Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Tervolassa valmistaudutaan ainutlaatuisen geenipankkikarjan tuloon – Lappian koulutustilalle suunnitteilla miljoonainvestointi

Suunnitelmissa on, että lähivuosina lapinlehmiin ja alkuperäisrotujen lampaisiin keskittyvän tilan navetta peruskorjataan ja tila saa myös uuden lampolan.

Lapinlehmä laitumella Tervolan Louella.
Lapinlehmäkantaa alettiin elvyttää 1980-luvulla. Geenipankkikarjan myötä niiden määrä Lapissa kaksinkertaistuu. Kuva: Ammattiopisto Lappia / Lea Ruotsalainen.
  • Tiinamaija Rantamartti

Maa- ja metsätalousministeriö päätti viime vuoden lopulla, että Pohjois-Pohjanmaalla Vaalassa sijaitsevan ja pian lakkautettavan Pelson vankilatilan alkuperäiskarja siirretään ammattiopisto Lappian Louen koulutustilalle.

Vuoden 2022 loppuun mennessä Tervolaan on tulossa noin 60 lapinlehmää ja lisäksi nuorta karjaa sekä useita satoja suomenlampaita ja kainuunharmaslampaita. Samalla koulutustila luopuu nykyisestä karjastaan.

Tilalle on suunnitteilla navetan peruskorjaus ja uuden lampolan rakentaminen. Ammattiopisto Lappia toivoo, että miljoonainvestointi ja eläinten ylläpito rahoitetaan valtion varoista.

Investoinnin lopullinen suuruus määräytyy loppuvuoden aikana Lappian ja ministeriön välisissä neuvotteluissa.

Investointeja on esittänyt maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä, joka on tehnyt suunnitelmiaan viime keväästä lähtien.

Harvinainen tilaisuus oppilaitokselle

Lappian osaamispalvelujohtaja Antti Päivärinta sanoo, että geenipankkikarjan tulo Tervolan koulutustilalle on ainutlaatuinen tilaisuus Pohjois-Suomen ainoalle maatalousalan opetusta antavalle oppilaitokselle.

– Eihän tällaisia tapahtumia ole Suomessa sukupolvessakaan monta, kyllä tämä meidän mittakaavassa on todella iso asia.

Jatkossa Lappian koulutustila aikoo keskittyä suurelta osin juuri alkuperäiskarjaan ja sen ympärille kehitettävään muuhun toimintaan.

– Loue voisi jatkossa koota yhteen erilaisia maatalousalaa tukevia toimintoja, jo nyt meillä on lihanjalostusta ja jäätelönvalmistusta. Kaikenlainen yritystoiminta on erittäin tervetullutta, Antti Päivärinta toteaa.

Muun muassa Louelle suunniteltu lampola antaisi uusia mahdollisuuksia lammastalouden ja sen oheiselinkeinojen kehittämiseen.

– Kyseessä on nykyaikainen lampola, joka on valoisa ja puhdas ritilälattioineen. Norjassa tämän tyyppisiä on paljon käytössä, mutta käsittääkseni Suomessa vastaavanlaiset ovat vielä harvinaisia, Antti Päivärinta sanoo.

Maakunnassa tutkitaan nyt lapinlehmän mahdollisuuksia

Geenipankkikarjaan kuuluvien lapinlehmien tulo Tervolaan poikii myös uutta tutkimusta, kun lapinlehmien lukumäärä maakunnassa kaksinkertaistuu.

Lapin yliopiston Arktinen keskus, Luonnonvarakeskus ja Ammattiopisto Lappia tutkivat nyt yhdessä, miten lapinlehmän erityisominaisuuksia voitaisiin hyödyntää elinkeinotoiminnassa, kuten pienmeijerissä, lihan jatkojalostuksessa ja ravintoloissa.

– Lapinlehmistä saatavaa lihaa ja maitoa tulee merkittävästi enemmän jatkojalostettavaksi. Näitä arvokkaita raaka-aineita ei kannata myydä halvoiksi bulkkituotteiksi, vaan ne kannattaa pikemminkin jatkojalostaa maakunnassa brändätyiksi luksustuotteiksi. Näin saadaan tänne lisää työtä ja tuotantoa, kertoo hankkeen projektikoordinaattori Anne Tuomivaara.

Tutkimuksessa tehdään yhteistyötä maakunnan karjatilallisten kanssa. Tiedonkeruu tiloilta aloitetaan lähiviikkoina.

Lapinlehmään perustuvan erikoistumisen mahdollisuudet osana pohjoisia elinkeinoja -niminen hanke on alkanut elokuussa ja päättyy maaliskuun lopussa 2023. Hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rakennerahasto-ohjelma.

Juttuun lisätty 6.10. 2020 klo 13.10

Ammattiopisto Lappia toivoo**,** että miljoonainvestointi ja eläinten ylläpito rahoitetaan valtion varoista.

Juttua täsmennetty: Investoinnin lopullinen suuruus määräytyy loppuvuoden aikana Lappian ja ministeriön välisissä neuvotteluissa. Alkuperäinen teksti oli:.....määräytyy loppuvuoden aikana talousarvioneuvotteluissa.