Missä on maailman kallein ruoka? Suomessa? Norjassa? Sveitsissä?
Ei, vaan Etelä-Sudanissa.
Maailman ruokaohjelma WFP julkaisi lokakuussa vuosittaisen Cost of a Plate of Food -raportin, joka vertailee annoksen hintoja eri maissa tulotasoon suhteutettuna.
Papuja ja riisiä -tyyppinen simppeli ateria maksaa eteläsudanilaiselle 186 prosenttia hänen päivätuloistaan. New Yorkin osavaltiossa asuvalle sama tarkoittaisi, että annokselle tulisi hintaa noin 393 dollaria eli 334 euroa.
Suomi tuntuu yhtäkkiä edulliselta, eikö?
YK on varoittanut, että pandemiasta voi seurata pahin ruokakriisi ainakin 50 vuoteen.
WFP palkittiin tänä syksynä rauhan Nobelilla merkittävästä työstään nälkää vastaan. Maailman suurin humanitaarinen organisaatio auttaa noin 100 miljoonaa ihmistä 88 maassa.
Komitea perusteli WFP:n valitsemista juuri tänä vuonna sillä, että se halusi herätellä maailmaa meneillään olevaan ruokakriisiin.
Nobel ei auttanut.
Nälkä ei ole juuri noussut otsikoihin. Tätä kolumnia kirjoittaessa ei tarvinnut jännittää, että aihe olisi ehditty jo kaluta mediassa.
YK on varoittanut, että pandemiasta voi seurata pahin ruokakriisi ainakin 50 vuoteen. WFP arvioi, että akuutista nälästä kärsivien määrä voi kaksinkertaistua viime vuodesta ja nousta 270 miljoonaan tänä vuonna. Tilanne on vakava noin 25 maassa eri puolilla maailmaa.
Yllä mainitun Etelä-Sudanin tilanne on huonoimpia. Vähän yli puolet väestöstä kärsii ruokapulasta.
Siis siellä, missä ruoka-annos maksaa eniten maailmassa.
Ruokapulan ja nälänhädän taustalla on yleensä ainakin yksi seuraavista: politiikka, korruptio, konflikti tai katastrofi.
Toisin kuin usein kuulee väitettävän, nälkä ei johdu väestönkasvusta tai välttämättä edes siitä, ettei ruokaa olisi. Vaikka maapallon väkiluku on kasvanut, aliravitsemuksesta johtuvat kuolemat ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet.
Ruokapulan ja nälänhädän taustalla on yleensä ainakin yksi seuraavista: politiikka, korruptio, konflikti tai katastrofi. Etelä-Sudanin tapauksessa yhtenä syynä on pitkä konflikti, jossa näännyttämistä käytetään myös aseena. Itä-Afrikassa satoa tuhosivat äskettäin sirkat.
Myös ilmastonmuutos aiheuttaa ruokapulaa jo nyt. Esimerkiksi eteläisessä Afrikassa perheiden ruuan saanti riippuu paljolti sateista. Vuoden 2012 jälkeen alueella on ollut vain kaksi hyvää satokautta. Muuten on ollut sekä tulvia että kuivuutta.
Koronapandemia on lisäaines ruokakriisissä. Rajoitukset jumittavat esimerkiksi kuljetuksia. Satoa jää korjaamatta, kun työvoima ei pääse pelloille. Monet maailman pienituloisista ostavat ruokansa edullisesti toreilta, ja nyt niitä on suljettu.
Kun rahaa ja liikkumavaraa on vähän, lyhyetkin liikkumisrajoitukset voivat romuttaa koko toimeentulon, kuten tuhota kanalan.
On arvioitu, että 50 miljoonaa ihmistä on vaarassa vajota äärimmäiseen köyhyyteen pandemian aiheuttaman töiden ja tulojen menetyksen vuoksi tänä vuonna.
Koronakriisi on lisännyt ruoka-avun tarvetta myös rikkaissa maissa, kuten Suomessa ja Britanniassa.
Nälkää näkevät ihmiset eivät ole hätätila, jonka numeroita, taustoja ja ratkaisuja pohditaan illasta toiseen asiaohjelmissa, kuten nyt koronaa.
Mutta miksi ei? Nälkä ei ole vääjäämätön maailman tila, vaan usein kyse on poliittisesta tahdosta, siis asioista, joille voi tehdä jotain.
Voi olla, että nälkä nousee otsikoihin vasta, kun annetaan julistus nälänhädästä, kuten kävi Somaliassa 2011. Ilmastonmuutoksen tavoin monimutkainen kriisi kytee muun aikaa taustalla.
Voi olla, ettei muiden hätä jaksa nyt koskettaa. Pienentymisen aikakauden jälkeen maailma on jälleen suurentumassa. Protektionismi ja omanapaisuus jatkavat syvenemistään politiikassa.
Uutiset täyttyvät nyt Euroopan ja Yhdysvaltojen tautiraporteista, vähän jotain Kiinasta. Niiden ulkopuolella kartalla on jälleen valkoista. Kerrankin kun koko ihmiskunta jakaa saman kriisin, maailmalta kuuluu yhä vähemmän.
Äskettäin soitin työasioissa Kathmanduun. Nepalissa ulkonaliikkumiskielto oli kestänyt keväällä viisi kuukautta. En muista kuulleeni asiasta. Euroopan kevät alkoi näyttää aika kevyeltä – ja vähän itsekeskeiseltä.
Tietenkin voi aina kysyä myös, miksi nälkäkriisin pitäisi kiinnostaa. Täälläkin on vaikeaa.
Murheita riittää nyt kaikkialla, se on totta. Mutta Maailman ruokaohjelma sai Nobelin myös siksi, että yhteistyötä ja solidaarisuutta tarvitaan maailmassa nyt enemmän, ei vähemmän.
Kati Kelola
Kirjoittaja on toimittaja, joka yrittää saada selkoa maailmasta.
Aiheesta voi keskustella 14.11. klo 23.00 saakka.