Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kesti liki 10 vuotta ennen kuin Googlen tarkoin varjelema Suomen datakeskus raotti ovensa ulkomaailmalle – katso, millaista siellä on

Pääministeri Sanna Marin pääsi ensimmäisten joukossa tutustumaan Googlen uuteen rakenteilla olevaan datakeskukseen.

Googlen Haminan palvelinkeskus
Kuudes palvelinkeskus valmistuu vuoden 2021 alkupuolella. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
  • Minna Heikura
  • Mirjam Tahkokorpi

Teknologiajätti Googlen portti on pysynyt visusti kiinni ulkopuolisilta siitä lähtien, kun yhtiö perusti ensimmäisen palvelinkeskuksensa Suomessa Haminaan vuonna 2011.

Se, mitä porttien sisällä tapahtuu, on ollut tarkoin varjeltu salaisuus. Sen verran tiedetään, että yhdysvaltalaisen yhtiön konesaleissa pyörii jatkuvasti valtava määrä tietoliikennettä.

– Esimerkiksi sähköposti, karttapalvelut, Youtube-videot ja Google-haut, kaikki nämä pyörivät palvelinkeskuksissa, Haminan datakeskuksen johtaja Lauri Ikonen kertoo.

Nyt meren rannalla Summassa entisen paperitehtaan alueella tehdään Googlen kuudennen datakeskuksen laajennusta.

Perjantaina pääministeri Sanna Marin pääsi ensimmäisenä ulkopuolisena vierailemaan rakennustyömaalla.

Pääministeri Sanna Marin vierailee Googlen Haminan palvelinkeskuksella
Pääministeri Sanna Marin vieraili ensimmäisten joukossa Googlen uuden palvelinkeskuksen työmaalla. Kuva: Minna Heikura / Yle

Vieraat eivät päässeet konesaleihin tälläkään kertaa. Heidät ohjattiin sisätiloihin vain pukemaan ylleen rakennustyömaalla tarvittavat turvavarusteet.

Vastaanotto oli hyvin kontrolloitua; vastassa oli vartijoita ohjaamassa vieraat parkkipaikoille. Vieraille annettiin kasvomaskit ja heiltä mitattiin lämpö koronaviruksen varalta.

Rekrytointi käynnissä

Datakeskuksen rakennustyöt käynnistyivät viime vuoden kesäkuussa.

Uusien työntekijöiden rekrytointi on parhaillaan käynnissä. Uuteen palvelinkeskukseen aiotaan palkata 40–50 työntekijää. Tällä hetkellä Googlella on töissä Haminassa noin 350 ihmistä.

Googlen Haminan datakeskuksen johtajan Lauri Ikosen mukaan laajennustyö työllistää tällä hetkellä yli tuhat ihmistä.

Googlen Haminan datakeskuksen johtaja Lauri Ikonen
Haminan-palvelinkeskuksen johtajan Lauri Ikosen mukaan Google aikoo palkata kymmeniä uusia työntekijöitä. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Viime vuonna Google kertoi kahdesta massiivisesta investoinnista Suomeen. Ensin yhtiö ilmoitti toukokuussa rakentavansa uuden palvelinkeskuksen 600 miljoonalla eurolla.

Syyskuussa 2019 Suomessa vieraillut Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai kertoi vielä toisesta 600 miljoonan euron lisäinvestoinnista.

Näiden investointien myötä Googlen kokonaisinvestoinnit Haminassa nousevat 2 miljardiin euroon menneen noin kymmenen vuoden aikana.

Uusi datakeskus aloittaa toimintansa vaiheittain ensi vuoden alkupuolella.

Googlen Haminan palvelinkeskus
Uusi datakeskus aloittaa toimintansa vuoden 2021 alussa. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Digikoulutusta

Googlen sijoittuminen Haminaan noin kymmenen vuotta sitten tuli monelle täytenä yllätyksenä.

Google osti Haminan Summan tehtaan rakennukset ja suurimman osan tehdasalueesta Stora Ensolta vuonna 2009. Ensimmäisen palvelukeskuksen avajaisia vietettiin syyskuussa 2011.

Lue lisää: Paperitehtaan raunioille pyrki 10 vuotta sitten yritys, jonka nimi pidettiin visusti salassa – sitten Google löi ällikällä koko Suomen

Googlen Haminan palvelinkeskus.
Googlen palvelinkeskukset sijaitsevat Haminan Summassa Stora Enson entisen paperitehtaan alueella. Kuva: Google

Lue lisää: Google pani Haminan sekaisin – kaupunginjohtaja ryhtyi jo puuhaamaan lisää asuntoja: ''Uutta porukkaa on tulossa varmasti''

Elinkeinoelämän keskusliiton johtava ekonomisti Sami Pakarinen vertasi Googlen viime vuonna kertomien investointien suuruusluokkaa Suomen isoimpiin metsäteollisuuden hankkeisiin.

Lue lisää: Mitä Googlen jätti-investointi merkitsee Suomelle? Kokosimme vastaukset viiteen kysymykseen

Google kertoo kouluttaneensa tänä vuonna 20 000 suomalaista työelämän digitaidoissa.

Ensi vuoden loppuun mennessä yhtiö aikoo auttaa 60 000:ta suomalaista ja yritystä hyödyntämään digitalisaatiota, löytämään töitä sekä kasvattamaan liiketoimintaansa. Lisäksi yhtiö kehittää työntekijöiden koulutuksia työ- ja elinkeinopalveluiden kanssa.

Kovat ilmastotavoitteet

Hakukoneyhtiö Google on asettanut itselleen kovan luokan ilmastotavoitteen.

Google kertoi aiemmin tänä syksynä, että se aikoo toimia täysin hiilivapaasti vuoteen 2030 mennessä, yhtiön mukaan ensimmäisenä kansainvälisenä suuryrityksenä maailmassa.

Tämä tarkoittaa sitä, että Google aikoo estää hiilidioksidipäästöt jo ennen niiden syntymistä eikä tyydy vain kompensoimaan niitä.

Lue lisää: Google nosti Suomen-yksikkönsä malliksi koko maailmalle – pyrkii sen metodeilla ensimmäiseksi täysin hiilivapaaksi suuryritykseksi

Googlen Haminan palvelinkeskuksen jäähdytysjärjestelmää
Google käyttää laitoksen jäähdytykseen merivettä. Kuva: Google

Yritys kertoo käyttävänsä maailmanlaajuisesti mallina Haminan-palvelinkeskustaan, joka toimii tuulivoimalla ja käyttää laitoksen jäähdytykseen merivettä.

Viime vuonna Google kertoi kahdesta tuulienergiaprojektista, joista tuleva sähkö kattaa Haminan laajenevan palvelinkeskuksen sähköntarvetta. Kaksi vuotta sitten Google kertoi ostavansa Suomesta kolmen tuulipuiston tuotannon kymmenen vuoden sopimuksella.

Lue lisää: Google ostaa Suomesta kolmen tuulipuiston tuotannon 10 vuoden sopimuksella – Parjatuille tuille ei tarvetta