Teemu Tamminen seisoo kukkulan laella, lasinpuhaltajapatsaan takana keskellä Riihimäkeä. Tänä syyskuisena aamuna kaupunki kylpee auringossa – mutta keskustassa vallitsee hiljaisuus.
– Täällä me hengailtiin koulupäivän jälkeen. Juoruttiin ja juotiin kaljaa.
– Enää nuorisoa ei täällä käy. Keskustassa näkyy ainoastaan Pokemon-metsästäjiä.
Tammiselle paikka on tärkeä. Sama patsas löytyy tatuoituna hänen selästään, yhdessä neljän muun hänelle rakkaan riihimäkeläispaikan kanssa: kirkonmäen, vesitornin, rautatieaseman ja totta kai: vanhan urheiluhallin.
Näissä paikoissa hän on surrut isäänsä. Näissä paikoissa hän on luonut hämäriä, alkoholin värjäämiä muistoja.
Mutta myös: Kehittynyt huippuluokan käsipalloilijaksi. Maajoukkueen avainpelaajaksi. Yksitoistakertaiseksi Suomen mestariksi.
Elämä voisi tänään näyttää aivan toisenlaiselta. Teini-iässä hän näki huumeita ja joutui uhatuksi aseella. Lopulta hän pääsi takaisin pinnalle.
– Vastustajien katsomot huutelee ja kutsuu mua vankilakundiksi ja siaksi, mutta ne ei todellakaan tiedä mun tarinaa.
Katso Teemu Tammisen tarina Sportlivin minidokumentissa klikkaamalla jutun pääkuvaa.
Useimmat päivät jotka päättyvät tragediaan, alkavat ihan normaalisti.
13-vuotias Teemu Tamminen seisoo yläasteen pihalla odottamassa isäänsä Reinoa. Vajaan tunnin jälkeen hän saa tarpeekseen ja juoksee kotiin raivoissaan.
Kun hän astuu ovesta sisään, kiukku unohtuu saman tien. Äidin ilme kertoo, että jotain on tapahtunut.
Isä on kuollut äkilliseen sydänkohtaukseen.
Reino oli ollut elämän kulmakivi. Hän oli ajanut poikaansa harjoituksesta ja pelistä toiseen. Hän oli kannustanut ja keksinyt vapaa-ajallaan mielekkäitä lisätreenejä.
"Äiti olisi ihan varmasti auttanut, mutta kun itse on tämmöinen jääräpää. Kun oma äiti jää yksinhuoltajaksi, niin ei sitä halua pyytää apua."
Elämä muuttui silmänräpäyksessä. Tammisen yksinhuoltajaäidillä ei ollut varaa pitää kiinni rivitaloasunnostaan, ja perhe muutti kerrostaloon keskustaan.
Elämässä alkoi uusi jakso.
– Kun sulta lähtee yksi roolimalli pois, niin sä rupeat etsimään mihin sä kuulut. Rupeat pyörimään kaupungilla ja näyttää uusille kavereille, että sä olet kova jätkä vaikka sä et ole oikeasti vielä mitään.
Joutui uhatuksi aseella
Jalkapallo ja käsipallo saivat jäädä. Tilalle tuli alkoholi. Kotona hän kävi vain nukkumassa, syömässä ja suihkussa.
Hän sanoo tehneensä "tyhmyyksiä", kuten pöllineensä olutta tai pientä syötävää kaupasta. Äidiltä hän ei kehdannut pyytää rahaa.
– Äiti olisi ihan varmasti auttanut, mutta kun itse on tämmöinen jääräpää. Kun oma äiti jää yksinhuoltajaksi, niin ei sitä halua pyytää apua, Tamminen sanoo ja nielaisee.
– Ihmettelen, miten äiti kesti ne ajat. Huolissaan on varmasti ollut. Olen nähnyt kaiken huumeista aseisiin. Mua on uhattu aseella ja joka päivä oli yhtä selviytymistä. Halusin siitä pois.
Parin välivuoden jälkeen Tamminen palasi käsipallokentille. Kosteat elämäntavat eivät kuitenkaan olleet jääneet. 16-vuotiaana hän alkoi koputtaa Riihimäen Cocksin edustusjoukkueen ovea, jota valmensi Markku "Pilkku" Tuomi.
Tammisen elämässä tapahtui ratkaiseva käänne.
