Mari Leppäsellä on kotonaan televisio. Toisin oli hänen lapsuudenkodissaan 1980-luvulla Helsingin Käpylässä.
Vanhoillislestadiolaiseen perheeseen syntynyt Leppänen sanoo, että hänen vanhempansa olivat avarakatseisia, mutta perheessä noudatettiin lestadiolaisia tapoja. Ja niihin ei televisio tuolloin kuulunut.
Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin hiippakuntadekaani Mari Leppäselle tärkeitä arvoja ovat ajatuksen ja sanomisen vapaus. Lestadiolaistaustainen Leppänen on elämässään murtanut erilaisia rajoja.
Aina se ei ole ollut helppoa.
Naisen asema Suomen suurimmassa herätysliikkeessä on perinteisesti ollut kuuntelijan rooli. Liikkeen alkuaikoina naisten ääni oli vielä vahva, mutta myöhemmin uskontulkinnat ovat olleet miesten linjaamia.
– Minulla on yhä laatikollinen kirjepostia, jossa kysytään, miksen voi hyväksyä Jumalan tahtoa ja miksi haluan muuttaa asioita, jotka ovat itsestäänselviä.
Naispappeus oli liikaa
Lokapostia alkoi kertyä vuonna 2012. Leppänen kirjoitti yhdessä Johanna Hurtigin kanssa kirjan Maijan tarina. Se käsittelee lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vanhoillislestadiolaisuudessa.
Samana vuonna Leppänen vihittiin myös papiksi ensimmäisenä vanhoillislestadiolaisena naisena. Se oli monelle liikaa, sillä lestadiolaisuuden valtavirta ei hyväksy naispappeutta.
– Tiesin, että siitä tulee vaikeaa, mutta uskoin, että asioista voitaisiin puhua.
Toisin kävi. Turun Rauhanyhdistys ilmoitti, että hän saa lähteä. Myös oma aviomies, Liedon kirkkoherra ja arkkipiispa Kari Mäkisen teologisena avustajana toiminut Risto Leppänen erottiin herätysliikkeen puhujan tehtävistä.
Mari Leppäselle sanottiin suoraan, että hän ei pääsisi taivaaseen.
– Minulle kerrottiin, että jos en peru pappisvihkimystä, olen ulkona Jumalan valtakunnasta.
Vaikealta tuntui, että myös läheiset - aviopuoliso, sisarukset ja vanhemmat - joutuivat vedetyksi osaksi keskustelua.
– Tuntui kohtuuttomalta, että he joutuivat määrittelemään omaa kantaansa ja suhdettaan minuun.
Lusikkansa soppaan pisti myös arkkipiispa Kari Mäkinen, joka yritti sovitella tilannetta. Mari Leppänen sanoo, että pappisvihkimys muutti elämää ja vaikutti sosiaalisiin suhteisiin.
– Tiedän, mitä on elämää tukeva ja vahva sisäänsulkeva yhteisöllisyys ja toisaalta, mitä voi olla ulkopuolisuus. Olen kokenut sen, miltä tuntuu, kun suljetaan pois ja tunnen yhteyttä ihmisten kanssa, jotka kokevat eri tavoin ulkopuolisuutta.
Painia sukupolvesta toiseen
Vihkimyksen myötä Leppänen ymmärsi, että konflikteja vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen kanssa oli ollut myös edellisissä sukupolvissa. Omat paininsa olivat käyneet hänen isänsä, kulttuuri- ja uskontotutkija, professori Juha Pentikäinen sekä isoisä, rovasti Veikko Pentikäinen.
Suomen evankelisluterilainen kirkko hyväksyi naispappeuden 1986. Mari Leppänen on saanut pappiskutsumukselleen tukea omasta perheestään, mutta hän ei halua kytkeä asiaan vanhempiaan eikä sisaruksiaan.
Hänen veljensä, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja ja Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja ja kustantaja Mikael Pentikäinen on kuitenkin julkisuudessa tukenut naispappeutta ja sisartaan.
– Vaikeista vuosista huolimatta olen kiitollinen taustastani ja siitä, että se on auttanut ymmärtämään hengellisyyden voimaa. Ulossulkemiseen ei pidä suostua, mutta sovinto tuntuu silti kaikkein tärkeimmältä, Mari Leppänen sanoo.
