– Minusta on nyt outoa mennä illalla kello 21 jälkeen ulos, kun ei ole siihen tottunut.
Lauri "Late" Johansson on nyt ollut vapaalla jalalla tasan neljä kuukautta. Sitä ennen hän suoritti kolmesta murhasta saamaansa elinkautistuomiota ensin vankilassa ja myöhemmin avolaitoksessa.
– On koko ajan olo, että pitäisi johonkin ilmoittautua. Välillä yöllä kokeilen nilkkaa, ettei siinä olekaan mitään pantaa, kertoo Johansson arjestaan nyt.
Vangittuna hän oli yhtäjaksoisesti tarkalleen 18 vuotta, 7 kuukautta ja 16 päivää.
Johanssonin elämä muuttui 13 vuotta sitten, kun hän vankilassa tuli uskoon. Hän näytti viranomaisille, että pystyy käyttäytymään moitteettomasti, minkä ansiosta hän pääsi vuosien vankeuden jälkeen vapauteen.
Nyt Johansson asuu Tampereella ja nauttii uudenlaisesta elämästä.
– Minä käyn julistamassa sanaa eri seurakunnissa. Olen siunannut yhden lapsen ja häissä siunaamassa sellaisia aviopareja, jotka eivät kirkossa mene naimisiin. Hengentyötä, kertoo arjestaan Lauri Johansson.
Lauri Johansson tietää itsekin, että hän kantaa lopun ikäänsä kolmoismurhaajan leimaa otsassaan, mutta hän on tehnyt päätöksen olla palaamatta takaisin vankilaan. Kaikki eivät sitä usko.
Epäileviä lauseita saa lukea erityisesti Facebookista. Johansson itse kertoo uskovansa itseensä.
– Minä en usko, että 13 vuotta kukaan pystyy näyttelemään. Jos näin olisi, minulle pitäisi antaa maailman parhaan miesnäyttelijän rooli, kertoo Johansson.
Moni muu ei pysty pysymään kaidalla tiellä. Tilastot osoittavat selvästi, että vankilassa olleen ihmisen todennäköisyys uuteen rikokseen on suuri.
Suurin osa palaa takaisin
Erikoistutkija Sasu Tyni on tutkinut vankilasta vapautuneiden ihmisen elämää. Hän selvitti, miten monella vankilakierre jää päälle ja miten monelle istuminen jää yhteen kertaan.
Vuonna 2014 vankilasta vapautuneiden rikollisuutta seurattiin tutkimuksessa viiden vuoden ajan. Selvisi, että ehdottomasta vankeudesta vapautuneista 79 prosenttia syyllistyy seuraavan viiden vuoden aikana johonkin rikokseen ja 58 prosenttia niin merkittävään rikokseen, että siitä seuraa uusi ehdoton vankeustuomio.
– Käytännössä siis noin kaksi kolmasosaa palaa takaisin vankeuteen, kertoo erikoistutkija Sasu Tyni Rikosseuraamuslaitoksesta.
Tyni muistuttaa, että merkittävä osa vangeista on uusintarikollisia. He tulevat takaisin kerta toisensa jälkeen.
Ne jotka saavat tarpeekseen yhdestä vankilakerrasta, pysyvät herkemmin kaidalla tiellä. Tynin mukaan ensikertalaisista enää 39 prosenttia joutuu takaisin vankilaan.
- Suurin osa ensikertaa vankilasta vapautuvista vangeista ei palaa enää takaisin vankilaan, mutta uusimisriski nousee selvästi jo ensimmäisen paluun jälkeen, kertoo Tyni
Miehillä ja naisilla riskit rikoksen uusimiseen ovat käytännössä yhtä suuret. Merkittävä tekijä sen sijaan on tekijän ikä. Mitä nuorempi tekijä, sitä herkemmin edessä on paluu vankilaan.
– Alle 26-vuotiaista vankilasta vapautuneista 68 prosenttia palaa sinne takaisin. Yli 43-vuotiaista enää 44 prosenttia palaa vankilaan, selvittää Sasu Tyni.
Johansson ei huomannut maailman muuttumista
Lauri Johansson oli 35-vuotias, kun hän sai elinkautisen tuomion. Nyt ikää on 54.
Vangeilla ei ole käytössään internetiä eikä älypuhelimia. Yhteydenpito ulkomaailmaan on vähäistä ja kontrolloitua.
Vuosien istumisen aikana moni asia yhteiskunnassamme muuttuu. Hyvä esimerkki siitä on tietotekniikka ja sen avulla arkisten asioiden hoitaminen. Muutos on ollut lyhyessä ajassa valtava, mutta vanki jää helposti siitä tietämättömäksi.
Lauri Johansson kritisoi sitä, miten hänen mielestään pitkäaikaisvankeja valmistetaan kotiutumiseen.
