Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kaliforniassa asuva, entinen Miss Suomi, Pia Lamberg etsii uusia tulonlähteitä – villasukkabisnes pyörii korona-aikana netissä

Vuonna 2011 Miss Suomeksi valittu Pia Lamberg jätti kruununsa kesken missikauden ja suuntasi Amerikkaan pian sen jälkeen.

Pia Lamberg on pukeutunut avaruuskypärämäiseen koronasuojaan
Pia Lamberg esitteli toimittajalle vastikään hankkimaansa koronamaskia. Sitä on mahdollisesti tarkoitus käyttää, kun hän matkustaa miehensä vanhempien luokse joulunviettoon lentokoneella. Kuva: Kyle Smolic
  • Miska Kajanus

Los Angelesiin asettunut Pia Lamberg asuu sijoitusalalla työskentelevän kihlattunsa Keithin kanssa mukavassa paritalossa Tyynenmeren rannalla.

Vielä alkuvuodesta pariskunnan koti oli pienempi kaksio, mutta parin koronakuukauden jälkeen isompi koti alkoi tuntua houkuttelevalta.

Yksityisyrittäjänä ja mallina työskentelevällä Lambergilla on nyt hyvin tilaa tehdä omia töitään ja puoliso tekee töitä pihan perällä olevassa lisärakennuksessa.

Pia Lamberg juoksee rannalla
Pia Lamberg kertoo, että on pyrkinyt sopeutumaan pitkään jatkuneeseen erikoistilanteeseen pitämällä itsestään huolta ja kehittelemällä uusia tulovirtoja. Kuva: Kyle Smolic

Korona-aika on muuttanut elämää tämän vuoden aikana ja Kaliforniassa useilla alueilla suositellaan välttämään kaikkea tarpeetonta kokoontumista ja liikkumista.

Myös Lamberg on joutunut sopeutumaan pitkään jatkuneeseen erikoistilanteeseen.

– Mallikeikkoja ja sosiaalisen median yhteistöitä olen tehnyt siten, että olen itse myös järjestänyt kuvaukset alusta loppuun. Yritys ottaa minuun yhteyttä, palkkaan kuvaajan ja vuokraan sopivan kuvauspaikan. Tällainen omatoimisuus sopii minulle, Lamberg kertoo.

Korona-aikaan kuvaukset on pyritty järjestämään mahdollisimman pienellä henkilömäärällä, mutta asiakkaita on riittänyt edelleen. Esiintymiskeikat ovat toki vähentyneet.

Pia Lamberg takapihallaan
Uuden kodin piha on ollut viime aikoina Lambergin kuntovalmennuksien kuvauspaikka. Kuva: Kyle Smolic

Mallintöiden lisäksi Lamberg on viime vuosina tehnyt hyvinvointi- ja kuntovalmennusta. Mallikeikkojen lisäksi Pian päivät täyttyvätkin netin kautta toteutettavilla liikuntavalmennuksilla.

Uuden kodin pihalla ja terassilla hän on pystynyt kuvaamaan ja striimaamaan kuntovalmennuksiaan.

– Tarjoan asiakkaille valmennuksia nettisovelluksen kautta, live-ryhmäliikuntatunteja ja ohjatumpaa henkilökohtaista valmennusta. Tarvittaessa konsultoin myös ruokavaliosta ja yleisestä hyvinvoinnista.

Villasukkien myynti siirtyi kokonaan nettiin

Lamberg kertoo, että tulevaisuuden haaveissa hänellä on perheen perustaminen ja oma talo.

Los Angelesin seudun kiinteistöhinnat voivat olla moninkertaiset verrattuna Yhdysvaltojen muihin alueisiin, joten Lamberg on puolisoineen pohtinut myös talon hankkimista Kalifornian ulkopuolelta.

– Lähtöä vaikeuttaa tietysti se, että me molemmat vain rakastamme Kalifornian säätä.

Monella Los Angelesiin muuttaneella on usein haaveissa myös Hollywood ja näyttelijän työt. Ei kuitenkaan Pia Lambergilla. Häntä kysymys vain naurattaa.

– Kokeilin sitäkin kun muutin tänne. En koe näyttelemiseen intohimoa, jota se vaatisi. Mieluummin keskityn asioihin, jotka tulevat minulle luonnostaan ja joista aidosti nautin. Tällä hetkellä tärkeimmiltä tuntuvat hyvinvointi ja terveelliset elämäntavat. Sitä tietoutta haluan jakaa myös muille.

Pia Lamberg esittelee yrityksensä villasukkia
Viime vuosina Pia Lamberg on jakanut Yhdysvalloissa myös suomalaisten villasukkien ilosanomaa. Kuva: Kyle Smolic

Juuassa lapsuutensa viettänyt Lamberg työskenteli jo kymmenvuotiaana vanhempiensa omistamassa käsityö- ja taidemyymälässä. Muutama vuosi sitten hän palkkasi kolme suomalaista neulojaa tekemään hänelle perinteisiä villasukkia.

Villasukkakauppaa hän tekee niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin.

– Ennen tätä erikoistilannetta kiersin muutamilla messuilla ja paikallisissa joulumyyjäisissä sukkieni kanssa, mutta tällä hetkellä kaikki kauppa menee netin kautta.

Miska Kajanus sovittaa Pia Lambergin teettämiä villasukkia
Villasukat ovat Lambergin mielestä mukavat käyttää Kalifornian yllättävänkin viileinä öinä. Kuva: Kyle Smolic

Lamberg kertoo, että hän kokee edistävänsä käsityön arvostusta myymällä luonnonmukaisesti tuotettuja sukkia. Mutta on hän innokas villasukkien käyttäjä itsekin – mikä saattaa Kalifornian auringon alla tuntua yllättävältä.

– Käytän villasukkia aina kun olen kotona. Kalifornian yöt ovat yllättävän viileitä.

Pia Lambergin korona-ajan kotijumppavinkit Puoli seitsemän -ohjelman katsojille:

Pia Lamberg ja Miska Kajanus jumppaavat
Mallin ja personal trainerin työtä tekevän Pia Lambergin valmennukset ovat korona-aikana verkossa. Toimittaja pääsi kuitenkin jumppaohjaukseen poikkeuksellisesti kasvotusten. Kuva: Kyle Smolic

Testiliikkeet:

Syväkyykky:

Jalat noin lantion leveydellä, varpaat osoittavat ulospäin, etsi asento mikä tuntuu sinusta hyvältä. Kyykkää alas puskien polvia aktiivisesti sivuille. Pääsetkö alas asti, ja pystytkö mukavasti olemaan syvässä kyykyssä?

Muista pitää selkä suorana ja rintakehä auki, molempien jalkapohjien pitäisi pysyä maassa.

Voit puskea kyynärpäillä polvia ulospäin ja olla asennossa niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Aluksi se voi olla vain hetki, mutta liikkuvuuden lisääntyessä pystyt olemaan kyykyssä pidempään.

Vankikyykky:

Tuo kädet takaraivolle, kyynärpäät osoittavat sivulle. Kyykkää alas pitäen selkä suorana ja rintakehä auki eteenpäin. Pääsetkö mukavasti alas asti kyykkyyn, vai huomaatko, että rintakehä alkaa kaatua alas tai eteenpäin?

Muutama liikkuvuusharjoite:

90-90 lantion avaus:

Aseta jalat 90 asteen kulmaan. Kädet joko maassa antamassa tukea (helpompi), tai edessä ilmassa (vaikeampi).

Paina kantapäät lattiaan ja pyörähdä toiselle puolelle samaan asentoon kuin alussa. Toista 10 kertaa.

Tuulilasinpyyhkijät:

Istu maahan jalat edessäsi koukussa hieman leveämmällä kuin lantio. Kädet joko maassa antamassa tukea (helpompi), tai kädet ilmassa edessä (vaikeampi).

Liiku puolelta toiselle nousten polvilleen pakaroita puristaen. Toista 20 toistoa.

Lantion avaus polvillaan:

Asetu nelinkontin ja tuo yksi jalka suoraan sivulle. Paina jalkapohjaa tasaisesti lattiaan.

Keinu edestakaisin venyttäen sisäreittä ja lantiota avaten liikeradalla, joka tuntuu sinulle hyvältä. Tee 10 keinua ja toista sama toisella puolella.

Rintarangan kierto nelinkontin:

Asetu nelinkontin. Sisäänhengittäen avaa käsi suoraksi taivasta kohti, katse seuraa sormenpäitä. Uloshengittäen tuo sama käsi takaisin alas ja toisen käden alta, kurottaen mahdollisimman pitkälle.

Toista 10 kertaa ja toista liike toisella puolella.

Lonkankoukistajan venytys:

Asetu polvilleen ja tuo oikea jalka 90 asteen kulmaan eteen. Pyöräytä lantio alle (samalla tavalla kuin koira laittaa hännän jalkojensa väliin), purista pakaroita aktiivisesti yhteen koko liikkeen ajan.

Venytä tuoden vasen käsi ylös korvan viereen, pidä venytystä muutaman hengityksen ajan, tunne venytys oikealla puolella. Tuo käsi alas ja toista 10 kertaa ja tee sama toisella puolella