Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Psykiatrisen avun tarve kasvaa – pelko sairastumisesta ja yksinäisyydestä hallitsee monen ajatuksia

Tällä hetkellä yli puolet asiakkaiden kohtaamisista tapahtuu suositusten mukaan etänä.

Nuori nainen istuu pimeässä huoneessa missä verhot ovat kiinni.
Korona-aika on lisännyt ihmisten ahdistuneisuutta. Kuvituskuva. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle
  • Iina Kluukeri

Mielenterveyspalveluiden kysyntä on kasvanut selvästi tänä vuonna Keski-Pohjanmaalla.

Sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten aikuispsykiatrian avohoitoon on tullut lähetteitä 10 prosenttia edellisvuotta enemmän. Osasyynä on korona.

– Lähetteiden lisäksi myös yhteydenotot ovat lisääntyneet. Toisaalta korona on vähentänyt ihmisten avun hakemista, kertoo aikuispsykiatrian avohoidon vs. vastuualuejohtaja Markus Heikell.

Korona-aika on lisännyt ihmisten ahdistuneisuutta.

– Pelko sairastumisesta, yksinäisyydestä tai taloudellisesta tilanteesta hallitsee monen ajatuksia. Myös turvattomuuden tunne on kasvanut, sanoo Heikell.

Kun psykiatrisen avun tarve lisääntyy, samalla avopuolella kasvaa huoli, pystytäänkö tarpeeseen vastaamaan. Toistaiseksi kysyntään on kyetty vastaamaan.

– Esimerkiksi toimintojen kehittäminen oikeaan suuntaan poikkeustilanteen ja avun tarpeen kasvun keskellä mietityttää, sanoo myös osastonhoitajana työskentelevä Heikell.

Aikuispsykiatrian avopuolella korona on pakottanut myös digiloikkaan. Jopa yli puolet potilaiden kohtaamisista tapahtuu tällä hetkellä suositusten mukaisesti etänä. Kuitenkin akuutit tilanteet, tutkimukset ja ryhmätoiminta ja hoito- sekä kuntoutussuunnitelmat hoidetaan kasvotusten.

Aikuispsykiatrian avohoidossa tarjotaan asiakkaille muun muassa terapiaa, yksilökeskusteluja ja kuntoutusta.