Suomen meriluonto on turvassa ihmiseltä.
Nykyiset suojelualueet toimivat melko huonosti, kun niiden ulkopuolella on vielä suurin osa Suomen merivesien tärkeimmistä luontoesiintymistä. Meriluonto uhkaa tutkijoiden mukaan heiketä entisestään, jos nykyistä suojelua ei paranneta.
Suomessa valmistellaan suojelualan kolminkertaistamista osana lähivuosien EU:n suojelutavoitteita.
Tavoitteen saavuttamista hankaloittaa se, että rehevöitymisen ja lisääntyvän virkistyskäytön lisäksi suuri osa arvokkaimmista luontoalueista on yksityisten ihmisten mökki- ja kalastusvesiä.
Yksityiseen suojeluun haetaan mallia
Tieto Suomen vedenalaisen luonnon tilasta ja lajeista on parantunut viime vuosina merkittävästi. Tieto on auttanut myös Saaristomerellä veneilijöiden tunteman Gullkrona-saaren uusia omistajia Ilkka Herliniä ja Saara Kankaanrintaa hakemaan rannoille yksityistä luonnonsuojelualuetta.
– Emme voi taata, että meri säilyy tuleville polville. Ainakin se, mitä me voimme tehdä on, että suojelemme arvokkaita ekologisia kokonaisuuksia. Kalastuskunnan osakkaat ja mökkiläiset ovat suhtautuneet aloitteeseemme suurella ylpeydellä, Kankaanrinta kertoo.
Kankaanrinta ja Herlin ovat Elävä Itämeri -säätiön kantavia voimia. Säätiö hakee Gullkronasta mallia myös muille suojelusta kiinnostuneille. Gullkronan suojelusta pitää löytää yhteisymmärrys lähes 20 osapuolen välillä. Valtio on yksi vesialueiden haltija.
Sen jälkeen on varmistettava vielä viranomaisten kanssa, että luontoarvot ovat suojelun arvoisia.
– Tästä on tarkoitus tehdä selkeä esimerkki, miten suojelu tehdään luonnon ja ihmisten kannalta parhaiten.
Gullkronan rantojen sukelluksissa on selvinnyt, että sieltä löytyy ainakin ennen niin yleisiä rakkohauruja ja sinisimpukoita. Alue on ollut yksi valtakunnallisen vesiluontotutkimuksen kohteista.
Suomi on ensimmäisten joukossa lisäämässä suojelua
Suomi on ollut liputtamassa maailman meriluonnon puolesta ja liittynyt ensimmäisten joukossa lisäsuojelua ajavien maiden ryhmittymään. Ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) tavoittelee sitä, että 30 prosenttia maailman meristä on suojeltu.
Myös EU on naulannut suojelutavoitteeksi 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Suomen merialueista on suojeltu tällä hetkellä noin 11 prosenttia. Määrä täyttää yhden Yhdistyneiden kansakuntien (YK) keskeisen luontosopimuksen tavoitteen. Sopimuksen tavoitteita ollaan uudistamassa.
Suurin osa luonnon arvokohteista suojelua vailla
Paine lisäsuojelulle tulee myös siitä, että merentutkijoiden arvioiden mukaan nykyiset suojelualueet toimivat kehnonlaisesti. Ne on perustettu muun muassa suojelemaan lintuja ja hylkeitä sekä pitkälti näkyvää meriluontoa, niin sanottuja luontotyyppejä.
Tutkijoiden mallinnusten mukaan kolme neljästä merkittävästä vedenalaisesta luontokohteesta on nykyisten alueiden ulkopuolella.
Tutkimusprofessori Markku Viitasalo Suomen ympäristökeskuksesta ottaa esimerkkinä itäisen Suomenlahden, jossa on myös tärkeitä suojelemattomia kohteita. Alueen kansallispuisto ei kata vesialueita. Sama tilanne on monissa paikoin Saaristomerellä, missä suojelu ei ulotu juurikaan vedenalaiseen luontoon.
– Tosiasia on se, että suurin osa nykysuojelualasta on kohdentunut muuhun kuin vedenalaiseen luontoon. Kolme neljännestä alueista, jotka on tunnistettu arvokkaiksi, on yksityisissä matalissa vesissä, Viitasalo kertoo.
Alkuvuodesta suomalaisesta vedenalaisesta luonnosta nostettiin esille lähes sata Suomen meriluonnon helmeä. Myös näistä niin sanotuista 87:stä EMMA-alueesta suuri osa on nykyisten suojelualueiden ulkopuolella.
