Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Yli 180-vuotias Suomen suurin puukartano kunnostetaan lattiasta kattoon – remontin jälkeen nykyisessä koulukodissa työskentelee yli 100 ihmistä

Upea Sippolan hovi on toiminut koulukotina 111 vuotta.

Sippolan koulukoti.
Sippolan koulukodin päärakennus edustaa tyyliltään uusrenessanssia. Arkistokuva. Kuva: Tiina Karppi / Yle
  • Juulia Tillaeus

Puiden lomasta pilkistää suuri, keltainen rakennus.

Se ei oikeastaan ole pelkästään suuri, vaan pikemminkin valtava. Noin 1 600 neliömetrin pinta-alallaan Sippolan hovi on Suomen suurin puukartano.

Kouvolan Sippolassa sijaitseva rakennus valmistui vuonna 1836. Iästään huolimatta rakennus näyttää ulkoa varsin hyväkuntoiselta.

Hirsiseinät kuitenkin kätkevät sisäänsä toisenlaisen totuuden.

Rakennusta on remontoitu isommin viimeksi 1980-luvun taitteessa, ja vuodet ovat tehneet tehtävänsä. Koulukotina toimivaan rakennukseen on tullut muun muassa lahovaurioita, ja muutenkin tilat ovat auttamattomasti vanhentuneet. Myös esimerkiksi lämmitysjärjestelmä kaipaisi päivitystä nykyaikaan.

Nyt tilanteeseen on tulossa helpotusta, sillä koulukodissa on alkamassa iso remontti.

Sippolan koulukotiin osoittava kyltti.
Sippolan Hovi sijaitsee Kouvolassa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta. Arkistokuva. Kuva: Tiina Karppi / Yle

Sisätilat puretaan kokonaan

Lähivuosien aikana koulukodin yli 180 vuotta vanha päärakennus kunnostetaan sisältä täysin.

– Seinät otetaan hirsipinnalle, kaikki lattiat avataan, väliseiniä puretaan pois, katot ja välipohjat uusitaan. Tulossa on tosi massiivinen remontti. Oikeastaan tähän jää vain hirsirunko. Siitä aletaan sitten kasata, koulukodin vastaava ohjaaja Harri Sivén kertoo.

Rakennuksen pohjaratkaisu mietitään remontin yhteydessä uusiksi. Koulukodin toiminta on edellisen remontin jälkeen laajentunut, ja tilaa tarvitaan lisää. Sitä saadaan uuden pohjaratkaisun lisäksi esimerkiksi ulkovinteistä, joita voidaan ottaa käyttöön.

Harri Sivén.
Harri Sivén toimii vastaavana ohjaajana Sippolan koulukodissa. Arkistokuva. Kuva: Tiina Karppi / Yle

Rakennusta ehostetaan myös ulkopuolelta. Koulukoti saa pintaansa uuden, keltaisen maalin. Myös ikkunoita uusitaan.

Vanhojen rakenteiden purkamisen on määrä alkaa kesän kynnyksellä, ja remontti kestää arviolta kolmisen vuotta.

Remontin ajaksi koulukoti muuttaa viereiselle urheilukentälle konteista rakennettaviin väistötiloihin. Remontista kertoi ensimmäisenä Keskilaakso-lehti.

Tärkeä remontti

Sippolan koulukotiin rakennetaan parhaillaan myös uutta lisärakennusta, johon erityisen huolenpidon osastot muuttavat. Lisäksi osastoja tulee yksi lisää.

Tällä hetkellä koulukodissa on kymmenen paikkaa erityisen huolenpidon osastoilla. Jatkossa paikkoja on 14. Yhteensä koulukodissa asuu tällä hetkellä 25 lasta, jotka ovat iältään 14–16-vuotiaita.

Lisärakennusta alettiin rakentaa viime kesänä, ja sen on tarkoitus valmistua ensi kesänä.

Tuija Lindberg.
Sippolan koulukodin johtaja Tuija Lindberg on tulevasta remontista hyvillään. Arkistokuva. Kuva: Tiina Karppi / Yle

Erityisen huolenpidon osastot toimivat jo nykyään erillisissä rakennuksissa. Lisärakennus tarvitaan, koska varsinkin toinen rakennuksista on päässyt huonoon kuntoon.

– Lisärakennuksen myötä saamme nykyaikaisemmat tilat ja lisää paikkoja, koulukodin johtaja Tuija Lindberg sanoo.

Koulukodin rakennukset ovat Senaattikiinteistöjen omistuksessa, ja valtion ylläpitämä koulukoti on niissä vuokralla.

Tuija Lindbergin mukaan tuleva remontti on tärkeä monesta eri näkökulmasta katsottuna.

– Yksi asia on, että historiallista miljöötä ja rakennusta kunnioitetaan ja pidetään huolta siitä, että rakennukset pysyvät pystyssä. Myös sillä on iso merkitys, että yhteiskunta pitää huolta siitä, missä hoidamme vaikeassa elämäntilanteessa olevia lapsia. On myös tärkeää, että henkilökunnalla on asianmukaiset työtilat, sanoo Lindberg.

Uusia työpaikkoja

Uudistusten myötä Sippolan koulukotiin tulee kymmenisen uutta työpaikkaa.

Tarkoituksena on palkata seitsemän uutta ohjaajaa, neljä valvojaa, opettaja ja koulunkäynninohjaaja. Rekrytointi on tarkoitus aloittaa keväällä.

Uusien työntekijöiden myötä koulukodin työntekijöiden määrä kasvaa yli sataan. Tällä hetkellä koulukodissa on yli 90 työntekijää.

Värikäs historia

Sippolan kartano on toiminut koulukotina noin 111 vuotta.

Kartanolla on vaiherikas historia. Ennen koulukodiksi muuttamista kartanon mailla harjoitettiin maatalous- ja metsätaloustoimintaa. Sippolan kartano on toiminut myös sotasairaalana.

Vanha kuva Sippolan kartanosta
Sippolan kartano loisteliaana jo tässä vuonna 1912 otetussa kuvassa. Kuva: Signe Brander / Museovirasto

Kartanolla on ollut myös oma tiilitehdas, jossa valmistetuista tiilistä Sippolan kirkko on rakennettu.

Onpa kartanossa valmistettu myös Suomen ensimmäinen emmental-juusto. Sippolan hovin isäntä Alexander von Daehn kutsui kartanoon sveitsiläisen juustomestari Rudolf Klossnerin, joka keitti kartanossa historiallisen emmental-juuston.

Tarinan mukaan Suomen ensimmäinen emmental keitettiin nuotiolla, ja juustopata riippui männynoksassa avotulen päällä.

Lue lisää:

Juustoa rakastanut isäntä oli aikansa ideapankki – sai koko kylän hurahtamaan emmentaliin ja sveitsiläiset juustomestarit muuttamaan Suomeen

10 nuorta karkasi yhteensä lähes 400 kertaa – koulukodeissa on jo niin vaikeasti oireilevia nuoria, että poliisikin nostaa kädet pystyyn