Mari Leppäsen suku sekä isän että äidin puolelta kytkeytyy vahvasti lestadiolaisuuteen. Myös keskustalaisuus kulkee verissä. Esimerkiksi veljet Mikael Pentikäinen ja Washingtonissa George Mason yliopistossa tutkimusprofessorina työskentelevä Antti Pentikäinen ovat kumpikin olleet ehdolla Euroopan parlamenttivaaleissa keskustan riveistä.
Leppäsen isä puolestaan toimi 1980-luvulla keskustan varapuheenjohtajana ja on toiminut vuosikausia kunnallispolitiikassa sekä Helsingissä että Heinävedellä. Mari Leppänen itse on edustanut Suomen keskustaa Liedon kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa.
– Kukaan perheestäni ei ole tällä hetkellä mukana politiikassa. Minulle paikallinen vaikuttaminen oli tärkeä ja opettava kokemus, mutta en löytänyt itsestäni poliitikon kutsumusta.
Vuosien kirjeenvaihto kummitädin kanssa
Miksi Mari Leppäsestä sitten tuli pappi? Se ei johdu isästä eikä veljestä, vaan kummitädistä, kansakoulunopettaja Elma Lyyrasta.
– Hänellä oli vahva missio kasvattaa lapsia yhdenvertaiseen maailmaan. Hänen oppilaansa oli yksi niistä ensimmäisistä suomalaisista naisista, jotka vihittiin papeiksi Ruotsissa, kun Suomessa se ei ollut vielä mahdollista.
Lestadiolainen kummitäti kävi kirjeenvaihtoa vuosikausia kummityttönsä kanssa.
– Kun olen lukenut uudelleen hänen kirjeitään, huomaan, että ehkä minä olen ajatuksen naisten yhdenvertaisuudesta ja myös pappeuden mahdollisuudesta sieltä omaksunut.
Mari Leppänen sanoo, että pappisvihkimisen jälkeinen etääntyminen herätysliikkeestä ja ulkopuolisuuden kokemukset ovat vaikuttaneet hänen ajatteluunsa.
– Minusta tuli pappi, joka kadotti oman hengellisen kielen puhua Jumalasta. Oman identiteetin ja hengellisyyden rakentaminen vei aikaa.
Halu piispaksi kasvoi vähitellen
Mari Leppänen on ehdolla Turun arkkihiippakunnan piispaksi. Jos hänet valittaisiin hän olisi ensimmäinen nainen arkkihiippakunnan piispana ja kaiken kaikkiaan kolmas naispiispa Suomessa. Tällä hetkellä ainoa virassaoleva on Espoon piispa Kaisamari Hintikka. Suomen ensimmäinen naispiispa Irja Askola jäi eläkkeelle 2017 Helsingin hiippakunnasta.
Ensimmäisellä piispanvaalin kierroksella Leppänen sai 357 ääntä. Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen sai 327 ääntä. Valinta tehdään heidän kahden välillä 3. joulukuuta.
Mari Leppänen sanoo, että matka teologian opiskelijasta piispanvaalien toiselle kierrokselle on ollut pitkä.
– Kun tulee taustasta, jossa ei ole voinut nuorena ajatella edes olevansa pappi, en ollut koskaan ajatellut, että minusta voisi tulla piispa. Uteliaana ja nöyränä olen tässä tilanteessa.
Mari Leppäsen ajatus lähteä mukaan piispanvaaleihin kasvoi viime keväänä pikku hiljaa. Hän sanoo, että lähti ehdolle lukemattomien keskustelujen jälkeen, kun useat ihmiset olivat pyytäneet häntä asettumaan ehdolle.
– Kun olin muita naisia kehottanut rohkeasti hakemaan kirkkoherran virkoja, miksi en sitten itse lähtisi piispaehdokkaaksi, kun monet siihen pyysivät, hän pohti.
Mari Leppänen ei halua olla pelkästään naisehdokas ja naisten asioiden ajaja. Hänellä ei ole mitään erityistä naisagendaa.
– En ole ottanut naisten aseman parantamista elämäntehtäväkseni. Ajattelen, että asiat muuttuvat väistämättä, kun minä ja muut naiset toimimme kirkossa. Sen kautta tulee uusia näkökulmia ja kokonaisempi kuva kirkosta.