Edellinen EU-suojelu ei ole osunut kohdalleen
Uusien tekojen tarve on selvitysten ja tutkimusten mukaan selvä.
– Pitäisi saada poistettua rehevöitymisen syitä sekä pyrkiä vähentämään rakentamisesta, ruoppaamisesta, kalastuksesta ja muista ihmisen toiminnoista aiheutuvaa haittaa harvinaisille lajeille ja arvokkaille luontotyypeille, Viitasalo luettelee.
Nykysuojelun tehottomuuteen vaikuttaa tutkijoiden mukaan myös se, että esimerkiksi Natura-kohteita perustettaessa ei ole varmistettu, että merilajit voivat muun muassa siirtyä uusille aluille. Asiaa ei ole tarkemmin tutkittu Suomen aluevesillä, mutta Viitasalon mukaan vaikuttaa siltä, että alueet eivät ole tutkijoiden kielellä ilmaistuna "kytkeytyneenä toisiinsa".
Selvästi suurin osa nykysuojelusta on toteutettu EU:n Natura 2000 -ohjelman puitteissa noin 20 vuotta sitten, ja niihin on tehty sen jälkeen pienempiä tarkennuksia muun muassa Saaristomeren kansallispuiston osalta.
– Olemme saavuttaneet suojelun määrälliset tavoitteet, mutta laadullisesti meillä on jonkin verran vielä tekemistä. Tieto vedenalaisen luonnon osalta on ollut puutteellista. Täydennämme koko ajan alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmia, joissa yritetään enemmän ottaa vedenalaista luonto mukaan, ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Penina Blankett kertoo tilanteesta.
Arvokkaita kohteita paljon rantojen läheisyydessä
Itämeren suojelun yksi avainlaji on rakkohauru. Sitä, kuten myös kahta muuta avainlajia, meriajokasta ja sinisimpukkaa, uhkaavat ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma suolapitoisuuden väheneminen Itämeressä.
Rakkohauru tarvitsee valoa kasvaakseen, ja siitä rehevöityneessä Itämeressä on ollut pulaa etenkin rannikoilla.
Rantojen läheisyydessä ja matalilla riutoilla on ollut, ja meriasiantuntijoiden mukaan voisi olla, kaikkein tärkeimmät vedenalaisen luonnon kohteet.
EMMA-alueista suurin osa on rannikon tuntumassa. Yleensä matalissa vesissä kala-, eläin- ja kasvilajeja on eniten. Nyt ne ovat monin paikoin rihma- ja muiden levien peitossa ja rannat liejuisia.
Tähän on törmätty myös tämän vuoden tutkimussukelluksissa muun muassa Gullkronan selän kaakkoisosissa Saaristomerellä. Tutkimuksissa sukeltaja käy pohjaa läpi sadan metrin mittanauhan avulla. Riutan syvemmässä päässä on vettä toistakymmentä metriä ja sieltä löytyy sinisimpukkaa ja punalevää. Kymmenen metriä matalammassa tilanne on aivan toinen.
– On ihan selvä, että tilanne ei ole kovin hyvä, kun vesi on sameaa. Siellä on rihmalevää ja höttöä, joka kasvaa kaikkialla ja peittää kaiken alleen, kuvaa suunnittelija Kevin O'Brien Metsähallituksen luontopalveluista.
Suomen vedenalaisen luonnon rikkaus on selvinnyt pitkälti toistakymmentä vuotta kestäneissä Metsähallituksen vetämissä VELMU-sukelluksissa.
Uusia alueita haetaan armeijalta ja yksityisvesiltä
Viranomaistyö rannikon ja matalien vesien suojelun lisäämiseksi on jo käynnissä.
Yhtenä ajatuksena on ollut, että merivoimien niin sanottuja suoja-alueita voitaisiin liittää osaksi suojelualaa. Myös kansallisista kaupunkipuistoista, muun muassa Kotkassa ja Hangossa, voisi saada lisäystä rantojen suojeluun.
– Näitä alueita pitää katsoa alue kerrallaan. Meillä ei ole vielä kantaa alueiden soveltuvuuteen osaksi verkostoa. Meidän lähtökohtanamme on Puolustusvoimien toiminnan ja kehittämisen turvaaminen, taustoittaa suunnittelija Sami Heikkilä puolustusministeriöstä.
