Linnan juhlien kautta aikain sykähdyttävin asu on muusikko Jenni Vartiaisen iltapuku vuodelta 2011, sanovat Ylen lukijat.
Vartiaisen oranssi silkkisatiiniasu sai sunnuntaina käydyssä pukuäänestyksessä 2 244 ääntä eli 19,5 prosenttia kaikista annetuista äänistä.
Puku on tunnetun muotisuunnittelijan Katri Niskasen käsialaa. Se on menestynyt äänestyksissä ennenkin: veistoksellinen asu on myös Iltalehden tänään sunnuntaina julkaistun äänestyksen ykkönen.
Toiselle sijalle Ylen pukuäänestyksessä kiri presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio viimevuotisella puvullaan. Sitä äänesti 1 047 ihmistä, noin yhdeksän prosenttia äänestäneistä.
Haukion asu on Sari Nordströmin suunnittelema. Haukio pukeutui siihen myös vuoden 2015 Linnan juhlissa, mutta asua uudistettiin hiukan viime vuoden tilaisuuteen.
Asu oli viime vuonna Ylen silloisessa pukuäänestyksessä lukijoiden suosikki.
Kolmanneksi lukijat äänestivät tällä kertaa tšekkiläisen Jitka Nováčkován puvun, niin ikään viime vuodelta. Nováčková keräsi kaikkiaan 831 ääntä eli runsaat seitsemän prosenttia äänistä.
Nováčková on Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteenin Tim Sparvin puoliso. Asu oli hankittu Prahasta.
Ylen viimevuotisessa äänestyksessä asu tuli toiseksi.
Kaikkien aikojen neljänneksi sykähdyttävin asu on Ylen äänestyksen mukaan nähty muusikko Anna Puun yllä.
Puu saapui Linnan juhliin Teemu Muurimäen suunnittelemassa iltapuvussa vuonna 2018. Asua äänesti 707 ihmistä, hieman yli kuusi prosenttia äänestäneistä.
Viidenneksi mieleenpainunein asu Linnassa on nähty edesmenneellä muusikolla Juice Leskisellä.
Leskinen venytti etikettiä vuonna 1986 ja sitoi kravatin otsalleen. Ääniä ropisi Ylen pukuäänestyksessä yhteensä 495, runsaat neljä prosenttia kaikista äänistä.
Kuudennella sijalla ja vain kahden äänen päässä Leskisestä oli tekstiilitaiteilija Vuokko Nurmesniemi. Hänet nähtiin itsenäisyyspäivän vastaanotolla vuonna 1980 itse suunnittelemassaan asussa.
Ääniä Nurmesniemi sai 493 eli hiukan yli neljä prosenttia.
Ylen äänestyksessä seitsemänneksi äänestettiin kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen.
Pelkonen on perinteisesti ollut Linnan seuratuimpia pukeutujia. Tämä Teemu Muurimäen luomus vuodelta 2014 keräsi pukuäänestyksessä 442 ääntä.
Kahdeksanneksi ikimuistoisin asu Linnan juhlissa on Ylen lukijoiden mielestä oopperalaulaja Mari Palon asu 20 vuoden takaa eli vuodelta 2000.
Hevosaiheinen puku on Marcus Rotkirchin käsialaa. Sitä äänesti 436 ihmistä, liki neljä prosenttia kaikista äänestäneistä.
Lue seuraavaksi:
Housupukuja, maailmanluokan trendejä ja pillerihattu – Linnan juhlien asuvalintoja kautta aikojen