Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Suomeen puuhataan uutta kulttuurigaalaa – kulttuurikentän yhdistävälle juhlalle on tarvetta, sanoo järjestäjä

Suorana Ylen TV1-kanavalla televisioitavassa gaalassa palkitaan muun muassa vuoden kulttuuriteko yleisöäänestyksellä.

Kulttuurigaalan logo.
Tampereella vuosina 2021 ja 2022 järjestettävässä Kulttuurigaalassa palkitaan suomalaisia kulttuurin tekijöitä ja -teoksia.
  • Ville Vedenpää

Tampereella järjestetään ensi ja sitä seuraavana vuotena uusi Kulttuurigaala, jossa palkintaan suomalaisia kulttuurin tekijöitä ja -tekoja.

Tarkoituksena on huomioida tekoja, teoksia ja tekijöitä, joissa on jotain uutta, omaperäistä tai tärkeää. Tarkemmat palkintokategoriat paljastetaan myöhemmin. Juhlan huipentaa Vuoden Kulttuuriteko -palkinnon voittajan julkistaminen suorassa lähetyksessä Ylen TV1:ssä. Palkinnon voittajasta päättää yleisö äänestämällä.

Vuoden 2021 Kulttuurigaala järjestetään marraskuun 25. päivänä Tampereen Mediapoliksen tiloissa kutsuvieraille. Vuotta myöhemmin tavoitellaan isompaa yleisöä, kun gaala pidetään uudessa Tampereen areenassa.

Kulttuurigaalan järjestämisestä vastaa Kulttuurigaalayhdistys. Gaalan oikeudenhaltijoihin kuuluvat Ylen lisäksi kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö Kulta ry ja Life Style Invest -yritys.

Yhteistyökumppaneina toimivat myös Tampereen kaupunki ja Veikkaus. Kulttuurialan toimijoista mukaan ovat tässä vaiheessa lähteneet Designmuseo, Serlachius -museot ja Suomen museoliitto.

"Gaala lisää kulttuurin arvostusta"

Kulttuurigaalan on laittanut alulle Mikko Vanni yrityksensä Life Style Investin kautta.

Hänellä on kokemusta gaalojen järjestämisestä. Vanni oli esimerkiksi käynnistämässä Urheilugaalaa vuonna 2008.

Vanni oli myös järjestämässä kolme vuotta sitten Vuosisadan Kulttuurigaalaa, joka oli osa virallista Suomi 100 -ohjelmaa.

Yle uutisoi tuolloin, että Turussa pidettyyn tapahtumaan yritettiin saada osa taiteilijoista esiintymään ilmaiseksi. Myöhemmin gaala ilmoitti maksavansa muusikoille asianmukaiset palkkiot.

Kultalilja-patsas, Kultuurigaalan palkinto
Suomalaisia kulttuurin tekijöitä palkittiin vuonna 2017 Vuosisadan Kulttuurigaalassa Kultailija-patsailla osana Suomi 100 -ohjelmistoa. Kuva: Kulttuurigaala

Mikko Vannin mukaan Kulttuurigaalalle on tilausta, sillä alalla ei ole omaa yhteistä juhlaa. Esimerkiksi musiikkiala pitää vuosittain Emma-gaalan ja elokuva-ala Jussi-gaalan.

– Kulttuurialalla ei ole ollut niin paljon yhteistä ajattelua, vaan se on tullut oman genren kautta.

– Gaala lisää kulttuurin arvostusta sekä kulttuurialojen välistä yhteistyötä. Toivottavasti Kulttuurigaala saa mahdollisimman monen suomalaisen innostumaan kulttuurista ja laajentamaan omaa kulttuurinäkemystään.

Vanni kertoo, että gaalan ohjelmiston suunnittelu on vielä aluillaan, mutta tarkoituksena on tuoda esiin suomalaista kulttuuria mahdollisimman laajasti. Perinteisen gaalan muotoa halutaan myös uudistaa.

– Pyrimme rikkomaan perinteistä gaalakonseptia ilman, että se vie juhlavuutta ja arvoa, mikä gaaloissa on.

Juttua muokattu 8.12. klo 16.30

Lue myös:

Kritiikki viihdealan palkintogaaloja kohtaan kasvaa – kanadalaisartisti The Weeknd syyttää Grammy-palkintokomiteaa korruptiosta

Emma-gaala siirtyy toukokuulle – vuoden artisti korvaa erilliset nais- ja miessarjat

Urheilugaala järjestetään tv-lähetyksenä – yleisötapahtumaa ei järjestetä