Näistä jo olemassa olevista alueista ei tulisi varsinaisia suojelualueita, mutta niitä voitaisiin laskea mukaan suojelualaan. Näiden niin sanottujen OECM-alueiden laskemisella ei kuitenkaan saada kasaan kuin pieni osa tavoitteesta kolminkertaistaa nykyinen suojeluala. Silloin merialasta olisi suojeltu lähemmäs 30 000 neliökilometriä.
EU:n 30 prosentin tavoite on tarkoitus jyvittää jäsenmaille niin, että se toteutuu. Suojelua ollaan joka tapauksessa lisäämässä myös Suomessa, mutta tarkoittaako se tarkalleen suojelualan kolminkertaistamista, selviää ensi vuoden aikana.
Suomessa valmistelu on lähtenyt siitä, että suojeluala kolminkertaistetaan.
Armeija pitää sitkeästi kiinni alueistaan, eikä kaikki reilusta suoja-alueiden tuhannesta neliökilometristä välttämättä edes kelpaa suojeluun. Siksi suojelukatseet kääntyvätkin helposti kuntien lisäksi yksityisiin mökki- ja kalastusvesiin. Valtiolla on merialueita, mutta ne ovat yleensä kauempana rannoista.
Ilkka Herlinin ja hänen vaimonsa Saara Kankaanrinnan hanke lisää muutamalla prosentilla yksityistä suojelualaa, ja se on tarkoitus laskea mukaan nykyisiin suojelupinta-aloihin. Suojelua tehdään yhteistyössä viranomaisten kanssa.
Pakkosuojelu kummittelee monella mielessä, ehkä turhaan
Lisäsuojelusta etenkin EU:n nimissä on synkkä historia Suomessa.
Monen maanomistajan muistissa on vielä Natura 2000-ohjelman aikaiset repivät suojelukiistat. Omistajat nostivat äläkän, kun ympäristöhallinto vei suojeluohjelmaa kiireellä läpi ja oli maanomistajien mielestä riistämässä yksityisomaisuutta.
Saaristomerelle yksityistä suojelualuetta puuhaavan Saara Kankaarinnan mukaan yksi tausta-ajatus hankkeella on ollut tuoda esimerkki, joka lisää sekä yksityistä suojelua että viestittää valtiolle suojeluhalusta.
– Kun mennään oikein päin ovista sisään, suojelutahtoa voi löytyä yllättävän paljon. Kyllä Natura taustalla vaikuttaa, ja nyt pitää suojelu tehdä ehkä toisella tavalla.
Tutkimusprofessori Markku Viitasalon mukaan kukaan ei tiettävästi ole miettimässä suojelupakkoa merelle. Yksi vaihtoehto valtioilla on lunastaa uusia alueita korvausta vastaan. Viitasalo näkee, että käynnissä olevaa Helmi-luonnonsuojeluohjelmaa voitaisiin soveltaa merelle.
– Yksityinen omistaja voi esimerkiksi myydä Naturan tai luonnonsuojeluohjelman sisällä olevan alueensa valtiolle tai rauhoittaa sen itse. Molemmissa voidaan päätyä samaan suojelutehoon.
Lisäsuojelu ei ole muuttamassa vesien käyttöä
Meriluonnon rikkautta ja sen elvyttämistä on tarkoitus miettiä tarkemmin vielä syksyn aikana EU:ssa.
Jo nyt on selvää, että 30 prosentin EU-tavoitteen lisäksi 10 prosenttia alasta on oltava tiukassa suojelussa. Brysselissä nähdään, että tarvitaan tiukkoja toimia, koska meriluonto on monin paikoin niin huonossa kunnossa ja tehokkaassa suojelussa on tällä hetkellä vain prosentti tai kaksi merialasta. Siksi pinta-alatavoite on tarkoitus saada myös YK:n kautta voimaan koko maailmassa.
Osana EU:n biodiversiteettistrategiaa mietitään muun muassa sitä, mitä ehtoja alueilta vaaditaan. Suomen suojelualueet on perustettu toisin kuin yleisesti Euroopassa lain voimalla, jonka turvin ne voidaan mahdollisesti laskea tiukkaan suojeluun.
Nykyisillä suojelualueilla ei kuitenkaan ole mitään täyskieltoja esimerkiksi liikkumisen suhteen. Yli puolet alueista menee päällekkäin toistensa kanssa ja ne on valtaosin perustettu luonnonsuojelulailla.
