Koronapandemia sai Johannes Hösflot Kläbon vetäytymään maailmancup-mittelöistä.
– Olen tuntenut näin jo jonkin aikaa. Se alkoi viime kaudella maailmancupin päätöskisojen aikaan. Epävarmuus lisääntyi entisestään Rukalla. Tilanne näytti turvallisemmalta ennen lähtöämme Suomeen. Mielestäni hiihto ja kilpailut ovat nyt vähemmän tärkeitä asioita maailmaa kurittavan pandemian rinnalla, Kläbo kertoi.
Myöhemmin maanantaina Norjan hiihtotähdistä Emil Iversen ilmoitti jättävänsä joulukuun maailmancupin kilpailut väliin samasta syystä kuin Kläbo. Iversen aikoo olla poissa myös Tour de Ski -kiertueelta.
Rukan maailmancup-avauksessa Kläbo voitti väliaikalähdöllä hiihdetyn 15 kilometrin kisan sekä takaa-ajon ja oli toinen sprintissä. Iversen oli sprintissä kolmas, 15 kilometrillä neljäs ja takaa-ajossa kolmas.
Maailmancupin on tarkoitus jatkua Davosissa 12.-13. joulukuuta. Dresdenissä sivakoidaan 19.-20. joulukuuta.