Helsingin käräjäoikeus hylkäsi Flow Festival Oy:tä ja sen kahta johtohenkilöä vastaan nostetut syytteet ympäristörikkomuksista. Syytteissä oli kysymys Flow-festivaalin melurajojen ylityksistä vuosina 2017 ja 2018.
Melurajan ylitystä ei voitu varmasti todistaa, joten syytteet hylättiin. Helsingin käräjäoikeus antoi Helsingin Suvilahdessa järjestettävää tapahtumaa koskevan tuomion tänään.
Oikeudenkäynnissä puitiin sitä, olivatko festivaalin kaksi johtohenkilöä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoneet ympäristönsuojelulain mukaisia melurajoja. Väitetyt ylitykset olivat suuruudeltaan 1–5dB.
Festivaalin johtohenkilöt kiistivät tahallisuuden tai törkeän huolimattomuuden ja ympäristörikkomukset. Tuomion mukaan syytetyt olivat vuonna 2017 tehneet melurajan ylityksen havaittuaan kaikki tehtävissä olevat toimenpiteet, jotka yleisön turvallisuutta vaarantamatta olivat tehtävissä. Konsertin keskeyttäminen ei ollut turvallisuussyistä mahdollista.
Tuomion mukaan melurajan ylitystä vuonna 2017 ei voitu varmasti sanoa tapahtuneen asuinrakennuksen julkisivulla, kun otettiin huomioon rakennuksen ja äänilähteen suuri etäisyys sekä myöhemmin tehdyt vertailumittaukset. Myös vuonna 2018 tapahtuneiden melurajojen ylitysten katsottiin menevän virhemarginaaliin.
Helsingin kaupungin ympäristöpalveluiden tekemä tutkintapyyntö ei perustunut lähiympäristön asukkaiden kokemaan haittaan, vaan ympäristörikkomussyyte nostettiin virkamiehen valituksen ja mittaustuloksen pohjalta. Syyttäjä vaati vastaajille 10 000 euron sakkorangaistusta.
Kaupunkikulttuuriin ja musiikkiin keskittyvää Flow-festivaalia ei järjestetty tänä vuonna koronaviruksen vuoksi. Vuonna 2019 Flow'ssa kävi kolmen päivän aikana yhteensä 83 000 kävijää.
Lisää aiheesta: