Riski saada mikä tahansa neurologinen oire on tuoreen yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan suurempi alle 60-vuotiailla sairaalahoidossa olleilla COVID-19-potilailla kuin iäkkäillä, arvioi osastoylilääkäri ja neurologian dosentti Aki Hietaharju Tampereen yliopistollisesta sairaalasta TAYSista.
– Tässä on mukana paljon lieviä oireita kuten lihassärkyjä, uupumista, huimausta ja päänsärkyä.
Chicagolaisen sairaalatutkimuksen mukaan potilaat, joilla esiintyi lieviä tai vakavia neurologisia oireita, olivat keski-iältään noin 57-vuotiaita. Potilaat, joilla taas ei raportoitu neurologisia oireita, olivat keski-iältään noin 63-vuotiaita.
Tutkimustulosta voi Hietaharjun mukaan selittää se, että iäkkäillä on ehkä keskitytty hoitamaan vaikea-asteista hengitysvajetta ja lievät neurologiset oireet ovat jääneet huomaamatta tai kartoittamatta. Toisaalta lievemmät infektioon viittaavat oireet kuten lihassärky, päänsärky ja huimaus ovat saaneet potilaan hakeutumaan herkemmin hoitoon ja oireet on sitten tullut rekisteröityä jo alkuvaiheessa.
Vaikea COVID-19-tauti lisää neurologisten oireiden riskiä nelinkertaiseksi verrattuna lievään tautimuotoon. Koronaviruksen vakavampaan tautimuotoon liittyvät vakavat hermostovauriot ja hermosto-oireet ovat Suomessa olleet hyvin harvinaisia.
Tutkimusta neurologisten oireiden synnystä ja esiintyvyydestä tarvittaisiin Hietaharjun mukaan kuitenkin lisää. Toistaiseksi koronaviruksen aiheuttamia neurologisia oireita ja ilmenemismuotoja on tutkittu ensisijaisesti sairaalahoidossa olleilla koronapotilailla. Vain muutamissa tutkimusaineistoissa on ollut mukana avo- tai kotihoidossa hoidettuja potilaita.
– Koska sairaalahoitoon joutuvat vaikeasti sairaat potilaat, vaikeuttaa tämä johtopäätösten tekemistä siitä, kuinka yleisiä neurologiset oireet todellisuudessa ovat COVID-19-potilailla, sanoo Hietaharju.
Neurologisen oireen määrittely on lisäksi kirjavaa.
– Joissakin tutkimuksissa mukaan on otettu lievät oireet kuten päänsärky, väsyvyys ja huimaus, joita esiintyy lähes kaikissa infektiosairauksissa yleisoireina. Toisissa tutkimuksissa taas on keskitytty vakaviin neurologisiin komplikaatioihin, kuten aivoverenkiertohäiriöihin, hermojuuritulehduksiin (polyradikuliitit) ja aivotulehduksiin.
Hietaharjun mukaan seitsemän laajimman tutkimuksen perusteella neurologisten oireiden ja ilmenemismuotojen esiintyvyys vaihtelee noin 4:stä prosentista yli 84:ään prosenttiin sairaalahoidossa olleilla COVID-19-potilailla.
Haju- ja makuaistin häiriöt vain yksi monista oireista
Haju- ja makuaistin häiriöt ovat yksi tunnettu hermostollinen koronaviruksen aiheuttama oire.
Lisäksi on raportoitu joukko muita neurologisia oireita, kuten huimaus, päänsärky, liikehäiriöt, voimakas uupumus eli fatiikki, muistitoimintojen häiriöt, toiminnanohjauksen häiriöt ja lihaskivut.
Näiden lievempien oireiden lisäksi koronaviruksen on tutkimuksissa todettu aiheuttavan osalla sairastuneista sekä ikääntyneillä että nuoremmilla myös vakavia hermoston sairauksia ja oireyhtymiä, kuten enkefalopatiaa, aivokuumetta, aivoverenkiertohäiriöitä ja neuroimmunologisia komplikaatioita.
Enkefalopatia on aivotoiminnan häiriö, joka voi kehittyä potilaalle, joka vakavassa tautimuodossa sairastuu yleistyneeseen tulehdustilaan tai kärsii hengitysvajauksen aiheuttamasta aivojen hapenpuutteesta. Enkefalopatian yleisimpiä oireita ovat tajunnantason ja vireystilantason häiriöt, epileptiset kohtaukset ja sekavuus.
– Enkefalopatiariski on selvästi suurempi iäkkäillä kuin nuorilla. Enkefalopatiaan sairastuneiden kuolleisuus on myös suurempi kuin niillä potilailla, joille enkefalopatiaa ei kehity, toteaa Hietaharju.
Aivokuumeen eli enkefalitiitin aiheuttajana puolestaan voi olla viruksen suoraan aiheuttama hermosolujen tulehdus tai immuunivälitteisellä mekanismilla syntyvä aivojen tulehduksellinen tila. Toistaiseksi vakuuttavaa näyttöä ei ole siitä, että SARS-CoV-2-virus pystyisi suoraan aiheuttamaan aivokuumeen.
– Kyseessä on siis harvinainen COVID-19-taudin komplikaatio. Suomesta ei ole tiettävästi diagnosoitu toistaiseksi yhtään enkefaliittipotilasta.
Maiden välillä näyttäisi olevan eroja aivoinfarktin esiintyvyydessä
Aivoverenkiertohäiriöiden esiintyvyys koronavirukseen liittyen vaihtelee tutkimuksesta riippuen noin 3–77 prosenttia. Hietaharjun mukaan keskimääräinen esiintyvyys jää kuitenkin jonnekin 5 prosentin tietämille. Tutkimuksissa häiriöihin on laskettu ohimenevät aivoverenkiertohäiriöt, aivoinfarktit ja aivoverenvuodot.
Tuore kansainvälinen tutkimus, jossa Suomikin oli mukana, osoitti kuitenkin, että koronavirukseen liittyvä aivoinfarktin riski olisi vain puoli prosenttia eli samaa luokkaa kuin influenssan aiheuttama riski sairastua aivoinfarktiin.
Aikaisemman New Yorkissa tehdyn tutkimuksen mukaan riski olisi ollut COVID-19-potilailla lähes 8 kertaa suurempi kuin A- tai B-influenssaan sairastuneilla, muistuttaa Hietaharju.
– Maiden välillä näyttää tässä olevan eroja. Suomessa ei ole osoitettu olevan koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää lisääntynyttä riskiä aivoinfarkteihin.
- Tätä kautta voit lukea kaikki tuoreimmat uutiset koronaviruksesta.
Suomesta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on ollut mukana kansainvälisessä The Global COVID-19 Stroke Registry -rekisteritutkimuksessa, jonka mukaan COVID-19:ään liittyvät aivoinfarktit ovat vaikea-asteisempia kuin tavalliset aivoinfarktit ja niihin liittyy suurempi kuolleisuus ja toimintakyvyn palautuminen on myös heikompaa.
Aivoinfarktin riski kytkeytyy veren lisääntyneeseen hyytymisaktiivisuuteen, joka on merkittävästi suurempi kuin tavallisissa virusflunssissa. Virus voi myös aiheuttaa verisuonten sisäseinän tulehduksen kiinnittyessään verisuonten seinämiin ja tämäkin voi johtaa aivoinfarktiin tai aiheuttaa pieniä verenvuotoja aivokudokseen.
Aivoinfarktit ovat yleisempiä potilailla, joilla on ennestään iskeeminen sydänsairaus eli esimerkiksi sepelvaltimotauti, tai jotka tarvitsevat hengityskonetta sairauden aikana.
– Koska infektioon liittyvä lisääntynyt hyytymisaktiivisuus on tiedossa, on tämä pystytty huomioimaan COVID-potilaiden hoitoprotokollassa. Tämä varmastikin on vähentänyt aivoinfarktien ilmaantuvuutta pandemian alkukuukausiin verrattuna.
Guillain-Barrén oireyhtymä eli akuutti polyradikuliitti on eräs oireyhtymistä, jota on kuvattu myös COVID-19:n laukaisemana. Kyseessä on selkäytimestä ulos tulevien hermojuurien immuunivälitteinen tulehdus. Altistavana tekijänä ovat virusten aiheuttamat ylähengitystieinfektiot ja tietyt ripulitaudit.
Oireyhtymän tunnetuin aiheuttaja on kampylobakteeri, mutta esimerkiksi mykoplasma, influenssa A- virus ja HIV voivat aiheuttaa oireyhtymän.
Se on äkillinen alaraajoista alkava tuntohäiriö-, kipu- ja lihasheikkousoireisto, johon voi liittyä monenlaisia oireita. Näitä ovat muun muassa rytmihäiriöt, hikoilu, suolen toiminnan häiriöt ja verenpaineen vaihtelu.
– Osalla sairastuneista polyradikuliitti korjaantuu itsestään ja osalla immunologisten hoitojen avulla saadaan haittaavat oireet väistymään nopeammin. Ennuste on pääsääntöisesti hyvä, vakuuttaa Hietaharju.
Pitkäaikaisvaikutuksista ei vielä ole kertynyt tarpeeksi tietoa
COVID-19:n mahdollisista pitkäaikaisvaikutuksista on kertynyt vähän tietoa, sillä pandemian alusta on kulunut vasta jonkin aikaa. Viitteitä neurologisista jälkioireista on kuitenkin esiintynyt eri tutkimuksissa.
Eräässäbelgialais-hollantilaisessa tutkimuksessa osa sairaalasta kotiutuneista potilaista on kuvannut muun muassa voimakasta uupumusta, muistihäiriöitä, päänsärkyä ja aivosumua vielä kolmen kuukauden kuluttua kotiin paluun jälkeen. Moneen muuhunkin virustautiin liittyy neurologisia jälkioireita, joista käytetään termiä virusinfektiota seuraava väsymysoireyhtymä.
– Yleensä nämä oireet kestävät vähintään puoli vuotta ja alkavat sitten parantua. COVID-19:ssä pisimmät seurantatutkimukset ovat kestäneet vasta hieman yli 3 kuukautta. Siksi voi olla vielä liian aikaista puhua post-COVID-oireyhtymästä, mutta sen mahdollisuus on tärkeä huomioida jo nyt, sanoo Hietaharju.
Pitkittyneet kognitiiviset oireet heikentävät työ- ja toimintakykyä. Jatkotutkimuksen kannalta Hietaharju pitääkin tärkeänä selvittää koronaviruksen vaikutuksia korkeampiin kognitiivisiin toimintoihin eli muistiin, toiminnanohjaukseen ja tarkkaavaisuuteen.
– Laajoja pitkittäistutkimuksia tarvittaisiin esimerkiksi sen selvittämiseen, mikä on viruksen mahdollinen osuus hermosoluja rappeuttavissa sairauksissa. Tätä yhteyttä ei ole kuitenkaan voitu vielä osoittaa, arvioi Hietaharju.
Lue myös: