Suomen metsäteollisuustuotteiden viennin arvo laskee tänä vuonna 16 prosenttia viime vuodesta, ennakoi Pellervon taloustutkimus PTT tiistaina julkaisemassaan metsäalan ennusteessa. Taustalla on varsinkin paperin tuotannon väheneminen. Myös paperimassan ja puutuotteiden viennin arvo pienenee laskeneiden hintojen takia.
Euroopan graafisten papereiden kysyntä on vähentynyt keskimäärin viisi prosenttia vuodessa kymmenen viime vuoden ajan. Korona-aikana lasku on vain jyrkentynyt. Graafisten papereiden kysyntä tippui yli viidenneksen tammi-heinäkuussa vuodentakaisesta.
Sen sijaan kartonkia viedään lähes saman verran kuin viime vuonnakin.
Kartonki on nousemassa Suomen metsäteollisuuden tärkeimmäksi vientituotteeksi, mistä kertoi viime viikolla myös Luonnonvarakeskus Luke. Maailmalla riittää kysyntää kartonkipakkauksille, minkä takia Suomessakin on käynnistetty lisää kartonkikapasiteettia, mutta vähennetty paperintuotantoa.
PTT:n mukaan metsäteollisuuden markkinatilanne vaihtelee runsaasti tuotteittain. Metsäteollisuuden viennin arvon odotetaan kääntyvän ensi vuonna kolmen prosentin kasvuun kuluvasta vuodesta.
– Kansainvälinen kilpailutilanne säilyy tiukkana, kunnes maailmantalous pääsee kunnon kasvuun, katsauksessa ennakoidaan.
Puukaupat vähentyneet
Kuluva vuosi ei ole ollut otollinen puukaupoille vähentyneen kysynnän ja laskevien hintojen takia. Teollisuuden puunkäytön odotetaan vähenevän tänä vuonna lähes kymmenen prosenttia viime vuodesta.
Koronaepidemian lisäksi puun kysyntää ovat vähentäneet työtaistelut, joita metsäteollisuudessa käytiin tammi-helmikuussa.
Tukkien vuotuinen keskihinta pystykaupoissa laskee tänä vuonna yli kaksi prosenttia. Eniten laskee mäntytukin hinta, yli neljä prosenttia.
Ensi vuonna tukki- ja kuitupuun hinnat palautuvat PTT:n mukaan loivasti.
Suomen metsäteollisuuden kilpailuasetelmia heikentää se, että Keski-Euroopassa ja Ruotsissakin on edelleen ylitarjontaa sahatavarasta myrskyn ja hyönteisten aiheuttamien tuhojen takia.
– Helpotusta näihin ilmastonmuutoksen kiihdyttämiin tuhoihin ei ole luvassa, ellei tavallista kuivemmilta ja kuumemmilta kesiltä vältytä lähivuosina, PTT kertoo.