Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Pikkujoulukauden peruuntuminen iskee lujaa Etelä-Savon ravintoloihin

Pikkujoulukausi on ravintola-alalle merkittävä sesonki.

Olutravintola Kukko
Ravintola-ala on arvostellut viranomaisia sekavasta viestinnästä koronaepidemian yhteydessä. Kuva: Antti Ullakko / Yle
  • Tuukka Lukinmaa

Pikkujoulukausi on käytännössä peruttu koronan vuoksi, harmittelee 24:ää ravintolaa Etelä-Savossa pyörittävän Osuuskauppa Suur-Savon toimialajohtaja Kai Nurmi.

Nurmen mukaan Etelä-Savoa koskevat nykyiset koronarajoitukset eivät sinänsä estäisi pikkujoulujen järjestämistä ravintoloissa, koska esimerkiksi 20 hengen kokoontumisrajoitus koskee julkisia tiloja, jollaisia ravintolat eivät ole.

– Ainoa rajoitus on se, että asiakkaalle pitää olla istumapaikka ja anniskelu pitää lopettaa keskiyöllä, Nurmi sanoo.

Lisäksi ravintoloiden, joilla alkoholin anniskelu on päätoimiala, pitää sulkea ovensa kello yhdeltä yöllä. Muiden ravintoloiden aukioloa ei rajoiteta.

"Yt-neuvottelut menossa"

Rajoituksia vähemmän sitovia suosituksia on kuitenkin annettu esimerkiksi Mikkelissä, jossa yksityistilaisuuksien järjestämistä neuvotaan välttämään kokonaan lähiviikkojen ajan.

Yritykset ja muut perinteisesti pikkujouluja järjestävät tahot ovatkin oma-aloitteisesti laittaneet juhlasuunnitelmansa tältä vuodelta hyllylle.

– Alan tilanne on todella huono. Meillä on nytkin yt-neuvottelut menossa. Pikkujoulu on merkittävä sesonki, jonka tulovirralla on yleensä menty hiljaisen alkuvuoden yli, Nurmi sanoo.

Nurmi korostaa, että ei sinänsä kritisoi sitä, että epidemiatilanteessa on ryhdytty rajoitustoimiin, mutta viestintä on hänen mielestään ollut sekavaa.

– Esimerkiksi kokoontumisrajoitusten yhteydessä pitäisi tehdä ero ravintoloiden ja julkisten tilojen välillä, Nurmi sanoo.

Nurmi arvioi, että kevät tulee vielä olemaan hankalaa aikaa, mutta koronarokotusten päästessä vähitellen vauhtiin tilanne toivon mukaan helpottaa.