Joensuun kantakaupungin terveysasemat joutuvat keskittymään tällä hetkellä koronavirusepidemian hoitamiseen. Terveysasemien henkilökunnan aika menee tyystin puhelinpalveluun, koronaviruksen näytteenottoihin, tartunnanjäljitykseen, sekä koronaviruksen Omaolo-palvelun oirearvioiden käsittelyyn.
– Koronavirusepidemiaan liittyvä työ vie juuri nyt runsaasti henkilöstöresurssia. Joudumme nyt priorisoimaan koronaan liittyvät tehtävät ja siirtämään kiireettömien asioiden hoitamista tuonnemmaksi, kertoo Siilaisen ja Rantakylän terveysasemien ylilääkäri Joni Pussinen.
Terveysasemilla ei tällä hetkellä pystytä antamaan lääkärin tai hoitajan vastaanottoaikoja kiirettömissä asioissa. Tällaisia ovat esimerkiksi reseptien uusinnat, ajoterveystarkastukset, hoitotasapainossa olevien pitkäaikaissairauksien kontrollit ja lievät ihottumat.
Tilanne jatkuu ainakin viikon, mahdollisesti kaksi, arvioi ylilääkäri Pussinen.
Koronavirustartuntojen määrä jatkaa kasvuaan Joensuussa.
Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen tartuntatautirekisterin mukaan kaupungissa on nyt vahvistettuja koronavirustartuntoja 119 eli kymmenen enemmän kuin maanantaina. Uusia tartuntoja ei ole kirjattu muualle Siun soten alueella.