Tamminen heräsi tokkuraisena rappukäytävässä. Hirveässä krapulassa, ilman avaimia. Illalla ohjelmassa oli harjoitusottelu.
Hän pystyi pelaamaan muutaman minuutin, mutta Tuomi sai nopeasti vihiä Tammisen kosteasta illanvietosta.
Kysymys oli, miten Tuomi reagoisi.
Käsi sydämellä: Moniko valmentaja olisi jaksanut hankalaa teiniä, joka liikkui epäilyttävissä piireissä ja oli SM-kultaa tavoittelevassa joukkueessa pelipaikallaan vasta neloisvaihtoehto?
Tuomelle inhimillinen aspekti painoi kuitenkin vaakakupissa urheilullista enemmän. Hän halusi perehtyä syihin Tammisen käyttäytymisen takana.
– Olen nähnyt liian monen valmentajan olevan ottamatta yhteyttä pelaajiin, jotka yhtäkkiä lopettavat tai jäävät pois harjoituksista. Itse en toimi niin. Haluan auttaa jokaista nuorta, kun heillä on vaikeaa.
Tuomi keskusteli useasti Tammisen kanssa. Hän sanoi, että urheilu voisi tuoda sisältöä elämään. Lopulta viesti meni perille.
– Moni sanoi, että musta ei tule mitään. Pilkku oli ainoa, joka koko ajan jaksoi uskoa, Tamminen toteaa.
– Ilman käsipalloa olisin tuolla aseman bussipysäkillä puliukkojen kanssa.
Kohta hän tulisi näyttämään epäilijöilleen, miksi he olivat väärässä.
Mitä kuvaatte?
Moni ohikulkija tunnistaa Tammisen Riihimäen kaduilla ja haluaa vaihtaa pari sanaa. Kun vanhempi herrasmies kysyy miksi kamerat seuraavat Tammista, vastaus on ripeä:
– Poliisi-TV.
Katseita keräävä käsipallosuuruus jatkaa matkaa kohti vesitornia, joka muistuttaa lähinnä kerrostaloa. Hän tähyilee kattoterassia.
– Tuolla ylhäällä siideri maistui hyvälle. Ennen oli tapana ottaa treeniolut, mutta maailma on muuttunut. Nykyään urheilijat ovat urheilijoita.
"Jossain Granissa puhutaan ruokapöydässä, että onpas se Tamminen paha poika ja vankilakundi. Olen aika varma että jokainen Suomessa salaa haluaa, että tulisipa Tamminen meidän joukkueeseen."
Hän jatkaa pohdintaansa vesitornin juurella toteamalla miten harmillista on, että monet aloittelijoiden rituaalit ovat hävinneet.
– Meikäläinen juoksi aikoinaan munasillaan jossain hotellissa Ruotsissa. Jos se tapahtuisi tänään, siitä saisi kuulla …
Tamminen on myös tehnyt paljon muuta.
Bad boy vai soft boy?
Menestykäs ura on ollut värikäs. Tarkemmin: punertava. Tammiselle on langetettu useita pelikieltoja, muun muassa asiattomasta huutelusta tuomareille ja rumista kyynärpääiskuista.
Tinkimätön pelityyli ja ajoittainen epäurheilijamainen käytös ovat antaneet Tammiselle tietyn maineen. Siihen maineeseen sopii hyvin, että 70 prosenttia kropasta on tatuointien peitossa.
Hän on suomalaisen käsipallon kiistämätön bad boy.
– Jossain "Granissa" puhutaan ruokapöydässä, että onpas se Tamminen paha poika ja vankilakundi. Olen aika varma että jokainen Suomessa salaa haluaa, että tulisipa Tamminen meidän joukkueeseen.
Entä pelikentän ulkopuolella? Rakkain harrastus on kolmen lapsensa kanssa leikkiminen.
– Vaikka olen vankilakundin näköinen, niin en todellakaan ole semmoinen. Jos olen bad boy kentällä, niin soft boy sitten ulkopuolella, Tamminen sanoo ja nauraa.
Palkintokaapin komea SM-saalis voi antaa vaikutuksen, että ura on ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Se ei pidä paikkaansa.
Kolme vuotta sitten Tamminen oli jo päättänyt lopettaa. Hän kuitenkin sai motivaatiopiikin odottamattomalta suunnalta: Leijonaluotsi Jukka Jaloselta.
