Suurnautseri Fiinu on hyvä esimerkki siitä mihin kaikkeen koiran hajuaistista voi olla. Kajaanilaisen Ville Heikkisen omistama Fiinu on koulutettu tunnistamaan syöpää aiheuttavia PAH-yhdisteitä rakennuksista.
– Kun selvitetään iäkkäiden rakennusten materiaaleja työturvallisuuden ja jätehuollon takia, saadaan nopeasti ennakkotietoa siitä, onko rakenteissa mahdollisesti haitta-aineita, Heikkinen kertoo.
Heikkinen sanoo, että koiran hajuaisti on teknisiä laitteita käytännöllisempi apuväline, sillä koira pystyy myös paikantamaan PAH yhdisteiden lähteen, mihin tekniset laitteet eivät pysty.
Fiinu on tiettävästi maailman ainut PAH-yhdisteitä nenällään löytävä koira, ja keikkaa sillä on ympäri maata.
– Joudutaan aika laajasti Fiinun kanssa liikkumaan.
Myös kajaanilaista parsonrussellinterrieriä Selmaa koulutetaan samaan työhön, mutta sen opetus on vielä kesken.
Eläintieteen dosentti Katriina Tiira on vaikuttunut koirien hajuaistista. Hän sanoo, että koiran hajuaisti on 10 000 – 100 000 kertaa parempi kuin ihmisen. Sille myös keksitään koko ajan uutta käyttöä, esimerkiksi koronan tunnistamisessa.
– Koiran hajuaisti on ihan ylivoimainen.
Tiira kertoo, että Suomi ei ole koronakoirien suhteen ainut. Niitä on ympäri maailmaa, esimerkiksi Suomessa ja Libanonissa ainakin koiria käytetään lentokentällä koronan paikallistamiseen.
Koiria ja hajuaistia hyödynnetään myös muun muassa homeen etsimisessä asunnoista, ja esimerkiksi osa poliisikoirista pystyy etsimään epäillyltä tuhopolttopaikalta merkkejä palavista nesteistä.
Koira oppii uudet hajut nopeasti
Ville Heikkisestä hajun opettaminen koiralle ei vie kauaa: puhutaan kuukausista tai jopa viikoista, oppiminen riippuu koirasta. Suurin työ on opettaa kaikki muu. Haastavin kohta on etsintätyön, yhteistyön ja työskentely-ympäristön opettelu koiran kanssa.
– Koulutuksessa pitää oppia lukemaan yksilöä, koska jokainen koira on yksilö ja siksi vähän erilainen, Heikkkinen summaa.
Koiran vireystilassa on eroja. Ohjaajan tehtävä on haistella tilanteita hihnan toisesta päästä. Ville Heikkinen on tarkka siitä, milloin treenaa Fiinun kanssa.
– Jos näyttää, että ei ole hyvä päivä treenata, niin laitetaan pillit pussiin ja kokeillaan toisena päivänä. Koiralla on hyvä motivaatio, kun se osataan rakentaa oikein.
Palkkaa Fiinu saa ruoan ja leikin muodossa. Leikki motivoi koiraa eniten, Heikkinen kertoo.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun 2.12. kello 23:een saakka!