– Ei minulle ainakaan opetettu yhtään mitään. Minä sain käyttää internetiä ainoastaan erityissosiaaliohjaajan valvonnassa sen verran, että pystyin maksamaan laskuja verkkopankissa, kertoo Johansson.
Vangit eivät voi käyttää edes sähköpostia.
Johanssonillekin tuli vasta hiljattain uutena asiana esimerkiksi sähköpostin liitetiedosto.
– Ei minulle opetettu mitään digitaitoja.
Pitkään vankilassa ollut vanki hyvin todennäköisesti vapautuu niin, että asuntoa ei ole ja ainoa tulonlähde on Kelan avustus. Kolmasosa vangeista vapautuu asunnottomuuteen.
Johanssonin on helppo ymmärtää, miksi silloin palaa helposti rikosten tielle.
– Jos ei osaa tehdä niitä hakemuksia, niin mitä sitten tapahtuu. Ihminen palaa takaisin sinne vanhaan paskaan, josta on tullutkin, sanoo Johansson.
Nyt vapauduttuaan Johanssonillakin on älykännykkä ja Whatsapp. Vapautumisen jälkeiseen elämään hän sai apua Tampereen seudulla olevalta Silta-valmennusyhdistykseltä, jossa asiantuntijat opastavat pulmallisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä.
– Siellä ohjaajat opettivat minua kärsivällisesti, kertoo Johansson.
Apukaan ei aina auta
Rikosseuraamuslaitoksen erikoistutkija Sasu Tyni selvitti viisi vuotta sitten väitöskirjassaan vankien uusintarikollisuutta ja vankilakierteen katkaisemista.
Tynillä on selkeä käsitys, miten vankilakierteen voisi saada päättymään jo ensimmäiseen kertaan. Hänen mukaansa jokaiselle vangille pitäisi luoda yksilöllinen suunnitelma, jolla pureutua vangin ongelmiin, esimerkiksi auttaa työllistymisessä, opiskelussa, asunnon hankkimisessa tai päihdeongelman selättämisessä. Samalla pitää nähdä myös vangin vahvuudet.
– Lähtökohta on, että pitää kohdistaa oikeanlaiset toimenpiteet oikeanlaisille vangeille niin vankilassa kuin tämän jälkeenkin, sanoo Tyni.
Teoriatasolla Tynin mukaan tiedetään, mitä pitäisi tehdä. Ongelmana kuitenkin on, että vankilassa ei ole mahdollista antaa kaikille vangeille tarpeeksi henkilökohtaista opastusta ja apua.
Aina tarjottu apukaan ei auta. Kymmenen kertaa vankilassa ollut ihminen ei pääse irti rikoskierteestä, ellei hänellä ole omaa motivaatiota rikoskierteen katkaisemiseen.
– Mitä enemmän vankilakertoja on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän palaa sinne takaisin. Ellei sitten kuole. Vapautuneella vangeilla kuolleisuus on suurta, kertoo Tyni.
Tynin mukaan joka kymmenes vankilasta vapautunut kuolee seuraavan viiden vuoden aikana. Yleensä syyt ovat huono terveydentila, liiallinen päihteiden käyttö sekä itsemurha.
Johansson katuu, mutta ei märehdi
Lauri Johansson pyöri rikollispiireissä eri puolilla Suomea, muun muassa Kymenlaaksossa. Hän oli kotkalaisen rikollispomo Osmo "Lusu" Ahlqvistin oppipoika. Yksi Johanssonin murhaamistaan uhreista löydettiin Kotkasta Hallan satama-altaasta vuonna 1992.
Nyt hän kertoo, että teot olisivat saaneet jäädä tekemättä. Aika oli kuitenkin silloin sellainen kuin oli.
– Se oli kylmää bisnestä. Kun raha ei liikkunut, niin sitten liikkui luoti, kertoo Johansson.
Johansson kokee, että hän on rangaistuksensa kärsinyt, eikä vanhoihin asioihin kannata jatkuvasti palata.
– Totta kai minä niitä kadun, mutta en minä niitä päivittäin märehdi. Minä olen ne teot 13 vuotta sitten Herralta saanut anteeksi, ja hän otti minulta painajaiset pois.
Vankilassa alkuaikoina murhat tulivat uniin. Uskoon tulemisen jälkeen olo parani.
– Minä tiedän, että omaisilta ja suurelta yleisöltä en tule ikinä saamaan anteeksi. Tulen aina olemaan mediassa kolmoismurhaaja-tittelillä. Minä pystyn niiden asioiden kanssa elämään, eikä minulla muuta vaihtoehtoa edes ole.
Oman tuomionsa aikana Lauri Johansson kävi lukion loppuun ja kirjoitti ylioppilaaksi.
Johanssonin mielestä pitkä istuminen rauhoittaa, jos sen pystyy ottamaan oikealla tavalla.
