Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut 31-vuotiaan miehen kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen elokuussa Vaasassa tapahtuneista väkivaltarikoksista.
Mies syyllistyi Vaasan keskustassa elokuussa Taiteiden yö- tapahtuman aikaan muun muassa tapon yritykseen ja kahteen pahoinpitelyyn.
Pitkittyneessä kärhämässä mukana olleet mies ja nainen saivat myös sakkotuomion vankeusrangaistuksen saaneen miehen potkimisesta ja lyömisestä.
Tappeluun väliin tulleiden kahden miehen syytteet puolestaan hylättiin. Väliin tulleista miehistä toinen oli myös tapon yrityksen uhri. Vankeuteen tuomittu viilsi kamppailutilanteen aikana uhria kääntöveitsellä kaulaan. Epäselväksi jäi, tapahtuiko viiltoja yksi vai kaksi.
Tuomittu joutuu maksamaan kaulaan viiletylle uhrille yhteensä noin 4 700 euroa korvauksia ja kuluja.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Lue myös: