Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Australia raivostui Kiinalle sotilasväkivaltaa esittävän väärennetyn kuvan levittämisestä – kiistan taustalla kauppasuhteiden viileneminen

Kiinan ja Australian välit ovat huonontuneet jo pitkään. Aiemmat riidat koskevat 5G-verkkoja ja Australian vaatimusta selvittää koronaviruksen leviämisen syitä.

Kuva Twitteristä.
Yle on sumentanut lapsen kasvot Kiinan ulkoministeriön Twitterissä jakamasta kuvasta. Kuva: Twitter
  • Pirkko Pöntinen

Australian ja Kiinan suhteet painuivat syvimpään kuiluun, kun Twitter-tilit avattiin maanantai-aamuna.

Kaikkien nähtävillä oli julma kuva, jonka Kiinan ulkoministeriö väittää esittävän australialaista sotilasta Afganistanissa.

Kuvassa Australian sotilasunivormuun pukeutunut, virnuileva mies pitää veistä huputetun pikkulapsen kaulalla. Kuvan rekvisiittana on muun muassa Australian lippu. Kuvateksti irvailee, kuinka "sotilas" rauhoittelee lasta lupaamalla rauhaa.

Kuva on digitaalisesti koottu. Esimerkiksi lipun alle on järjestelty ihmisvartaloita kuvaavia hahmoja.

"Kiinan pyydettävä anteeksi iljettävää viestiä"

Australian pääministeri Scott Morrison vaati heti Kiinaa poistamaan vastenmielisen julkaisun ja pyytämään tekoaan anteeksi.

Australian pääministeri Scott Morrison
Australian pääministeri Scott Morrison vaatii niin Kiinaa kuin Twitteriäkin poistamaan väärennetyn kuvan. Kuva: Kyoshi Ota / EPA

– Kiinan ulkoministeriön viesti on täysin moraaliton, jyrähti Morrison heti maanantaina järjestämässään tiedotustilaisuudessa.

Hänen mukaansa valheellinen viesti loukkaa kaikkia australialaisia ja myös sotilastehtävissä palvelevia.

Kiinan sisällä Twitterin käyttö on estetty, mutta Kiinan viranomaiset käyttävät sitä omiin propagandatarkoituksiinsa ja suhteissaan muuhun maailmaan.

Kiina käytti tilaisuuden hyväkseen

Kiinan ulkoministeriö iski Australiaan herkällä hetkellä, sillä siellä valmistui vasta pari viikkoa sitten laaja selvitys Afganistanissa palvelleiden sotilaiden toimista.

Neljä vuotta kestänyt tutkinta paljasti, että Australian erikoisjoukkojen sotilaat olivat vuosina 2005–2016 surmanneet 39 afganistanilaista siviiliä muissa kuin taistelutilanteissa. Selvityksen mukaan ainakin osa teoista voi täyttää sotarikoksen tunnusmerkit.

Kiinan ulkoministeriöstä neuvottiinkin maanantain aikana Australiaa pyytämään sotilaiden tekoja Afganistanilta anteeksi.

Kiina itse suhtautuu äärimmäisen herkästi kaikkiin ulkopuolisiin kommentteihin, jotka koskevat sen toimia esimerkiksi omia kansalaisiaan vastaan.

Suhteet heikentyneet vuosikausia

Kiina ei kuitenkaan ole varsinaisesti huolestunut Afganistanin ihmisoikeuksista, vaan purkaa kiukkuaan siitä, että kauppa Australian kanssa vähenee.

Kiina on Australian suurin kauppakumppani, mutta liiketoimet ovat alkaneet takkuilla pahoin.

Australia torjui jo kaksi vuotta sitten kiinalaisen Huawein 5G-teknologian pääsyn markkinoilleen. Tämän jälkeen suhteisiin on tullut kauppasodan piirteitä, erilaisia tulleja ja tuontirajoituksia, jotka koskevat niin viinejä kuin viljaakin.

Maiden tärkeimmän kauppatavaran, australialaisen rautamalmin, vientiin rajoitukset eivät ole vielä osuneet. Australia vie vuosittain Kiinaan rautamalmia yli 50 miljardin euron arvosta.

Lisää kitkaa on syntynyt koronapandemiasta. Australia on jo kuukausia vaatinut kansainvälistä tutkimusta siitä, kuinka koronavirus sai alkunsa ja pääsi alkuvuonna leviämään Wuhanista Kiinasta.

Lue lisää:

Australia veti viimeisetkin uutiskirjeenvaihtajansa Kiinasta - aiemmin Kiina pidätti uutisankkurin, jota voi uhata jopa kidutus

Australian tiedustelupalvelu tutkii: Yrittikö Kiina ujuttaa vakoojan maan parlamenttiin?