– Televisio on ihan käsittämätön laite. Sehän tämän on saanut aikaan. Ei mikään muu.
Aake Kalliala kohentaa puita etupihallaan palavassa takassa. Hän viettää osa-aikaisia eläkepäiviä lapsuutensa kotikaupungissa Mikkelissä. Maanantaina miehelle ikää on kertynyt mittariin 70 vuotta.
Monien televisiosarjojen ja elokuvien roolien myötä Kallialasta on tullut koko kansan tuntema tv-kasvo.
Kuinka tähän pisteeseen päästiin?
Näyttelijän ura voitti hammasteknikon työn
Lapsena Kalliala katsoi Charlie Chaplinin elokuvia sekä muun muassa Ohukaista ja Paksukaista.
– Ne nauratti kovasti. Muistan, että oikein joskus koski mahaan kun nauratti niin paljon. Minä ajattelin, että on tuo vänkää hommaa, että meikäläinen täällä pitelee mahaa ja nuo tekee noin erikoisia juttuja. Mitenhän tuonnekin... Ei sinne nyt pääse tietenkään. Enkä minä silloin edes haaveillut siitä. Olin niin pentu. Mutta silloin jo mietin, että mitä on näytteleminen.
Yli 40 vuotta sitten alkanut Kallialan ura näyttelijänä nousi esiin muutaman vaihtoehtoisen ammatin joukosta. Muina vaihtoehtoina oli ura ravintola-alalla tai hammasteknikkona. Jälkimmäinen toki siitä syystä, että oman hammasrivin saisi kätevästi halvalla kuntoon.
Kalliala ei päätynyt hammasteknikoksi, mutta ravintola-alaa hän kokeili. Näyttelijän ura herätti hänen isässään kysymyksen tulevaisuuden turvaamisesta.
– Isävainaa sanoi minulle 15-vuotiaana, että näyttelijän työ on ihan hyvä homma, mutta pitäisi perhekin elättää. Hän nyt sen verran tiesi, ettei niillä liksoilla hirmu isoa perhettä elätetä.
Pitäisi kuulemma olla sellainen Tauno Palo, että pärjää.
Taunopalomaista julkisuutta seurasi myöhemmin, vaikka Teatterikouluun päästessään asia ei Kallialan mielessä käynyt. Hän aloitti opinnot 26-vuotiaana.
– Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa oltiin teatterikoulussa samoissa porukoissa ja oltiin ystäviä. Mutta meillä kohtasi askeleet monen mutkan kautta.
Teatterikorkeakoulun jälkeen Kallialalla oli kaksi vaihtoehtoa ryhmäteatteri ja Lappeenrannan kaupunginteatteri.
– Kumpikaan ei ottanut. Olin, että ei sitten. Jäädään freelanceriksi. Vähän oli kurjaa, mutta viimeisenä kiinnityspäivänä soittivat Lappeenrannasta.
Teatterista televisioon
Teatterien työtahti ei kuitenkaan ollut sopiva. Ainoastaan maanantait olivat vapaita. Teatterityön ohessa MTV:n viihdeohjelmaa Valehtelijoiden klubia tehnyt Kalliala ajoi vapaapäivänään Helsinkiin nauhoituksiin.
Ryhmäteatterin aika tuli myöhemmin. 80-luvun puolivälissä hän aloitti ryhmän Tabu-televisosarjassa aluksi kuulumatta teatterin kokoonpanoon. Sarjan teossa osana Ryhmäteatteria oli myös Pirkka-Pekka Petelius. Pian sen jälkeen kaksikon sketsisarja Hymyhuulet sai ensiesityksensä Yle TV1:ssä.
Saaga sai jatkoa MTV:n tuotantona tehdystä Pulttiboisista. Koko tuotantoryhmä taustatekijöineen oli Kallialan mukaan kymmenen henkilöä. Pieni porukka taipui nopeisiin liikkeisiin. Pulttibois onkin tunnettu hyvin spontaanista tekotavastaan: jos joku asia tuli mieleen, se tehtiin.
