Vanhaa karjalaistaloa jäljittelevän Hyrsylän mutkan valtavalla pihalla Lohjalla seisoo sotilaspatsas.
Sisällä talossa tanssinopettaja ja yrittäjä Aira Samulin, 93, istuu kultaisessa puvussaan, ryhti suorana, katse tarkkaavaisena.
– Isäni patsas on kunnianosoitus sodassa kaatuneille ja sotaorvoille, kertoo Samulin, jonka Lotta Svärd -säätiö valitsi Vuoden lotaksi.
Samulinin isä Viktor Suvio selvisi talvisodasta mutta kaatui jatkosodassa.
Samulin asettelee pöydälle suurennettuja valokuvia, joista useissa näkyy hänen äitinsä, lotta-aktiivi Anna-Liisa Suvio. Eri puolilla taloa on nukkeja ja posliiniastiastoja.
Raja-Karjalasta kotoisin olevan Samulinin puhe pulppuaa vuolaana virtana.
Samulinilla olisi Karjalasta, sodasta ja sen jälkeisistä vuosikymmenistä valtavasti kerrottavaa. Välillä hän hämmästyy itsekin siitä, mitä kaikkea on kokenut.
– Kun näitä tarinoita on niin paljon! Samulin huudahtaa.
Ja sitten hän alkaa kertoa. Itsenäisyyspäivän alla.
Rajan taakse ei ollut asiaa
Aira Samulin, omaa sukua Suvio, syntyi ja varttui Raja-Karjalassa Hyrsylän mutkassa Ignoilan kylässä. Hänen isänsä Viktor oli vartiopäällikkö rajavartiossa. Äiti Anna-Liisa perusti Raja-Karjalassa lukuisia lottaosastoja.
Pikkulotta Samulinista tuli jo 8-vuotiaana vuonna 1935. Muuta vaihtoehtoa ei edes ollut, sillä jo aivan pikkutytöstä lähtien hän kulki äitinsä kintereillä lottatilaisuuksissa.
– Äiti opetti minut tanssimaan ja laulamaan. Olin jonkinlainen ihmelapsi esiintyjänä, Samulin naurahtaa.
Pikkulottana hän oppi myös muita taitoja kuten ruuanlaittoa sekä kääreiden sitomista ja varusteiden huoltamista.
Isän työn takia sotilasarki leimasi Samulinin koko elämää. Silloin kun vanhemmat eivät ehtineet, samassa rakennuksessa asuneet rajasotilaat pitivät hänestä huolen.
Suvioiden koti sijaitsi kahden kilometrin päässä Neuvostoliiton rajasta. Rajan toiselle puolelle ei ollut asiaa. Siellä saattoi joutua ammutuksi vakoojana.
Jo ennen sotaa järven toiselta puolelta saattoi kuulla venäläissotilaiden puhetta, komentoja ja ampumaharjoituksia.
Monet kyläläiset uskoivat vielä talvisodan alla, että rajan toiselta puolelta kantautuvat äänet tulivat harjoituksista. Mutta 12-vuotias Aira Suvio ymmärsi, että nyt kyse ei ollut siitä.
"Nehän tappavat meidät kyselemättä"
Talvisota syttyi 30. marraskuuta 1939.
Hyrsylän mutka oli Samulinin mukaan valloitettu jo yöllä ennen kuin Suomi julistettiin päivällä sotatilaan.
Samulin kertoo pitäneensä selvänä, että heidät tapetaan.
– Ajattelin, että kun olemme sotilaan perhe raja-asemalta, niin nehän tappavat meidät kyselemättä sen kummemmin. Ajattelin, että ollaan nyt tässä, sillä saavathan ne meidät kiinni kuitenkin. Että tappakoot meidät nyt tähän.
Hysteriaa ja pelkoa ei ollut. Äidin kanssa hän ei keskustellut tilanteesta mitään.
– Äiti oli hiljaa ja ompeli meidän talvitakkejamme.
Suvioiden perhe pelastui täpärästi
Talvisodan syttymisestä oli kulunut kolme päivää.
Kaikki kyläläiset olivat jo lähteneet evakkoon, taistelut kumisivat ja vihollinen eteni. Viktor-isä oli rintamalla. Pikkusisko oli kahden kuukauden ikäinen.
Samulinin äiti Anna-Liisa oli uhkarohkea nainen. Hän ei pitänyt kiirettä, vaikka tykkituli jylisi.
– Olen miettinyt, että ajattelikohan hän, että isä perääntyessään pelastaa meidät. Mutta kun ei näistä puhuttu mitään. Silloin asiaan ei kuulunut, että lapset ovat uteliaita ja kyselevät.
Oli vaikenemisesta hyötyäkin. Jo pienestä lapsesta lähtien hän on oppinut ajattelemaan ja päättelemään itse.
– Se on auttanut minua elämässä hirveän paljon. Taito nähdä silloinkin, kun ei puhuta.
On oikeastaan ihme, että Aira Samulin selvisi talvisodasta hengissä.
Tuona sodan kolmantena päivänä hän juoksi kyyryssä luoteja välttääkseen hakemaan puita liiteristä. Silloin suomenhevosella liikkeellä ollut sotilas sattui näkemään hänestä vilauksen.
– Hän oli järkyttynyt, että olimme vielä siellä. Hän sanoi, että nyt äkkiä. Viimeinen juna on lähdössä asemalta.
Viime hetkillä Samulin ehti ottaa mukaan valokuva-albumeita.
Suomalaissotilaat sytyttivät perääntyessään kaiken tuleen, koska mitään ei haluttu jättää vihollisille. Samulin muistaa hyvin, miltä taakse jäänyt palava kylä junan ikkunasta näytti.
– Silloin ajattelin, että nyt tiedän, miltä näytti Sodoman ja Gomorran hävitys Raamatun tekstissä.
Junassa tyttö mietti talossa roihuavia nukkeja. Niitä hän ei ehtinyt pelastaa mukaan.
Meni kuitenkin pitkään ennen kuin Samulin ymmärsi, miksi hänelle on ollut niin tavattoman tärkeää, että Hyrsylän mutkassa on nukkeja.
– Minusta on tuntunut, että on pelastettava kaikki vanhat nuket. Että jos ne joutuvat vääriin käsiin, ne tuhoutuvat.
Viipuri oli Samulinille unelmien kaupunki
Perheen evakkomatka päättyi välietappien kautta Helsinkiin.
Samulinin isä Viktor selvisi talvisodasta, mutta hänen kohtalokseen koitui jatkosota. Hän kuoli tarkka-ampujan luoteihin Nuijamaalla jatkosodan alussa heinäkuussa 1941.
Samulin, 14, ja hänen äitinsä lähtivät tapaamaan isää, mutta he löysivät Viktorin makaamassa silmät auki paareilla.
Kun Suvion perhe saapui Helsinkiin isä arkussa, katsoi Samulin pääkaupungin rautatieasemaa. Se muistutti hänestä Viipurin asemaa. Viipuri oli Samulinille unelmien kaupunki, jonne hän oli haaveillut lähtevänsä opiskelemaan.
– Ajattelin, että Helsinki on minun Viipurini enkä lähde täältä mihinkään.
Se sana pitää. Samulinilla on yhä kaupunkiasunto Helsingissä Bulevardilla.
– Se oli niin kova juttu, että Viipurikin meni. Minulla on täällä Hyrsylän mutkassakin Viipuri-huone, Samulin sanoo ja hänen silmänsä kostuvat.
Pommitukset jatkuivat Helsingissä – "Se oli hirveää"
Helsingissä pommitukset jatkuivat. Suviot asuivat Agricolankadun ja Porthaninkadun kulmassa. Talo sai osuman kolmesti.
Samulinin äiti ei yleensä lähtenyt pommisuojaan. Hän katsoi, että pommisuojassa kellarissa hautautuu varmasti, jos talo romahtaa. Se hirvitti tytärtä.
Erityisesti kymmenen päivän välein toistuneet suurpommitukset helmikuussa 1944 jäivät Samulinin mieleen.
– Stalinhan oli antanut määräyksen, että koko Helsinki pommitetaan maan tasalle. Se oli hirveää.
Helsingissä Samulinin äiti oli ottanut yhteyttä Lotta Svärd -järjestön johtajaan Fanni Luukkoseen. Tämä otti äidin töihin lottatoimistolle konttoristiksi. Samulin kulki tuttuun tapaan äitinsä mukana ja auttoi häntä toimistotöissä.
Myöhemmin äiti siirtyi töihin Suojeluskuntatalolle tytär mukanaan.
– Olin tavallaan äidin turva.
Sille on selitys. Viikkoa ennen kuin isä kaatui, tämä oli käynyt tapaamassa perhettään.
– Kuulin sattumalta isän sanovan äidille, että jos minulle tapahtuu jotakin, niin onhan sinulla Aira. Isä ei olisi sanonut sitä minulle, sellaista vastuuta hän ei olisi minulle jättänyt. Otin sen todella vakavasti. Sen takia olin koko ajan äidin rinnalla.
Vihollisen kanssa tanssiminen epäilytti
Varsinainen lotta Samulinista tuli 17-vuotiaana. Rintamalle hän oli liian nuori, mutta hän pääsi töihin Päämajan lääkintäosastolle, jossa viihtyi hyvin.
Lottana Samulin esiintyi myös aseveli-illoissa ja erilaisissa tilaisuuksissa.