– Meillä on alueita, joita voisi suojella tiukasti. Ne pitää kuitenkin löytää ja tieteellisesti perustella. Alueen tiukka suojelu pitää olla aidosti perusteltu, ei pelkästään tehty prosenttien takia, neuvotteleva virkamies Penina Blankett sanoo.
Blankett kuitenkin korostaa, että kyse on vaikeasta tasapainosta suojelun ja sen hyväksyttävyyden välillä.
– Tarkoitus ei ole tehdä näistä mitään museoita. Mitä enemmän ihmiset ymmärtävät ja näkevät näitä, sitä myönteisemmin ihmiset niihin suhtautuvat.
Ympäristöhallinnossa ei uskota, että uudet tavoitteet muuttavat suojelualueiden nykyistä käyttöä.
Käyttökieltoja ja -rajoituksia on jo nyt olemassa. Armeijan alueilla kiellot ovat paikoin ehdottomia. Merellisissä kansallispuistoissa saa jatkossakin melko vapaasti virkistäytyä ja liikkua veneillä.
Gullkronan hanke on viivästynyt koronan takia, mutta Kankaanrinta uskoo, että kalastuskunnan osakkaiden kanssa löytyy toimivaa kokonaisuus. Suojelu ei sulje saarta, vaan sitä on tarkoitus käyttää esimerkkinä myös itään ja länteen matkaaville veneilijöille. Alueen luontokokonaisuuden suojelu ei myöskään estäisi kalastusta.
– Jokainen saariston asukas ja jokainen, joka saa saaristosta elantonsa näkee sen, että meidän on pystyttävä turvaamaan meren ekosysteemi. Tämä ei ole mikään ylellisyys, vaan kaikki täällä tämän tajuavat. Tähän on vahva henki, Saara Kankaanrinta kertoo tuntemuksistaan saaristossa.
Jo pieni lisäsuojelu voi olla tehokasta
Kansainvälisestikin laajoista merilajistotiedoista tehty tutkijoiden arvio on viestiltään toisaalta lohdullinen, toisaalta armoton.
Ensin lohdullinen viesti: jo pieni lisäys oikeisiin kohteisiin parantaa suojelun tehokkuutta oleellisesti. Suojelun kannalta tärkeiden lajien, kuten rusko-ja punalevien tai katkojen levinneisyysalueet ovat melko pieniä suhteessa merialueen kokoon.
Tutkijat ovat ehdottaneet nykyisten suojelualueiden yhteyteen tärkeimpiä lisäkohteita. Niitä löytyy muun muassa Kökarin lähistöltä Saaristomereltä, Hankoniemen länsipuolelta, Merenkurkusta sekä Oulun ja Tornion rannikoilta.
Tutkijoilla on myös synkempi viesti: jo ennestään melko lajiköyhillä merialueilla yksittäisten harvinaisten lajien suojelu on oltava laaja-alaista. Tavoiteltu 30 prosentin suojelutaso ei välttämättä vielä riitä uhanalaiselle lajille. Ilman riittävää turvaa laji voi olla sukupuuton partaalla.
Maailman ehkä tunnetuin biologi Edward O. Wilson on viime vuodet puhunut tarpeesta suojella puolet maapallosta kasvi- ja eläinkunnan elpymiselle.
– Sekä valtion että yksityisiltä mailta löytyy laikkuja, joita kannattaisi ottaa mukaan suojeluun. Niiden ei tarvitse ole kovin suuria, mutta kuitenkin sellaisia, että ne kattavat lajien tihentymiä, Viitasalo hahmottelee lisäsuojelukohteita.
Tutkijoiden mallinnuksissa arvioitiin suojelutarpeita kolmenkymmenen luontotyypin ja parin sadan keskeisen lajin kannalta.
Tutkijat korostavat, että kyse ei ole pelkästä suojelusta. Alueita pitää myös hoitaa sekä seurata ja miettiä samalla, minkälaisia rajoituksia esimerkiksi kalastukseen tarvitaan suojelun takia. Näitä edellyttävät myös pikkuhiljaa päivittyvät kansainväliset suojelutavoitteet.
14.10.2020 klo 14.52 Juttua on täydennetty: lisäyksiä sitaateissa, muutettu määritelmiä suurin osa arvokkaimmista luontokohteista muotoon suuri osa ja EMMA-alueiden sijaintitietojen kohtaan kaikki suurin osa muotoon. Korjattu rakkohauru myös suolapitoisuuden laskusta kärsiväksi lajiksi ja muutettu loppuun lukuja lajeista sekä luontotyypeistä.
Lue myös: