Mats Strandbergiä luonnehditaan nyky-Ruotsin kuumimmaksi kauhukirjailijaksi, Jenny Jägerfeld taas on psykologi ja kirjailija, joka on kotimaassaan saanut palkintoja muun muassa lasten- ja nuortenkirjoistaan.
He ovat tunteneet toisensa vuodesta 2006 lähtien, jolloin kumpikin debytoi kirjailijana. Ensimmäinen yhteisprojekti syntyi kuitenkin vasta nyt, ja vieläpä varsin erikoisen teeman ympärille.
– Kävimme Jennyn kanssa katsomassa Frankenstein-aiheisen näytelmän, ja menimme sen jälkeen viinilasilliselle. Puhuimme siitä, että Frankenstein on oikeastan perhedraama, ja koska Victor Frankenstein ei ottanut vastuuta luomastaan hirviöstä, hän menettii perheensä. Vitsailimme, että tässähän olisi tarvittu perheterapeuttia. Katsoimme toisiamme ja totesimme, että tämähän on itse asiassa hyvä idea, Mats Strandberg muistelee puhelinhaastattelussa kotonaan Tukholmassa.
Terapoinnin kohteeksi valikoitui nippu parinsadan vuoden takaisia kauhuklassikoita päähenkilöineen: Mary Shelleyn Frankenstein, Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva, Robert Louis Stevensonin Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde sekä Sheridan Le Fanun vähemmän tunnettu vampyyritarina Carmilla. Klassikot rakentuvat pitkälti viktoriaanisen ajan Englannin ja sen ahtaiden, kieltoja pursuavien normien ympärille.
–Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde on tuttu jopa sellaisille ihmisille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet. He tietävät konseptin henkilöstä, jolla on toinen, pimeä persoonallisuus, joka tulee toisinaan esille, Strandberg jatkaa.
Viktoriaaninen aika tukahdutti tunteet
Koska Jenny Jägerfeld työskentelee psykologina oikeassakin elämässä, Frankenstein terapiassa -kirjan (Like, 2020) sessioista tuli hyvin autenttisia.
– Voisin sanoa täsmälleen samoja asioita omassa terapiaistunnossani kuin kirjassa, joskaan minulla ei luonnollisestikaan ole asiakkainani hirviöitä, hän sanoo niin ikään puhelimitse Ylelle.
Jägerfeldin mukaan hirviöt kertovat terapeutille koko ajan “outoja juttuja”, mutta oleellista on, että terapeutti reagoi niihin kirjassa ammattimaisesti.
– Jos oikeassa istunnossa asiakas vaikkapa sanoo, että isäni on ilkeä, pitää minun esittää jatkokysymyksiä: onko isäsi lyönyt sinua, onko hän ilkeä sinua kohtaan verbaalisesti, vai onko kyse tunteesta – että sinusta vain tuntuu siltä.
Oikeista terapiaistunnoista kirja kuitenkin poikkeaa yhdellä selvällä tavalla.
– Tavallisesti kaikki oleellinen asia ei ehkä tule esille ensimmäisen tai toisen session aikana, kuten kirjassa tapahtuu. Useimmiten asiakas haluaa kertoa aluksi jotakin vaikkapa työstään, eikä paljasta heti syvimpiä salaisuuksiaan. Luottamuksen hakeminen terapeuttia kohtaan tuntuu asiakkaan kannalta turvallisemmalta. Kirjassa taas olemme joutuneet tiivistämään prosessia, jottei lukijan aika kävisi pitkäksi.
Ammatillisessa mielessä Jenny Jägerfeld kokee kirjan kiinnostavimmaksi hahmoksi naisvampyyri Carmillan, joka viettelee nuoren Lauran.
– Häntä voisi luonnehtia psykopaatiksi, ja psykopaattia on haasteellista terapoida. Carmilla on itsekeskeinen hahmo, joka käyttää muita ihmisiä hyväkseen saavuttaakseen päämääränsä.
Toinen kiintoisa hahmo on tohtori Jekyll.
– Viktoriaanisena aikana yhteiskuntaan sopimattomat tunteet, kuten seksuaalinen himo ja viha, piti piilottaa. Ja edelleen meillä kaikilla on asioita ja tunteita, joita tukahdutamme ja piilottelemme. Monissa Jekyllin häpeämissä asioissa ei ollut mitään väärää. Voisi kysyä, että oletko se sinä, joka jotakin asiaa häpeää, vai onko se joku muu.
Vampirismi kielii lesborakkaudesta
Frankenstein terapiassa -kirjassa hirviöiden kohdalla esiin nousee usein seksuaalinen pohjavire. Viktoriaanisen häveliäisyyden takia seksuaalisuudesta ja seksiakteista voi alkuperäisteoksissa lukea rivien välistä.
Esimerkiksi Carmillassa vampirismia hyödynnetään seksin metaforana, ja kyseessä on selvästi kahden naisen, Carmillan ja Lauran välinen lesbosuhde. Kun Carmilla esimerkiksi puraisee Lauraa, tämä saa väristyksiä ja pyörtyy. Lauran tunne on euforinen, ei suinkaan kauhuntäyteinen.
Tohtori Jekyllissä ja Mr. Hydessä taas kerrotaan, kuinka ihmiset ovat nähneet Hyden menevän Jekyllin makuuhuoneeseen myöhään yöllä.
– Kyse ei ole pelkästään minun ja Matsin likaisesta mielikuvituksesta, Jenny Jägerfeld naurahtaa.
– Dorian Gray ei esimerkiksi sano suoraan, että hän meni ihmisten kanssa kotiinsa harrastamaan seksiä, mutta rivien välistä voi lukea, että hänellä oli seksisuhteita sekä miesten että naisten kanssa.
Viktoriaanisen maailman häveliäisyys lukuisine tabuineen tuntuu nykyihmisestä kaukaiselta, mutta Mats Strandberg löytää ajanjaksosta yhteneväisyyksiä myös nykyaikaan.
– Viktoriaanisen ajan Englanti voi tuntua lähestulkoon vastakohdalta meidän aikakaudellemme, mutta tuolloin yhteiskunta oli mullistumassa – sääntöjä hylättiin ja uskonto kadotti merkitystään. Uusien tieteellisten löytöjen ja keksintöjen takia aiempia totuuksia kyseenalaistettiin, ja esimerkiksi Frankenstein viittaa pelkoon siitä, että tiede menee aivan liian pitkälle, eikä ihminen saisi leikkiä jumalaa, Strandberg pohtii.
Vastaava tieteellistekninen mullistus leimaa myös nykyhetkeä.
– Nykyisin ihmiset pelkäävät tekoälyä ja geenimanipulaatiota tai sitä, mitä tapahtuu perinteiselle perhekäsitykselle. Meiltä löytyy samankaltaisia pelkoja kuin viktoriaanisenakin aikana.
Kauhuklassikoiden ajattomuus pätee myös yksilötasolla, muun muassa tiedemies Victor Frankensteinin kohdalla.
– On paljon ihmisiä, jotka tekevät liikaa töitä ja jotka palavat loppuun. Samoin kävi myös Victor Frankensteinille.
Kauhuun suhtaudutaan Ruotsissa ristiriitaisesti
Mats Strandberg vei ruotsalaisen kauhun aivan uusiin ulottuvuuksiin hyytävällä Risteily-romaanillaan (Färjan, 2015), josta tuli hitti myös maailmalla. Karmivassa kirjassa tuttu ja turvallinen ruotsinlaiva muuttuu verisen bakkanaalin näyttämöksi, jossa uuden ajan turboahdetut draculat eivät armoa tunne tai armoa anna.
– Minusta on hauskaa hyödyntää kirjoissani tällaisia hyvin tavallisia paikkoja. Toisaalta taas vaikkapa ruotsinlaivat suorastaan hohkaavat gotiikkaa: ne lipuvat pimeyden halki valtameren keskellä, ja pienikin virhe voi olla kohtalokas ja tappaa kaikki matkaajat.
Vaikka Strandbergin romaanit ovat olleet arvostelumenestyksiä ja myyneet hyvin, suhtaudutaan kauhugenreen Ruotsissa edelleen vähättelevästi ja ristiriitaisesti.
– Minulta kysellään, että miksi kirjoitat kauhua, eikö maailma jo ole tarpeeksi kauhea paikka. Arvosteluissa voidaan myös todeta, että tämä on niin hyvä kirja, ettei se edes tarvitsisi tuekseen kauhuelementtejä. Ymmärrän, että tällainen on varmaan tarkoitettu kohteliaisuudeksi, mutta kun minä olen kauhukirjailija.
Strandbergin mukaan ruotsalaisen kulttuurikentän klassikoissa viljellään tosiasiassa runsaasti kauhua, mutta asiasta ollaan mieluiten hiljaa.
– Ingmar Bergmanin elokuvista löytyy kauhua, ja Selma Lagerlöf kirjoitti upeita kummitustarinoita. Koska kauhua pidetään Ruotsissa huonona genrenä, tätä ei haluta julkisesti myöntää. Englannissa taas romaanit Frankensteinista ja Draculasta Tohtori Jekyll & Mr. Hydeen ovat oleellinen osa kirjallista kaanonia, ja niitä arvostetaan.
Pieni liikahdus on kuitenkin naapurimaassa jo tapahtunut. Kauhukirjailija John Ajvide Lindqvistin tuotanto on saanut runsaasti näkyvyyttä, ja Strandbergin mukaan kauhu tuntuu nyt olevan Ruotsissa samassa asemassa kuin dekkarit kolme vuosikymmentä sitten.
– Ongelmana lienee se, että monet ihmiset liittävät kauhun pelkästään typeriin teinileffoihin tai Saw-elokuvasarjan kaltaiseen kidutuspornoon.
Tällä hetkellä kauhumaaottelu Ruotsi - Suomi kääntyy jälkimmäisen kirkkaaksi voitoksi.
– Teillä on Suomessa useita kauhuun liittyviä tapahtumia, ja esimerkiksi Night Visions -elokuvafestivaali, Strandberg summaa.
Korjaus 8.12. klo 12: Korjattu De Fanu Le Fanuksi.