Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Viitasaaren Lennätin sai valtakunnallista tunnustusta kilpailukyvyn edistämisestä

Viitasaarella toimiva Osaamiskeskus Lennätin on saanut kunniamaininnan Vuoden työympäristöteko -kilpailussa.

Työntekijöitä työn touhussa Lennättimessä.
Lennättimen toiminta alkoi Viitasaarella toissa vuonna kokeiluna. Kuva: Petri Aaltonen / Yle
  • Virpi Kotilainen

Vuoden työympäristöteko -kilpailun järjestäjät, kiinteistöalan järjestö RAKLI ja toimitilajohtamisen yhdistys FIFMA, kiittelevät palkitsemisperusteluissaan Lennätintä paikallisuuden ja kilpailukyvyn edistämisestä.

– Korona-ajan valonpilkahdus, josta huokuu paikallisuuden rakentaminen ja maaseudun vetovoimaisuuden lisääminen. Tilasta välittyy myös mahtava tunnelma ja se tuntuu ikään kuin aikuisten nuorisotalolta, kilpailun tuomaristo luonnehti Lennätintä.

Kaupunki avasi etätyötilaksi soveltuvan Lennättimen Viitasaaren keskustassa tyhjillään olleeseen liiketilaan toissa vuonna. Tarkoituksena oli kokeilla matalan kynnyksen tilojen toimivuutta.

Lennätin on avoinna arkipäivisin, ja tiloja voi käyttää maksutta. Sitä on hyödynnetty myös kokous- ja koulutustarkoituksiin.

Keski-Suomen liiton myöntämän EAKR-rahoituksen turvin Lennättimestä on viime vuoden aikana kehitetty osaamiskeskusta, ja sen toiminta on monipuolistunut.

Viitasaaren kaupunki kertoo omassa tiedotteessaan, että etätyötila on osaltaan mahdollistanut paikkakunnalle muuttoa.

Lennättimen EU-rahoitus päättyy ensi keväänä, mutta kaupunki suunnittelee toiminnalle jatkoa. Viitasaari kertoo, että etätyötilasta halutaan tehdä entistä paremmin digitalisaation kasvua tukeva digikeskus.