Hän muistaa hyvin, kuinka häntä sodan päätyttyä pyydettiin opettamaan tanssia Neuvostoliiton valvontakomission päällikölle, kenraalieversti Andrei Ždanoville. Hän oli Helsingissä vihattu mies.
Ajatus tuntui Samulinista vastenmieliseltä. Ettäkö hän tanssisi vihollisen kanssa! Erityisen kipeältä tilanne tuntui siksi, että hänen isänsä oli kaatunut venäläisen tarkka-ampujan luoteihin.
Sotilaan tyttärenä Samulin ajatteli kuitenkin, ettei se ollut Ždanovin, tarkka-ampujan tai kenenkään yksittäisen ihmisen syy. He noudattivat käskyjä.
– Jos isä olisi ollut samassa tilanteessa tarkka-ampujana, olisi isäkin ampunut. Silläkin sotilaalla olisi saattanut olla lapsia.
Tanssimisesta puhuminen saa Samulin innostumaan. Kerran hän esiintyi Tilkan sotavammasairaalassa. Sokeat kuuntelivat ja nauttivat, kun Samulin steppasi.
Samulinin kertoo, että lottatyössä kyse oli toimeentulosta. Oli tehtävä työtä, jotta perheen elanto saatiin turvattua.
"Jos pelkää, menee toimintakyky"
Samulinin mukaan pelko ei auttanut sodassa mitään.
– Jos pelkää, menee toimintakyky. Kun on esimerkiksi rintamalta hakemassa isän ruumista, sotatila on päällä eikä aio lähteä ennen kuin ruumis on saatu pois, siinä eivät pelko ja itku auta.
Samulin liikuttuu, kun hän ajattelee sotaan lähetettyjä nuoria poikia.
– He eivät kyseenalaistaneet. He menivät ja tottelivat henkensä kaupalla, kun käskettiin. Me emme olisi selvinneet sodasta ilman ankaraa kotikasvatusta. Oli toteltava esimiehiä, vanhempia, määräyksiä.
Samaa kuuliaisuutta hän noudatti itse lapsena ja lottana.
Sotaan vietiin maataloista kaikki, mikä vain irti lähti. Samulin muistuttaa, että sodassa koki kovan kohtalon myös suuri joukko suomenhevosia ja sotakoiria.
Koska suomenhevosella liikkeellä ollut sotilas pelasti Suvioiden perheen viime tingassa, on eläimistä tullut Samulinille tärkeitä.
Samulin kertoo, että hänen lapsuudenkodistaan pelastamiensa kuvien joukossa on kuva heidän kahdesta sotakoirastaan.
– Poju ja Orpo. Molemmat kaatuivat sodassa.
Sodan varjot seurasivat Samulinia pitkään
Samulin on koonnut lottaesineistöä Hyrsylän mutkaan. Hän haluaa esitellä huoneen, jonne on ostanut muun muassa kaksi lottapukua.
Lottajärjestö jouduttiin lakkauttamaan vuonna 1944 Moskovan välirauhansopimuksen nojalla. Järjestön lakkauttamista hän pitää vieläkin valtavana vääryytenä.
– Olen jatkanut äitini lottatyötä tähän päivään saakka.
Sodalla on pitkät jäljet. Samulin koki, ettei sodasta voinut puhua ennen kuin Neuvostoliitto hajosi.
– 90-luvulle asti ajattelin, että on parempi, kun en kerro, että olen karjalainen ja sotaorpo, ettei vain ajateltaisi, että minulla on vihamielisyyttä naapuria kohtaan. Että jos tilanne muuttuu, ne saattaisivat napata minut kuulusteluun ja se on kymmenen vuotta ja Siperia.
Ei sodankaan jälkeen ole aina helppoa ollut, mutta mitään sitä kauheampaa hän ei ole kokenut.
– Korona tietysti tuli aika yllättäen. Se kertoo vain siitä, että mitä tahansa voi maailmassa tapahtua. Onneksi meillä on kuitenkin ruokaa eikä meidän tarvitse jättää kotia tai mennä pommisuojiin yöksi, hän vertaa.
Haastattelu on päättymässä. Mutta se tärkein vielä. Nyt mennään katsomaan ne valokuvat, jotka 12-vuotias Aira Suvio pelasti.
Lisää aiheesta:
Vuoden Lotta Aira Samulin: Korona on sodankäyntiä kodin lämmössä
Teeman Elävä arkisto: Uskomaton Aira Samulin 90 vuotta
* Mitä sotamuistoja itsenäisyyspäivä tuo mieleesi? Mitä muita ajatuksia Aira Samulinin muistot herättävät? Voit keskustella aiheesta 4.12.2020 kello 23 saakka.