Sine metu – ilman pelkoa
Käsipallo alkoi maistua puulta Gintaras Savukynaksen toimiessa Cocksin valmentajana. Tamminen joutui törmäyskurssille kovaotteisen liettualaisen kanssa.
Joukkueen tähtilaituri ei tykännyt tiukoista säännöistä, eikä siitä ettei hän saanut mistään kehuja. Ja jos peli meni penkin alle, hän sai kuulla kunniansa.
– Olin tosi lähellä lopettaa ja mietin koko ajan miten kerron siitä kaikille.
Sitten sattuma puuttui peliin. Tamminen sai kutsun Vierumäelle, missä hän pelasi käsipalloa kaveriporukan kanssa. Matsin jälkeen ystävän puhelin soi.
Langan päässä oli Jukka Jalonen, joka itse istui Leijonamökissä lähistöllä. Hän pyysi Tammista seuraksi.
Riihimäkeläiskaksikko löysi toisensa heti. He keskustelivat monta tuntia, ja Tamminen purki pettymystään kertoen ongelmistaan valmentajan kanssa.
– Jukalla oli latinankielinen sanonta: "sine metu", ilman pelkoa. Että täytyy pitää pää pystyssä, eikä välittää mitä muut sanoo tai tekee. Siinä on kyllä mies, joka saa motivaation nousemaan.
Jalosella on illasta samankaltaiset muistot. Vaikka hän ei henkilökohtaisesti tuntenut Tammista entuudestaan, juttu luisti.
– Teemu on fantastinen käsipalloilija, nopea, räjähtävä ja vaikea pysäyttää kun hän pääsee flow-tilaan. Mutta joskus, kun on hankalaa, hän turhautuu. Minun sanani näyttivät osuvan oikeaan. Hänhän otti jopa myöhemmin ison sine metu-tatskan, Jalonen sanoo.
Jalonen kuvailee Tammista herkäksi jätkäksi, jolla on kova kuori.
– Hänellä on kova kunnianhimo. Valmentajan täytyy osaa käsitellä häntä oikealla tavalla saadakseen hänestä parhaan irti.
Tamminen:
– Hän puhui mulle tavalla, joka oli mulle täysin uusi, vaikka olin jo 30-vuotias. Kyllä Jukalle täytyy sanoa iso kiitos, että sai mut jatkamaan.
Hyvä niin, mutta mitä tapahtuu nyt?
Hakee Rönnbergin päänahkaa
Tamminen, 33, on voittanut kaiken mikä on voitettavissa suomalaisessa seurakäsipallossa – useaan kertaan. Kesällä hän rustasi nimensä alle uuteen 1+3-vuotiseen sopimukseen Cocksin kanssa.
Mistä hän saa intoa jatkaa?
Vastaus on luku 3 063. Niin monta maalia Karjaan käsipallokuningas, SM-sarjan kaikkien aikojen maalitykki Jan Rönnberg sai kasaan uransa aikana.
Tammisella on "Jankaan" matkaa pari sataa maalia.
– Haluan parantaa ennätystä niin paljon, että sitä on tulevaisuudessa vaikea rikkoa.
Muutto ulkomaille ei ole ajankohtainen. Sellainen oli lähellä kahdeksan vuotta sitten, kun Tamminen kävi näyttäytymässä Bundesliigajoukkue HSG Wetzlarin testissä. Hänelle tarjottiin sopimusta, mutta Cocks ei suostunut siirtoon kesken kauden.
Aluksi Tamminen oli katkera, mutta pettymys laantui.
Tamminen on vastikään eronnut ja jakaa lasten huoltajuuden. Hän haluaa vakautta elämäänsä Riihimäellä.
Tamminen hymyilee ja toistaa pari säettä JVG:n hittibiisistä Häissä.
– Täs kaupungis on vaa yks sheriffi, ja se oon mä.
Hän kertoo perinnöstä, minkä haluaa jättää suomalaiseen käsipalloon.
– Tällä hetkellä puhutaan Källmanista ja Rönnbergistä. Mä haluan olla yksi sukunimi siellä. Minulla ei ollut isää, kuka pelasi käsipalloa ja kenen nimeä mainittiin ympäri Suomea. Ehkä joskus vielä mun pojalle sanotaan, että "tuo on se Tammisen Teemun poika".
Sebastian Backman
Lue myös: