Talo on jo tulessa, sanoo YK:n ympäristöohjelman UNEP:n pääjohtaja Inger Andersen.
Tällä hän tarkoittaa maailman kaikkia huonoja kehityskulkuja: lämpenemistä, lajien kuolemaa ja pandemiaa.
Mutta ei Andersen, 62-vuotias tanskalainen, mikään pessimisti ole.
Harva tanskalainen on, sillä maa on tunnettu oluesta, tupakasta, kotoilusta ja oudosta huumorintajusta. Kaikkein vähiten pessimismi sopii tanskalaisen pirtaan silloin, kun hänet on valittu toimimaan YK:n ympäristöohjelman nokkanaisena.
Andersenin tehtävä on jakaa tietoa, vaatia muutosta ja valaa uskoa.
Kenian pääkaupungissa Nairobissa toimiva UNEP ei ole lapanen, vaan maailman valtioiden rahoittama ympäristöviranomainen, joka muun muassa julkaisee säännöllisesti kattavia raportteja ympäristön tilasta. Andersen ei ole mikään hörröpörrötäti, vaan Maailmanpankissa ja YK:ssa marinoitu vallankäyttäjä, joka hallitsee sekä talous- että ympäristötiedettä.
Andersen oli tällä viikolla yksi juhlarahasto Sitran kansainvälisen WCEF-kiertotalousfoorumin pääpuhujista, ja antoi samalla Ylelle haastattelun siitä, miten maailma nyt makaa.
Yksi: Tuhlailun triplakriisi
Andersenin mukaan maailmaa repii triplakriisi. Ilmasto muuttuu, lajit kuolevat ja saastuminen vie ihmisiltä terveitä elinvuosia.
Kertakäyttökulttuurin on loputtava, Andersen sanoo.
– Otamme luonnosta materiaaleja, laitamme ne talouden rattaisiin ja ne tuottavat meille työtä ja tuloja. Mutta sitten heitämme materiaalit pois. Se on järjetöntä tuhlausta, Andersen sanoo.
YK ennustaa, että luonnonvarojen vuotuinen kulutus tuplaantuu noin 90 miljardista tonnista 190 miljardiin tonniin vuoteen 2060 mennessä, ellei suunta muutu.
– Nykyinen tie on täysin kestämätön. Sen sijaan että heitämme käytetyt materiaalit pois, meidän pitää jatkossa käyttää ne uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.
Ajattelu on lyömässä läpi, Andersen sanoo. Valtiot ja kaupungit ottavat käyttöön kiertotalousstrategioita ja ovat tehneet lupauksia harpata hiilineutraaleiksi kuka missäkin ajassa, yleensä 10–20 vuodessa.
Samalla kriittinen kuluttaminen lisääntyy.
– Alamme ymmärtää rajat. Mutta esimerkiksi tuotanto on vielä isolta osin kiinni neitseellisissä raaka-aineissa, Andersen huomauttaa.
Kaksi: Elvytys tuo markkinoille valtavasti rahaa, ja sillä voidaan tehdä hyvää tai pahaa tai jotain siltä väliltä
Kukaan ei suostu sanomaan koronavirusta mahdollisuudeksi. Ei Andersenkaan.
Hän sanoo pandemiaa katastrofiksi, jossa ei ole hyviä puolia. Mutta kriisissäkin voi pohtia, mitkä ratkaisut olisivat tilanteeseen nähden parhaita.
Se, että valtiot ja valtioliitot á la Euroopan unioni ruiskuttavat talouksiinsa satoja ja satoja elvytysmiljardeja, velvoittaa pohtimaan miten rahat tulisi käyttää parhaalla mahdollisella tavalla.
– Rahaa tulee tietenkin ensisijaisesti käyttää terveydensuojeluun, siihen että selviämme pandemiasta. Mutta sen lisäksi valtavasti rahaa ohjautuu yritystukiin. Ne pitää kytkeä kestävän kehityksen edistämiseen, Andersen sanoo.
Andersen käyttää tästä termiä green strings attached. Elvytysrahaa pitää jakaa vain vihreiden lankojen varassa. Siinä on hänen mukaansa elvytysrahojen suuri mahdollisuus: hyötyä yrityksille, hyötyä kaikille.
– Ne ovat meidän rahojamme, kansalaisten rahoja. Kun niillä tuetaan yrityksiä, pitää olla samalla oikeus vaatia, että rahat käytetään vastuullisesti, Andersen sanoo.
Suomi ei ole tilastojen valossa toteuttanut tätä periaatetta. Runsaat kaksi viikkoa sitten uutisoitiin, että yli puolet Suomen energiaan kohdistuvasta elvytyksestä on mennyt fossiilitalouteen – lähinnä Finnairille ja laivayhtiöille jaetun runsaan tuen ja takausten muodossa.
EU:n kautta jaettaviin elvytysrahoihin on sen sijaan luvassa tukku vihreitä lankoja.
Kolme: Ketkä johtavat, kuka mitä häh?
Kuka mitä häh, kysyi Sleepy Sleepers -yhtye debyyttialbuminsa avausraidalla vuonna 1975:
Olitko se sinä?
Vai olinko se minä?
Ai mitä, häh?
Muutoksesta ovat Andersenin mukaan vastuussa kaikki: poliitikot, yritykset, kuluttajat.
– Esimerkiksi me pohjoismaalaiset olemme tottuneet panttipulloihin. Tiedämme, ettei lasia heitetä pois vaan kierrätetään. On tärkeää muuttaa toiminnan sääntöjä, sillä se saa meidät muuttamaan tapojamme, Andersen sanoo.
Pohjoismaat mielellään korostavat edelläkävijyyttään. Mutta hyviä merkkejä tulee eri puolilta maailmaa, Andersen huomauttaa: esimerkiksi Kolumbia on sitoutunut kunnianhimoiseen kiertotalousstrategiaan ensimmäisenä Latinalaisen Amerikan valtiona.
Poliitikkojen on Andersenin mukaan muutettava sääntöjä, yritysten valmistettava kestävämmin ja kestävämpää. Kuluttajien on vaadittava yrityksiltä vastuuta ja äänestettävä jaloillaan.
Jos markkinatrendit kääntyvät kertakäyttökulutusta vastaan, iso pyörä pyörii.
Joko bisnesmaailma on haistanut kiertotaloudessa piilevät voitot?
– Toivon niin! Uskon vakaasti, että ne yritykset jotka kääntävät nopeasti toimintansa aidosti vihreäksi eivätkä vain viherpesuksi, dominoivat kohta markkinaa, Andersen sanoo.
VIelä muutama vuosikymmen sitten luonnonvarat vaikuttivat loputtomilta, mutta nyt rajat ovat piirtyneet näkyviin.
–Mutten ole mikään doom and gloom -tyyppi. On paljon hyviä esimerkkejä, jotka osoittavat että luonnon tila kohenee kun paine loppuu.
Doom and gloom tarkoittaa kutakuinkin toivottomuutta.
Videopuhelu päättyy. Andersenin puheesta Sitran WCEF-foorumilla on kulunut pian kymmenen tuntia, mutta hänen on otettava vielä yksi videopuhelu Ecuadoriin. Sitten päivän puhetinki on täynnä.