– Kyllä siellä on helmiä joukossa, mutta paljon oli sitä paskaa. Kaikki tehtiin, koska piti saada ohjelma täyteen.
Vakavaa draamaa
Kalliala tunnetaan työstään komedian puolella, mutta filmografiaan kuuluu myös draamaa. Tästä paras esimerkki lienee Ylen Kotikatu-sarja. Hän näytteli sarjassa Mauri Alhoa.
– Kotikatu oli ihan käsittämätön onnenkantamoinen. Minua pyydettiin siihen vierailemaan ja kun hahmoani alettiin kirjoittamaan ulos sarjasta, ohjaaja Hannu Kahakorpi kysyi, että haluaisinko jatkaa.
Jatkosopimukset tehtiin ja Kotikadun parissa Kallialalla meni kokonaisuudessaan 15 vuotta.
– Se oli helekatin kiva porukka. Ihan kuin olisi tosiaan tullut kotikadulle.
Kalliala kertoo, että hänen tavoitteenaan näyttelijänä on kertoa tekstiin kirjoitettu tarina niin hyvin kuin hän osaa, ja mennä hahmon nahkoihin ja luihin.
– Siinäpä sitä metodia. En osaa, sanoa paljonko siinä on minua itseäni mitenkään prosenteissa, mutta sitä on aika paljon. Siinä on pakko olla. Se on itseni ja roolin kombo.
Sydän sykkii komiikalle
Kalliala kertoo olevansa enemmän komiikan mies. Vaikka hänellä onkin komediaa tehdessä aina ikävä draamaa ja toisin päin.
– Minulla on aina ollut tällainen jalalla poljettava alaleuka. Kyllä se komiikka enemmän istuu.
Hän ei kykene nostamaan roolihahmoistaan yhtä muiden ylitse.
– Kyllä niitä kaikkia oli helkatin mukava tehdä.
Vakavat roolit eivät myöskään jää Kallialan kokemuksen mukaan Pulttiboisin ja Manitboisin varjoon. Hänestä kaikki työt ovat tasavertaisia.
– Muutaman sketsin sieltä olisi voinut ihan hyvin jättää pois, mutta pakko ne on ollut käyttää kun ei ole muuten ollut materiaalia. En minä ota mitään pois. Se on tehty mikä tehty. Pakko kestää.
Eläkepäivät Mikkelissä
Maailma näyttäytyy Kallialalle nauravin silmin, vaikka maapallo makaakin erikoisessa maailmantilanteessa.
– Olen erittäin vahingoniloinen, jopa niin vahingoniloinen, että kun yksi päivä ajelin Kalevankankaalla maastopyörällä ja eteen tuli juurakko. Lensin siitä ohjaustangon yli kaseikkoon, takalokasuoja jäi matkaan ja pyörä penkan päälle. Minä konttasin sieltä pois ja nauroin ääneen itselleni.
Kalliala selvisi törmäyksestä ilman suurempia vahinkoja.
– Ei mennyt luita eikä niveliä – sillä kertaa. Vähän myöhemmin meni polvi.
Puitteet eläkepäiville ovat Mikkelissä kohdallaan.
– Helekatin kaunis ympäristö! Hönö-koiran on hyvä tässä pyöriä ja tästä on varttitunti möksälle. Ei tämä huono ratkaisu ollut.
Aaken työt jäävät elämään omaa elämäänsä.
– On se jonkinnäköinen jälki. Olen etuoikeutettu. Kuin Akseli Gallen-Kallela. Voi olla, etteivät viivat ole niin hienoja, mutta jälki kuin jälki.
Vertauskuvan Kalliala heittää vitsinä. Mutta työ vetää vielä kameran eteen, vaikka hän eläkkeellä onkin.
– Katsotaan vielä, että mitä piirretään tuohon loppupäähän. Mulle on sanottu "kiitos". Eihän mikään lämmitä enempää.