NAIROBI Karuran metsä Nairobissa on lauantaiaamuna vilkas. Gueretsa-apinat pomppivat ylväissä puissa, ihmiset pomppivat yli safarimuurahaisten pelättyjä marssivia rivistöjä ja jos on onnekas, saattaa nähdä pomppivan antiloopin.
Myös Keniassa koronapandemia on herättänyt ihmisissä halun mennä metsään ja luontoon. Täällä metsään ei kuitenkaan noin vain mennä.
Karuran metsä on suojeltu ja rajattu alue Nairobissa. Reilun tuhannen hehtaarin metsäalue on olemassa lähinnä kiitos kenialaisen ympäristöaktivistin Wangari Maathain. Hän kampanjoi metsän suojelun puolesta ja onnistui pysäyttämään suunnitelmat rakentaa metsään taloja.
Maathai sai myös Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2004 työstään ympäristön, demokratian ja naisten oikeuksien eteen.
Karuran pääsymaksu on kenialaisille noin euron, maassa vakinaisesti asuville vajaat kaksi euroa ja ulkomaalaisille noin vitosen. Se saattaa kuulostaa vähäiseltä, mutta monella nairobilaisella ei ole siihen varaa. Noin kolmasosa kenialaisista elää köyhyysrajan alapuolella, eli alle kahdella eurolla päivässä.
Metsään meneminen on eliitin etuoikeus.
Vietin koronan vuoksi kesän Suomessa, ja nautin joka hetkestä, kun sain olla puhtaassa vapaassa luonnossa.
Kun melontaretkellä katselin auringonlaskua ulapalla, mietin, miten mahtavaa on, että Suomessa luonto kuuluu kaikille. Keniassa tuntuu siltä, että se kuuluu vain etuoikeutetuille.
Kenia avasi rajansa kansainväliselle lentoliikenteelle elokuun alussa puolen vuoden jälkeen, mutta turistit eivät ole tulleet takaisin. Tämä on aiheuttanut suuria tulonmenetyksiä kansallispuistoille ja vaikeuttanut niiden työtä eläinten suojelemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.
Toisaalta se myös osoittaa kuinka ongelmallinen nykyinen systeemi on. Se on täysin riippuvainen rikkaista kansainvälisistä turisteista eikä tue paikallista turismia.
Afrikassa ihmiset ja villieläimet elivät yhdessä ja sovussa läpi vuosituhansien, kunnes kansallispuistojen kautta syntyi idea, että ihminen ei kuulu luontoon eläinten kanssa.
Puistojen tieltä häädettiin pois ihmisiä, ja niistä tehtiin suljettuja tiloja. Päästäkseen kansallispuistoon pitää nykyään maksaa.
Kenialainen ekologi Mordecai Ogada ja toimittaja John Mbaria ovat kirjoittaneet kirjan The Big Conservation Lie: The Untold Story of Wildlife Conservation in Kenya. Teoksessa he väittävät, että koko kansallispuistosysteemi on kolonialistista perua, epäeettinen ja afrikkalaisia toiseuttava.
Paikallisia ja heidän asiantuntemustaan ei olla kuunneltu, kun kansallispuistoja on perustettu. Suuri osa puistoista on ulkomaalaisten tai valkoisten afrikkalaisten perustamia ja omistamia.
Kirjailijat argumentoivat, että tämä on johtanut siihen, että paikalliset joutuvat turvautumaan villieläinten metsästämiseen, salametsästykseen, luonnonpuistoalueille tunkeutumiseen sekä lisääntyneisiin konflikteihin villieläinten ja ihmisten välillä.
Laajemmassa keskustelussa afrikkalaiset näytetään kirjailijoiden mukaan pahoina, villieläinten olemassaoloa uhkaavina, kun taas valkoiset ovat pelastajia. Kärjistetysti eläimiä ampuva valkoinen on trofeemetsästäjä, kun taas musta on salametsästäjä.
Pari vuotta sitten syntyi pieni kohu, kun Iso-Britannian prinssi William matkusti Keniassa, Tansaniassa ja Namibiassa ja teki dokumenttielokuvan, missä oli haastateltu vain yhtä afrikkalaista.
Kirjailija Ogada totesi silloin the Guardianin haastattelussa, että “luonnonsuojelu on edelleen, 55 vuotta Kenian itsenäistymisen jälkeen, se ainoa areena, jossa prinssi William voi marssia Keniaan ja kertoa meille, mitä pitäisi tehdä”.
Prinssi Williamin elokuva viestitti Ogadan mukaan, että Afrikan villieläimet ovat vaarassa, ja vaaran lähde on mustat ihmiset. Valkoisten pitää tulla pelastamaan eläimet näiltä mustilta.
Luonnonsuojelu on tietenkin auttanut pelastamaan arvokasta luontoa ihmisen tuhoilta. Ilman Wangari Maathain toimia Karuran metsä Nairobissa olisi jo kaadettu ja tilalle olisi rakennettu taloja.
Kesällä Nairobin kansallispuisto puhutti jälleen, kun suunnitelmat puiston aitaamisesta tulivat julki. Puisto on valtavan paineen alla kasvavan kaupungin takia. Sen laidassa elävä maasaiyhteisö totesi, että he ovat aina eläneet sovussa villieläinten kanssa, miksi nyt pitäisi erottaa ne aidalla?
Ilman luonnonsuojelua ja kansallispuistoja paljon Afrikan luonnosta saattaisi olla tuhottu. Se ei tarkoita sitä, ettei luonnonsuojelun etiikasta voisi keskustella tai ettei voisi miettiä, miten paikallisia oltaisiin voitu paremmin kuunnella.
Luontoa pitää voida suojella niin, että siitä pääsevät nauttimaan kaikki ihmiset varallisuudesta riippumatta.