– Olin työtoiminnassa ja suoritin kaikki mahdolliset kurssit, mitä järjestelmä tarjosi. Kävin psykologin, diakonin, pastorin ja monen muun juttusilla koko tuomion ajan. Selätin päihdeongelman, väkivaltaongelman ja sosiaaliset taidot paranivat, kertoo Johansson.
Kotiutumiseen valmistauduttava
Suomessa vastuu vangista on vankilassaoloaikana Rikosseuraamuslaitoksella. Kun rangaistus on kärsitty, vastuu päättyy. Äkkiä henkilön pitäisi selvitä elämässään itsenäisesti.
Apuna ovat kunta, Kela ja erilaiset järjestöt. Yksi niistä järjestöistä on Kriminaalihuollon tukisäätiö, joka auttaa vankilasta vapautuneita ihmisiä.
Vaikka vankeja pitäisi valmistaa kotiutumiseen, on säätiön toimitusjohtaja Sanna Sunikka huomannut, että näin ei aina tapahdu.
– Tosiasiahan on, että kaikkien vankeja osalta sitä ei tehdä ollenkaan. Näin tapahtuu erityisesti silloin, jos vankeusaika on lyhyt, esimerkiksi puoli vuotta, sanoo Sunikka.
Sunikan mielestä myös lyhyttä vankeusaikaa suorittaville kotiutusohjelma pitäisi ehdottomasti laatia ja kohdentaa apu vankilassaoloaikana heihin.
– Jos sellainen suunnitelma tehtäisiin ja pystyttäisiin se toteuttamaan, ei heille ehkä sitä seuraavaa vankeusseuraamusta edes tulisi, kertoo Sunikka.
Sanna Sunikan mukaan Rikosseuraamuslaitoksen pitäisi yhdessä vangin kotikunnan kanssa suunnitella vapautumisen jälkeistä aikaa.
– Usein sitä lähdetään suunnittelemaan puoli vuotta ennen kotiutumista. Kuitenkin esimerkiksi Helsingissä asuntojonon mitta voi hyvin olla yli puoli vuotta. Vapautumista pitää siis alkaa todella hyvissä ajoin alkaa suunnitella.
Kriminaalihuollon tukisäätiö tarjoaakin vapautuneille vangeille asuntoja ja tukea asumiseen. Säätiö myös tarjoaa apua opiskeluun, työn etsimiseen, etuisuuksien hakemiseen ja arjessa elämiseen.
– Meillä on lisäksi apua vangille ja heidän perheilleen. Jos on mahdollista pitää yllä perhesuhteita vankeuden aikana, on sillä merkittävä vaikutus vankeusajan jälkeiseen elämään, kertoo säätiön toimitusjohtaja Sanna Sunikka.
Säätiön toimitusjohtaja Sanna Sunikka muistuttaa, että heidän lähestymistapansa entisiin vankeihin on hyvin selkeä.
– Hän joka on rangaistuksensa suorittanut, on sen suorittanut ja me suhtaudumme häneen kuin keneen tahansa ihmiseen.
Uransa aikana Sunikka on moneen kertaan nähnyt, miten ihmiset suhtautuvat entisiin vankeihin.
– Usein kuvitellaan, että vankilassa ollut ihminen on vaarallinen. Hän on tehnyt sen teon, minkä on tehnyt, mutta hän voi ihan hyvin olla erittäin hyvä työntekijä ja luotettava kaveri.
Kriminaalihuollon tukisäätiö on vuoden aikana tekemisessä noin 15 000 entisen vangin tai heidän läheisensä kanssa.
– Meidän tehtävämme on tukea ja auttaa. Mahdollistaa elämä sellaiseksi, ettei rikoksien pariin tarvitsisi palata enää ikinä uudelleen.
Parasta vapaudessa
Syyskuussa ilmestyi Lauri Johanssonin ja rikostoimittaja Jarkko Sipilän yhdessä tekemä elämäkerta Late - Suomen pelätyimmän rikollisen tarina. Siinä Johansson kertoo olleensa tunnekylmä psykopaatti. Tai tällaisen diagnoosin hän ainakin sai ja tavallaan uskookin tulokseen, koska kertoo saaneensa testistä niin kovat pisteet.
– Siellä oli sellainen kysymys, että “Olen Jumalan työtoveri”. Siihen pitää vastata kyllä tai en. Jos vastaan kyllä, minua pidetään ihan hulluna, koska eiväthän lääkärit Jumalaan usko. Minä koen syvästi olevan Jumalan työtoveri.
Pilke silmäkulmassa Johansson kertoo, mikä on vapaudessa parasta.
– Pääsi kunnon sänkyyn. Minäkin painan 118 kiloa. Vankilassa oli vain ohut patja – selkä ja lonkka olivat tosi kovilla.