Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Tallikaverinsa peitonnut Sebastian Vettel toivoo Ferrarilta juonikkuutta rengasvalinnoissa: "On avainasia, miten onnistumme"

Sebastian Vettelin mukaan rengastaktiikka vaikuttaa paljon Ferrarin tulokseen lauantaina.

Sebastian Vettel
Sebastian Vettel uskoo, että Ferrarilla on mahdollisuus pisteille sunnuntain kilpailussa. Kuva: Getty Image
  • Simo Arkko

Ferrarin ja tallista tämän kauden jälkeen siirtyvän Aston Martinille Sebastian Vettelin vauhti on ollut kadoksissa, vaikka saksalainen olikin lauantaina Charles Leclerciä nopeampi Bahrainin GP:n aika-ajoissa.

Ferrarin kokonaistulos oli silti vaisu, sillä Vettel jäi jo 11:nnen kerran peräkkäin ulos viimeisestä osiosta. Tulokseksi jäi yhdestoista lähtöruutu.

– Se oli erittäin kovaa ja tiukkaa, Vettel sanoi Autosportin mukaan.

– Kaiken kaikkiaan tämä tulos oli mielestäni enemmän tai vähemmän sellainen, mihin kuulumme tänä viikonloppuna. Huomenna on kilpailu ja silloin ei ole kyse yhdestä kierroksesta, joten katsotaan, mitä voimme tehdä.

Kuljettajilla on ollut koko Bahrainin viikonlopun aikana vaikeuksia renkaiden kanssa. Vettel sanoikin, että sunnuntain kilpailu on Ferrarille iso "rengastaistelu". Vettelin mukaan Ferrarin yltäminen pisteille riippuu pitkälti siitä, miten talli onnistuu rengasstrategiassa.

– Rata on todella karhea ja todella kova renkaille. On avainasia, miten onnistumme siinä huomenna. Jos olemme juonikkaita kuin ketut, meillä on hyvät mahdollisuudet. Jos emme, kisasta tulee pitkä.

– Uskon silti, että meillä on huomenna mahdollisuus pisteille.

Vettelin taakse sijalle 12 jäänyt tallikaveri Leclerc muistutti niin ikään, että Ferrari voi vaikuttaa huomiseen kilpailuun rengasvalinnoillaan.

– En tiedä, kuinka paljon voimme hyötyä siitä, sillä olen melko varma, että mediumeilla aloittaminen kymmenen parhaan joukosta ei ole kovin huono asia, Leclerc totesi.

Lue myös:

Valtteri Bottas hämmentyi erostaan Lewis Hamiltoniin: "Tuntui, että sain kaiken irti"

Valtteri Bottas avaa syitä MM-taiston hurjalle piste-erolle – Lewis Hamilton samoilla linjoilla

Lewis Hamilton ajoi selvällä erolla paalupaikalle, Valtteri Bottaksen vauhti ei riittänyt – Yle seurasi Bahrainin aika-ajoja hetki hetkeltä

Takasiipiongelmasta kärsinyt Max Verstappen nopein viimeisissä harjoituksissa