Keinolannoitteista on tullut ruoantuonnon ja ilmastotalkoiden arkipäivää.
Lisääntyneellä lannoitteiden käytöllä on saatu ruokaa kasvavan väestön suihin. Liikalannoitus pilaa kuitenkin ilmastoa ja maailman vesistöjä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan maatalouden voimakkaimman ilmastokaasun päästöt ovat kiihtyneet viime vuosikymmenen aikana. Päästöt uhkaavat Pariisin ilmastosovun tavoitteita ilmaston lämpenemisen hillitsemisestä, koska maatalouden päästöjä on vaikea vähentää.
Laajan tutkijajoukon monivuotisen työn päätulos on se, että typpioksiduulin päästöt ovat kasvaneet lähinnnä maataloudessa. Ihmisiä on ruokittu enenevässä määrin teollisen typpilannoitteen avulla etenkin Kiinassa ja Intiassa. Brasiliassa päästöt ovat kasvaneet saman suuntaisesti, mutta siellä syynä on laiduntavan karjan lannan typpioksiduulipäästöt.
– Väestönkasvu ei olisi ollut mahdollista ilman typpilannoitusta, tiivistää tutkimusprofessori Heikki Lehtonen Luonnonvarakeskuksesta päästöjen taustoja.
Typpioksiduulia pääsee ilmakehään niin maasta kuin meristä luontaisen pieneliöiden hajoitustoiminan seurauksena, mutta ihmisen ruoka- ja energiatarpeista syntyvien päästöjen osuus kiihdyttää kehitystä. Ihmisten tarpeiden takia päästöt ovat kasvaneet kymmenillä prosenteilla viime vuosikymmeninä ja lähentelevät tutkimuksen mukaan jo luontaisia päästöjä.
Maatalous kiihdyttää päästöjen kasvua
Ihmisperäisten päästöjen osuus on kasvanut arvion mukaan nyt noin 43 prosenttiin kaikesta ilmakehään päätyvästä typpioksiduulista. Suurin osa lisäyksestä on päästöjä typpilannoitteesta pelloilta ja peltojen typestä lannassa.
Tutkimukseen on koottu ensimmäistä kertaa mahdollisimman tarkka kuva yhdestä kolmesta keskeisestä kasvihuonekaasusta. Työssä on yhdistetty laajasti mittauksia, havaintoja ja mallinnuksia.
Typpioksiduulin kokonaismäärä ylittää ilmastomalleissa päästökehityksen, jolla päädyttäisiin Pariisin sopimuksen alle 2 asteen lämpenemisen tavoitteeseen. Määrä vastaa tällä hetkellä reilusti yli kolmen asteen keskilämpötilan nousua tämän vuosisadan aikana.
Uuden arvion mukaan ihmisen aiheuttamat typpioksiduulipäästöt ovat noin 3 gigatonnia vuodessa muutettuna hiilidioksidiksi. Se vastaa kolmea neljännestä EU:n kokonaispäästöistä ja vajaata 10 prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä.
Tutkimuksessa ei ollut mukana suomalaistutkijoita. Sen sijaan siinä on hyödynnetty muun muassa Suomen kasvihuonetilastointia, joka on maailman maihin verrattuna melko tarkka myös typpioksiduulien (N2O) suhteen.
N20-päästöihin liittyy tutkimuksen jälkeenkin vielä epävarmuuksia, etenkin päästöjen kannalta keskeisissä kehittyvissä maissa, mutta myös siinä, mikä osuus ihmisillä on nyt luonnonpäästöinä pidettävien merien päästöihin.
– Kehityskulku lienee sama tulevaisuudessakin, mikä on huolestuttavaa. Maatalouden tehostaminen kehittyvissä maissa voi edelleen kiihdyttää N2O-päästöjä myös muista lähteistä, kuten kalankasvatuksesta, ennakoi ilmastokaasuja tutkiva apulaisprofessori Mari Pihlatie Helsingin yliopistosta.
Meret ovat luontainen typpioksiduulin lähde, mutta myös ihmisten päästöt muun muassa viljelystä ovat lisänneet merestä tulevia päästöjä.
