Käräjäoikeus on vetäytynyt pohtimaan, pitääkö rikollisryhmä United Brotherhood lakkauttaa.
Osapuolet lausuivat perjantaina viimeiset sanansa rikollisryhmä United Brotherhoodin lakkauttamisoikeudenkäynnissä Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Lakkauttamista vaativat viranomaiset katsovat, ettei ryhmän lainvastaisuudesta ja rikollisesta tarkoituksesta jää epäselvyyttä.
Poliisihallitusta oikeudenkäynnissä edustava Pekka-Matias Väisänen sanoi kantajan loppulausunnossa, ettei UB:n omalla lakkautusilmoituksella ole merkitystä. Hänen mukaansa tammikuussa annettu ilmoitus juuri ennen kanteen käsittelyn alkamista oli tarkoitushakuinen eikä tosiasiallisesta lakkaamisesta ole näyttöä. Väisänen sanoi, että UB:n jäsenten saamat rikostuomiot osoittavat, että ryhmän toiminta on olennaisesti lainvastaista.
Toinen kantajista, erikoissyyttäjä Anna-Riikka Ruuth vetosi myös siihen, että UB on aiemmin oikeuden päätöksellä todettu järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi. Hän myös huomautti, että se on aikanaan syntynyt kolmen rikollisryhmän yhdistymisestä.
Ruuth sanoi, että ryhmässä vallitsee selvä hierarkia ja käskyvaltasuhteet. Jäsenillä on velvollisuus noudattaa sääntöjä, ja heitä voidaan myös velvoittaa rikosten tekemiseen.
– UB:n aseellinen varustautuminen on varsin vankkaa, ja se yksin riittäisi yhdistyslain mukaiseksi lakkauttamisperusteeksi, Ruuth sanoi.
Ruuth vetosi myös UB:n toimintaan vankiloissa. Aiemmin kuullun asiantuntijan mukaan UB harjoittaa vankiloissa huumekauppaa ja on lisäksi painostanut, uhannut ja pahoinpidellyt vartijoita. Vankiloissa pelkkä UB:n punamusta väriyhdistelmä riittää Ruuthin mukaan pelotteeksi ja muiden vankien alistamiseen.
Vastaaja: Enintään varoitus
Kanteen vastaaja, UB:n johtajana pidetty Tero Holopainen vastustaa lakkauttamisvaatimusta ja vaatii käräjäoikeutta hylkäämään sen. Holopainen kiistää, että ryhmän toiminnan tarkoitus olisi rikollinen ja vetoaa muun muassa siihen, että toiminta on jo lakannut.
– Väitetty toiminta ei ole jatkunut, ja kantajilta puuttuu tässä asiassa oikeussuojan tarve. Tästä syystä kanne tulee hylätä, sanoi Ilkka Ukkonen, Holopaisen oikeusavustaja.
Ukkosen mukaan asiassa ei ole näytetty että toimintaa olisi lakkauttamisilmoituksen jälkeen ollut. Hänen mukaansa keskusrikospoliisin (KRP) asiantuntija ei pystynyt esittämään todisteita näkemykselleen, että toiminta jatkuu yhä. Hän lisäsi, että vastaajapuolen on käytännössä vaikeaa todistaa, että toiminta on lakannut.
Holopainen lisäksi kiistää olevansa UB:n johtaja tai sen toiminnasta vastaava henkilö. Holopainen sanoo "eläköityneensä" ryhmän toiminnasta vuoden 2018 jälkeen. Lisäksi hän on ollut vankilassa, mikä Ukkosen mukaan hankaloittaisi ryhmän johtamista.
Ukkonen sanoi lisäksi, että jos oikeus päätyisi hyväksymään kantajien kanteen, lakkauttamisen sijaan seuraus pitäisi olla varoitus.
Lakkauttamisoikeudenkäynti päättyi perjantaina. UB:lle ja määrätty väliaikainen toimintakielto pysyi voimassa. Tuomio annetaan helmikuun 15. päivänä.