Helsingissä tänään keskiviikkona järjestetty Elokapinan mielenilmaus sujui poliisin mukaan rauhallisesti.
Kansainvälinen ympäristöliike Elokapina järjesti mielenosoituksen EU:n yhteisestä maataloustukipolitiikasta CAPista (Common Agricultural Policy) maa- ja metsätalousministeriön edessä Helsingin Kruununhaassa. Sekä mielenosoittajat että poliisi ovat poistuneet paikalta.
Poliisi kertoo Twitterissä, että mielenosoitukseen osallistui noin 80 ihmistä.
Poliisi ei joutunut käyttämään voimakeinoja.
– Ei mitään poliisin toimenpiteitä, poliisi on seurannut rauhallisesti sujunutta mielenilmausta ja ohjannut liikennettä, kertoi ylikomisario Jere Roimu Helsingin poliisista puoli kahden aikaan iltapäivällä.
Roimun mukaan mielenilmauksesta ei syntynyt liikenneruuhkia. Yksi bussilinja joutui muuttamaan reittiään ja kiertämään korttelin. Ilmoitus mielenilmauksesta tuli poliisille hyvissä ajoin.
Mielenosoitus alkoi hieman ennen aamuyhdeksää ja jatkui iltapäivällä kello kahteen asti, ja se katkaisi Mariankadun liikenteen Hallituskadun ja Kirkkokadun väliltä.
Elokapina: CAP-uudistus vesittää Pariisin ilmastosopimuksen
Nyt järjestetty mielenosoitus koski EU:n yhteistä maataloustukipolitiikkaa CAPia.
Elokapinan mielestä EU-parlamentin lokakuussa ehdottama CAP-uudistus vuosille 2021–2027 on riittämätön ilmaston ja ympäristön kannalta. Liike katsoo, että toteutuessaan uudistus tulee vesittämään Pariisin ilmastosopimuksen.
Ministeriö piti aamupäivällä CAP-uudistuksen valmistelua koskevan webinaarin, jossa ministeri Jari Leppä ja virkamiesjohto esittelivät uudistusta. CAP ohjaa maatalouspolitiikkaa EU:n jäsenmaissa ilmastotekojen kannalta kriittiset seuraavat seitsemän vuotta.
Elokapina-liikkeen lokakuussa järjestämä mielenosoitus nousi uutisiin poliisin voimankäytön vuoksi. Poliisi muun muassa käytti pippurisumutetta mielenosoittajiin, kantoi heitä tieltä pois ja otti osan heistä myös hetkellisesti kiinni.
Mielenosoituksessa kaasusumututetusta 14 on tehnyt rikosilmoituksen poliisin toiminnasta. Lokakuun puolivälissä valtakunnansyyttäjä ilmoitti aloittavansa tukinnan poliisin toimista. Esitutkinnassa selvitetään poliisin mielenosoittajiin kohdistaman voimankäytön perusteita ja lainmukaisuutta.
Lue myös:
Valtakunnansyyttäjä aloittaa tutkinnan poliisin voimankäytöstä Elokapina-mielenilmaisussa