Tutkijat peräävät päätöjen vähentämiseen nopeita tekoja. Yhtälö on vaikea, kun kyse on kasvavan väestön ruokkimisesta ja muutenkin hitaista muutoksista luonnossa. Lisäksi päästöt esimerkiksi lannoitetypestä viljelyksiltä pysyvät ilmassa yli 100 vuotta.
Lisääntyvät määrät tavallaan kasautuvat, samoin kuin hiilidioksidi tekee, vanhojen päästöjen päälle pitkäksi aikaa. Kun ilokaasupäästöt ovat nyt suuremmat kuin on eri ilmastomalleissa on arvioitu ja niitä kertyy vuosittain lisää, seuraavien vuosien aikana niitä pitäisi pystyä vähentämään reippaasti.
Tutkimuksessa mukana olleen Yle Uutisille tekemän karkean laskelman mukaan nykymeno tarkoittaisi sitä, että vuoteen 2050 mennessä uhkaa kertyä lähes saman verran lisää ilokaasupäästöjä kuin nyt maailman kokonaispäästöt ovat vuodessa.
Suomen esimerkki kuvaa tilannetta päästöjen vähentämisessä
Suomen teot maatalouden päästöjen leikkauksissa ovat hyvä esimerkki leikkausten vaikeudesta.
Lannoitus on vähentynyt EU:n säädöksillä, mutta myös sen takia, että viljelijä voi nykyään helpommin seurata sadon ja lannoitteiden niin sanottua vastetta.
Lannoittaminen on iso meno tiloilla. Peltoja voidaan myös ravita täysin eläinten lannalla, niin kuin erityisesti luomutiloilla tehdään.
Typpioksiduulipäästöjä ei ole saatu enää juuri leikattua viime vuosina EU:ssa. EU:ssa N2O-vähennyksiä on saatu tutkimuksen mukaan edelleen enemmän aikaan fossiilisia polttoaineita vähentämällä, jätevesistä ja teollisuudesta.
Suomessa N2O-päästöt ovat olleet pitkään kasvussa. Syynä tähän on ollut se, että turvealueiden metsää on raivattu pelloiksi lannan levitykseen. Raivauksen huippuvuodet ovat takana, mutta raivausta tapahtuu edelleen.
– Pinta-alaperusteinen tukipolitiikka ohjaa edelleen siihen, että viljelijä ei välttämättä luovu edes huonoista pelloista. Tukipolitiikkaa pitäisi muuttaa, jos tavoitellaan ilmastopoliittisesti kestävää viljelyä, sanoo tutkimusprofessori Raisa Mäkipää Luonnonvarakeskuksesta.
Mäkipää viittaa Suomen erikoisuuteen eli maatalouskäytössä oleviin turvepeltoihin, joista tulee puolet maatalouden kaikista kasvihuonepäästöistä. Noin neljännes näistä on typpioksiduuli- tai tavallisemmin ilokaasupäästöjä.
Kaikista peltohehtaareista turvepeltoja on noin joka kymmenes. Näiden päästöjen takia maatalouden osuutta päästöistä ei ole saatu taittumaan. Maatalouden osuus Suomen laskevista kokonaispäästöistä on yli neljännes.
Karjatalouden metaanipäästöistä on puhuttu paljon. Kuitenkin turvepelloista ja lannoitteista tulee Suomessa enemmän N2O-päästöjä kuin metaania. Typpilannoitteen käyttö on vähentynyt Suomessa heti EU:n liittymisen jälkeistä aikaa lukuun ottamatta verkkaisesti ja sen käyttö saattaa olla nyt jo kasvussa.
EU: ssa ilokaasupäästöt ovat noin puolet metaanipäästöistä, eikä ilokaasupäästöjä ole saatu leikattua edes sitä vähää, mitä metaanikaasua on saatu vähennettyä viime vuosina.
Maatalouden kokonaispäästöt ovat Suomessa noin 15 miljoonaa tonnia, eikä mikään viittaa siihen, että tähän olisi tulossa isoa leikkausta lähivuosina Suomessa eikä muissa EU-maissa.