Alun perin Mari Leppäsestä piti tulla tutkija tai toimittaja. Yliopistossa hän luki ensin folkloristiikka vasta sen jälkeen teologiaa. Sittemmin hän on työskennellyt muun muassa pastorina ja Turun piispan Kaarlo Kallialan erityisavustajana.
Hän sanoo tietävänsä, mihin on ryhtymässä, jos tulee valituksi piispaksi.
– Ajattelen, että ei pidä tehdä tästä ylimaallista juttua. Se on vaativa virka ja iso tehtävä, mutta se on kuitenkin vain työ.
Paremman maailman puolesta
Hiljaisuuden Ystävät perustettiin yli 30 vuotta sitten edistämään hiljaisuuden retriittiä. Mari Leppänen on sen puheenjohtaja. Hän sanoo löytäneensä Ystävistä voimia omaan ajatteluun ja toimintaan.
– Sieltä löytyi voima toimia paremman maailman puolesta, oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano. Halu nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ääniä, jotka muuten jäisivät piiloon.
Yksi esimerkki oikeudenmukaisuudesta on avioliittoon vihkiminen. Vaikka Suomen lakien mukaan samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton, kirkko ei suostu homopareja vihkimään.
Kirkkohäiden sijaan tarjotaan avioliiton rukoustilaisuutta.
– Itse henkilökohtaisesti toivoisin, että kirkossa voitaisiin vihkiä kaikki parit, jotka sitä haluavat. Ymmärrys ihmisten seksuaalisuudesta on muuttunut, homous ei ole sairaus eikä syntiä.
Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa kirkko ei vihi samaa sukupuolta olevia pareja. Leppänen sanoo, että asiaan on löydettävä kaikkia tyydyttävä ratkaisu.
– En näe ratkaisuksi sitä, että ajettaisiin kirkosta pois ne, jotka eivät hyväksy samaa sukupuolta olevien vihkimistä. Jokaisen on pakko suostua tulemaan hieman vastaan.
Toinen kirkkoa hiertävä kysymys on se, että miten suhtautua miespappeihin, jotka kieltäytyvät yhteistyöstä naisten kanssa. Leppäsen mielestä asiaan pitäisi johdonmukaisesti työyhteisöissä puuttua.
– Meidän kirkossamme on vain yksi virkakäsitys, joten se herättää kysymään, että onko tähän oikeasti sitouduttu. Ei ole oikein, että pappi joutuu työyhteisössään kokemaan, ettei ole sukupuolensa perusteella hyväksytty työkaveri ja heitä vähätellään.
Erilaisuus avartaa
Suvaitsevaisuus lähtee usein kodista. Mari Leppänen vietti varsin tavanomaisen suomalaisen lapsuuden. Vanhemmat olivat avarakatseisia ja lähipiiriin kuului erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Leppänen uskoo omaan ajatteluunsa vaikuttaneen sen, että leikki- ja koulukaverit tulivat erilaisista perheistä.
– Erilaiseen uskonnollisuuteen ja ylipäätään ihmiseen suhtauduttiin uteliaasti ja kunnioittavasti. Ehkä kiinnostus myös uskontodialogiin tuli jo kotoa.
Yhdessä asiassa oma perhe tosin ei ollut tavanomainen. Kun isä, äiti ja lapset lähtivät lomamatkalle, he eivät kolunneet vain puuhamaita.
– Meidän perheen vierailukohteet olivat myös kirkkoja, moskeijoita ja mormonitemppeleitä, Leppänen naurahtaa.
Sekä isä että äiti Elina Pentikäinen olivat kumpikin uskontotutkijoita, joten lomilla yhdistyi työ ja huvi.
Mari Leppänen kasvoi lestadiolaisessa perheessä ja herätysliikkeen arvot ovat yhä syvässä. Hän käy edelleen silloin tällöin lestadiolaisten suurtapahtumassa Suviseuroissa, mutta miten hän määrittelee paikkansa uskovaisena?
– Lestadiolaisuus on minun hengellinen äidinkieli ja koti, mutta nykyään koen edustavani avaraa kristillisyyttä, joka arvostaa tavallista arkista hengellisyyttä.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 22.11. kello 23.
Turun arkkihiippakunnan piispanvaalin toisen ehdokkaan, Jouni Lehikoisen haastattelu julkaistaan lauantaina 28.11.
Lue lisää: