Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Jyväskyläläismiljonääri Matti Häll verotietojen julkisuudesta: "On väärin, että verottaja lähtee suosimaan eliittiä"

Viime vuonna yli 6,5 miljoonaa euroa tienannut Matti Häll sanoo, että demokratiassa verotietojen pitää olla julkisia.

Yrittäjä Matti Häll seisoo kuvassa fläppitaulun edessä.
Jyväskyläläinen Matti Häll arvostelee valtiota velanotosta, mutta ei halua ottaa kantaa siihen, mitä hänen verorahoillaan tehdään. Kuva: Admicom
  • Virpi Kotilainen

Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä demokratiassa, sanoo miljonääriyrittäjä Matti Häll. Hällin mielestä verottajan ei pidä peitellä rikkaimpien verotietoja.

Häll viittaa lukemaansa Kapea käytävä -kirjaan, joka käsittelee valtion, yhteiskunnan ja vapauden suhdetta. Hänen mukaansa on tärkeää, että hallinto ei salaa tietoa kansalta.

– Mitä parempi tieto kansalla on hallussa, sitä paremmin se pystyy vahtimaan sitä, että valtaa ei käytetä väärin. Ettei eliitti ota valtion kautta hommaa hanskaansa, kuten on käynyt esimerkiksi Venäjällä, Unkarissa ja Puolassa, Häll sanoo.

Ohjelmistoalalla menestynyt Matti Häll sanoo, että Suomi on yritystoiminnalle hyvä maa. Vaikka Häll pitää verotusta kireänä, yhteiskunta tarjoaa hänen mukaansa hyvät puitteet yrityksille.

– Täällä on koulutettua työvoimaa ja toimiva lainsäädäntö sekä infrastruktuuri, Häll luettelee.

Jyväskylää yrittäjä tosin luonnehtii liikenneyhteyksien suhteen takahikiäksi, jos kaupunkia vertaa Helsinkiin, josta lentää lähes minne tahansa vaivattomasti.

Hän ei aio kuitenkaan muuttaa yritystoimintaansa liian kalliina pitämäänsä Helsinkiin kuin pakon edessä - eikä sellaista pakkoa ole näköpiirissä.

Hällin tulot ovat lähinnä pääomatuloja. Hän on hallituksen puheenjohtaja perustamassaan Admicomissa, jonka osakkeet ovat tehneet myös monista muista firman osakkaista miljonäärejä.

Admicom järjestää osakkeidensa henkilöstöannin joka vuosi, ja työntekijät voivat halutessaan merkitä tietyn määrän osakkeita annin aikana. Osakkeita saa myydä aikaisintaan viiden vuoden kuluttua merkinnästä.

Viime vuonnakin Admicomin henkilöstö teki lähinnä osakemyynnillä miljoonatulot, verottajan julkaisemalla listalla firman työntekijöitä on kärkisijoilla useita.

– Ideana on se, että se, joka tekee tuloksen, myös jakaa sen. Jos maksaa sen pelkästään palkkana, verotus menee järjettömäksi, Häll toteaa.

Osakekauppoja on tehty tänäkin vuonna siihen tahtiin, että Admicomin omistajat löytynevät ensi vuonnakin maakunnan tulo- ja verotilaston kärkisijoilta.

Suurten verojen maksaja ei esitä toiveita siitä, mitä hänen verorahoillaan tehdään.

– Sitä varten on poliitikot, en ota siihen kantaa, hän sanoo.

Häll toteaa, että erilaiset hallitukset käyttävät rahaa eri tavoin.

– Sellaista on demokratia, ja se on minun mielestäni ihan oikein.

Lue myös:

Harva yltää ansiotuloilla miljonääriksi, Keski-Suomessa verottajan julkaiseman listan kärjessä Valtran toimitusjohtaja

Ohjelmistoalalla menestynyt Matti Häll maksoi viime vuonna Keski-Suomessa veroja yli 2 miljoonaa euroa - Admicomin perustaja tienasi yli 6,5 miljoonaa euroa

Tässä ovat viime vuoden maakuntien 30 suurituloisinta – katso taulukosta kärkinimet alueittain