Lisäksi suurin osa peltoviljelystä ruokkii tuotantoeläimiä. Lihakarjantuotanto ja sen vaikutukset ilmastoon ja vesistöihin sekä terveyteen ovat leviämässä länsimaista eri puolille maailmaa.
Kova tarve tuottaa ruokaa ja kilpailla markkinoilla on johtanut tutkimusprofessori Lehtosen mukaan siihen, että EU:n typen käyttöä säätelevä nitraattidirektiivi ei enää oikeastaan vähennä päästöjä. Typpilannoitetta käytetään yleisesti satotason nostamiseen.
Lehtonen ottaa esimerkin maidontuotannosta, joka on kytköksissä myös karjatalouteen.
– Maitokiintiöt vapautettiin ja typpeä alettiin käyttää runsaasti säilörehumaissin tuotantoon. Tässä on paljon sokeita pisteitä, ja ongelmia on nähty muun muassa Saksassa ja Ruotsissa.
Rehumaissin viljelyä kokeillaan myös Suomessa useilla tiloilla.
Päästöjen leikkaukseen tarvitaan useita keinoja ja maanosia
Jotta ihmisten ruoan tarve ja tavat eivät vaikeuttaisi kansainvälisen Pariisin ilmastosovun tavoitteita pitää keskilämpötilannousu alle kahden asteen, tutkimuksen tehneet tutkijat haluavat nostaa EU:n malliksi muille. Muutoin päästötavoitteita pitää tiukentaa toisaalla.
Vaikka nitraattidirektiivi on EU:n keino vähentää nitraattitypen päästöjä vesiin, se vaikutti nopeasti myös ilmastopäästöihin 90-luvun alussa. EU: n päästöjen noin kolmanneksen vähennys on ollut poikkeuksellista yhä kemiallisemman ja koneellisemman viljelyn lisääntyessä maailmassa.
Typpilannoitus voi osittain lisätä myös ravinnon terveysriskejä.
Tutkimusprofessori Lehtonen uskoo, että typpilannoitteen käyttöä voisi vähitellen vähentää vielä noin viidenneksen ja sitä myöten päästöjä. Tämä vaatisi typensitojakasvien käyttöä viljelykierrossa ja reilusti kasvipainotteisempaan ruokaan siirtymistä.
Lehtonen vähän epäilee, kuinka hyvin EU voisi toimia mallina muille maailmassa, jossa valtiot ovat tukeneet isoilla summilla ruoantuotannon kasvattamista.
– Osaaminen on kadonnut. Kyllä Afrikassa ja Aasiassa on osattu viljelykierto. Onneksi Suomessa on tajuttu, miten ennen osattiin viljellä ja meillä voisi olla mahdollista muusta EU:sta poiketen siirtyä (lihaproteiinin sijaan) palkokasvien viljelyyn.
Sekä Lehtonen että Mäkipää painottavat, että hiipimällä edennyt viljelysmaiden heikentynyt kunto pitää saada selvästi paremmaksi. Tällä parannetaisiin satotasoja ja vähennetään lannoitteiden käyttöä.
Tutkimusprofessori Mäkipään mukaan eläinrehun pinta-alan kasvattamiselle maailmassa on tullut rajat vastaan. Nykyaika on hänen mielestään historiallisesti hyvin poikkeuksellinen, kun nyt myös Aasiassa ollaan laajasti siirtymässä amerikkalaisperäiseen lihansyöntikulttuuriin.
– Peltojen raivaus tai epätoivoinen mahdollisimman suurien satojen tuottaminen lannoittamalla tuottavat lisää päästöjä. Meidän pitäisi päästä maaperän hyvään hoitoon ja täsmälannoitukseen.
Myös ruokahävikin vähentäminen yhdessä peltojen kasvukunnon ja ruokavalion muutosten kanssa vievät Mäkipään mukaan kaikki yhdessä samaan suuntaan päästöjen vähentämisessä.
22.10.2020 klo 16.41 Jutun toiseeen graafiseen kuvaan muutettu kuvateksti kertomaan maailman kehityksestä ja vaihdettu kuvan lähde Lukesta kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tiedoksi.
Lue myös: