Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Francis Ford Coppola vierailee Helsingissä joulukuussa. Coppola on Suomessa Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (Kavi) ja Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen vieraana 8.–12. joulukuuta.
81-vuotias Coppola on yksi tunnetuimmista yhdysvaltalaisista elokuvantekijöistä. Hänet tunnetaan erityisesti Kummisetä-trilogiasta.
– Tässä luodaan arvokkaita kontakteja Kalifornian elokuvamaailman ja Suomen elokuvamaailman välille, sanoo Kavin erikoistutkija Antti Alanen tulevasta vierailusta.
Coppola työskentelee vierailullaan Aalto-yliopiston elokuvaopiskelijoiden kanssa. Alasen mukaan ohjelmassa on Coppolan itsensä sekä opiskelijoiden elokuvien analysointia. Ohjelma järjestetään webinaari-muotoisena. Opiskelijat suunnittelevat tapahtuman sisällön ja vetävät keskustelut pääosin verkon kautta.
Vierailunsa aikana Coppola pitää lauantaina 12. joulukuuta Kino Reginassa keskustelutilaisuuden, johon ei koronarajoitusten vuoksi oteta yleisöä.
Alasen mukaan vierailua on suunniteltu jo pitkään. Sen ohjelmassa huomioidaan viranomaisten antamat koronavirusta koskevat ohjeet ja määräykset.
– Tätä on valmisteltu jo neljän kuukauden ajan Rajavartiolaitoksen kanssa, Alanen sanoo.